Gammakuvaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Gammakuvaus eli isotooppikuvaus perustuu siihen, että kuvattavalle henkilölle annetaan jotakin radioaktiivista isotooppia, joka hakeutuu merkkiaineen avulla tiettyyn kehon osaan, elimeen tai kudokseen. Radioaktiiviset aineet lähettävät gammasäteilyä, joka voidaan havaita gammakameralla. Gammakamerassa kollimaattoori suodattaa pois vääristä suunnista tulleet gammasäteet ja tuikekiteissä aiheutuu gammasäteiden vaikutuksesta valonvälähdyksiä. Valomonistinputket vahvistavat ja muuttavat valontuikahduksia sähköisiksi impulsseiksi, joiden avulla tehtävään soveltunut tietokoneohjelma voi muodostaa kohteesta kuvan. Sellaiset kohdat, joissa radioaktiivista ainetta on paljon näkyvät kuvissa kirkkaina ja puolestaan sellaiset kohdat, joihin radioaktiivista ainetta ei ole kulkenut lainkaan näkyvät mustina aukkoina. Tavallisen paikanmäärityksen lisäksi voidaan tutkia radioaktiivisen aineen kulkua ottamalla useita kuvia lyhyin väliajoin. Käytetyin radioaktiivinen aine on 99Tc. Tavallista gammakuvausta käytetään yleisimmin luuston kuvaamiseen.

Epästabiilin sepelvaltimotaudin diagnostiikassa on gammakuvaus hyödyllinen erityisesti sydämen verenkiertoa tutkittaessa. Sitä käytetään sekä sellaisenaan että rasituskokeena. Merkkiaineena on 201tallium, joskus myös 99teknetium. Merkkiaine kertyy huonosti lihaksen sairaaseen osaan.[1]

Gammakameraa käyttävät ja tutkimuksia tekevät röntgenhoitajat. Hoidollinen vastuu on osastonhoitajalla, lääketieteellinen vastuu osaston ylilääkärillä ja säteilyn käytön vastuu osaston sairaalafyysikolla.

SPET-tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SPET-tutkimuksessa eli yksifotoniemissiotomografiassa gammakamera pyörii kohteen ympärillä mitaten jatkuvasti kohteesta tulevaa gammasäteilyä, jolloin saadaan halutusta elimistön osasta ohut leikekuva. SPET-tutkimus on tavallista isotooppikuvausta parempi silloin, kun tutkitaan paksuja elimiä ja niissä tapahtuneita muutoksia.

PET-tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PET-tutkimuksessa eli positroniemissiotomografiassa käytetään radioaktiivisia isotooppeja, joissa tapahtuu beetaplus-hajoamista. Tällaisen ytimen hajotessa syntyy positroni, joka törmää melko nopeasti väliaineen elektroniin ja tapahtuu annihilaatio. Annihilaatiossa syntyy kaksi gammakvanttia, joiden molempien energia on 511keV ja ne lähtevät toisiinsa nähden kohtisuorassa suunnassa törmäyskohdasta. Kohteen ympärillä on vastakkain ilmaisimet, jotka hyväksyvät kuvan muodostukseen vain samaan aikaan ilmaisimiin saapuneet gammakvantit.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiltunen, E. ja muut, 2007, Galenos, 8., WSOY. s.560

  1. Juha Sinisalo ja Kari S. Virtanen: Sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus. Lääketieteelinen aikakauskirja Duodecim, 2005, 121. vsk, nro 1/205, s. 62–70. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.