Galahad

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Galahad metsässä valkean ratsunsa kanssa.

Galahad (myös sir Galahad) on pyöreän pöydän ritari, joka esiintyy kuningas Arthurin legendoissa. Kirjallisuudessa Galahad kuvataan ritarin ihannekuvaksi.

Tarinoiden mukaan Galahad oli Lancelotin ja Lady Elainen avioton poika. Hän sai alkunsa, kun valeasuinen Lady Elaine vietteli Lancelotin. Tajuttuaan tulleensa petetyksi Lancelot hylkäsi lapsen ja Elainen. Pian Elaine kuoli suruunsa, ja Galahadin kasvatti hänen isotätinsä, joka oli abbedissa.

Nuorukaisena Galahad kohtasi isänsä, joka löi hänet ritariksi ja toi poikansa Camelotiin, kuningas Arthurin hoviin. Galahad istui juhlien aikaan vahingossa paikalle, jolle vain puhdassydäminen ritari saattoi istua. Muille istuin aiheuttaisi välittömästi kuoleman. Galahadille ei kuitenkaan käynyt mitenkään, ja kuningas Arthur päätteli, että Galahadin täytyi olla luonteeltaan puhdas ja jalo. Galahad hyväksyttiin pian tämän jälkeen pyöreän pöydän ritareihin.

Legendojen mukaan Galahad oli yksi niistä kolmesta ritarista, jotka löysivät Graalin maljan. Kaksi muuta olivat Percival ja Bors. Graalin löytämisen jälkeen Galahadin on sanottu nousseen taivaaseen.

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.