Gabriel Melartopaeus
| Gabriel Melartopaeus | |
|---|---|
| Viipurin piispa | |
|
1633–1641
|
|
| Edeltäjä | Nicolaus Carelius |
| Seuraaja | Petrus Bjugg |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1580 Kemiö |
| Kuollut | 1641 (60–61 vuotta) Viipuri |
| Kansalaisuus | ruotsalainen |
| Ammatti | piispa |
| Vanhemmat | Petrus Pauli Melartopaeus |
| Puoliso |
Gunborg Paavalintytär ( 1610) Emerentia Klöfverblad ( ) |
| Muut tiedot | |
| Uskonto | kristinusko |
| Tunnustuskunta | luterilaisuus |
Gabriel Persson Melartopaeus (k. 1641)[1] oli Viipurin piispa vuosina 1633–1641.
Melartopaeuksen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Melartopaeus lienee syntynyt Kemiössä vuoden 1580 aikoihin.[1] Hänen sukupiirissään oli vaikutusvaltaisia papiston edustajia. Isä Petrus Petri Melartopaeus oli Kemiön toinen luterilainen kirkkoherra, ja serkku Petrus Henrici Melartopaeus oli piispa Ericus Erici Sorolaisen opiskelutoveri ja kohosi ensin Turun tuomiorovastiksi ja 1605 Mariestadin superintendentiksi. Gabrielin veli Isak toimi Lohjan kirkkoherrana, ja nimeltä tuntematon sisar oli naimisissa Maskun kirkkoherran Hemmingius Henricin kanssa. Isän varhaisen kuoleman jälkeen 1585 Gabriel oli Maskun Hemmingin hoivissa. Hemming Maskulaisen tuki ja suhteet ylhäisaateliin vaikuttivat osaltaan myöhemmin Gabrielin nimittämiseen Viipurin piispaksi.[2]
Opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Melartopaeus aloitti opinkäyntinsä Turun katedraalikoulussa. Koulun johtaja oli Wittenbergin yliopistossa aikoinaan opiskellut Marcus Henrici Helsingius. Rehtorilla oli laajat tiedot sekä humanistisissa tieteissä että teologiassa, ja erityisesti hän oli perehtynyt Vanhan testamentin selitykseen ja alkukieliin. Päätettyään koulun 1602 Melartopaeus jäi kollegana eli apuopettajana entiseen opinahjoonsa ja siirtyi vasta 1606 Wittenbergiin opintojaan jatkamaan. Lähtiessään hän antoi koululle jäähyväislahjaksi omistamansa Gregorius Naziansilaisen kootut teokset.
Melartopaeuksen Turussa saama hyvä opetus näkyy hänen yliopisto-opinnoissaan. Wittenbergissä hän toimi jo tulovuotenaan respodenttina kahdessa väitöksessä. Nykyisestä poiketen tuon ajan väitökset tosin olivat melkein poikkeuksetta praeseksena toimineen professorin laatimia, respodentin tehtäväksi jäi maksaa painatuskulut ja puolustaa teesejä itse väitöstilaisuudessa, mikä kylläkin vaati perusteellista paneutumista puolustettaviin teeseihin.[3].
Ensimmäinen Melartopaeuksen puolustama väitöskirja oli lääketieteellinen. Praeses ja teesien laatija oli tunnettu lääkäri Gregorius Horstius, joka lyhyen yliopistouransa jälkeen siirtyi harjoittamaan käytännön lääkärintointa. Melartopaeuksen 6. syyskuuta 1606 puolustama väitös ‘’De corpore humano…sanguine materno’’ käsitteli ihmisen sikiämiseen liittyviä kysymyksiä ja respodentti joutui mm. punnitsemaan vastakkaisia argumentteja kysymyksessä oliko kuukautisveri myrkyllistä vai ei. Väitöksellä on oppihistoriallista arvoa ensimmäisenä suomalaisen puolustamana lääketieteellisenä väitöskirjana. Kirjoitus painettiin 1607 ja omistus Iisak Melartopaeukselle ja Maskun Hemmingille kertoo, ketkä ovat tukeneet Gabrielin opiskelua ulkomailla.
Melartopaeus väitteli kaikkiaan viisi kertaa, vaikka yksikin väitös olisi oikeuttanut maisterin arvoon. Muut neljä väitöstä olivat teologian alalta, mitä ainetta hän varsinaisesti Wittenbergiin oli tullut opiskelemaan. Kolme väitöksistä on tehty 1606–1608 professori Fridericus Balduinuksen johdolla ja yksi 1608 maisteri Philippus Arnoldin toimiessa praeseksena. Melartopaeuksen opinnot päättyivät maisterinpromootioon 20. syyskuuta 1608.[4]
Melartopaeuksen puolustamien väitösten määrä on poikkeuksellisen suuri, koska yhdelläkin selvisi maisteriksi. Hänen suomalaisista aikalaisistaan ainoastaan Johannes Raumannus väitteli useammin, mutta hän yltikin tohtorinarvoon saakka. Monet väitökset todistivat paitsi Melartopaeuksen kyvystä akateemisiin opintoihin, myös hänen matkakassansa runsaudesta.[5].
Töissä Turussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koulumestari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ulkomaisen opiskelun jälkeen Melartopaeus nimitettiin Turun katedraalikoulun teologian lehtoriksi, kun virkaa aiemmin hoitanut Joachimus Matthiae Stutaeus nimitettiin rehtoriksi Helsingiuksen kuoltua 1609. Melartopaeuksen taloudellinen tilanne koheni merkittävästi 1612, jolloin hän sai Naantalin anneksiseurakunnakseen. Samana vuonna hän edusti Turun kapitulia valtakunnan piispojen kokouksessa Tukholmassa. Tästä voi päätellä hänen nauttineen piispa Sorolaisen luottamusta. Matkallaan hän myös saarnasi 24. marraskuuta Suurkirkossa.
Melartopaeus toimi teologian rehtorina vuoteen 1616, jolloin Stutaeus siirtyi Turun kirkkoherraksi ja Melartopaeus peri rehtorin viran.
Piispa Sorolainen käytti Melartopaeusta sijaisenaan piispantarkastuksilla. Piispa myös esitti Melartopaeusta apulaisensa virkaan vuotta ennen kuolemaansa ja näin koetti saada tästä seuraajaansa. Piispan valtionhoitaja Axel Oxenstiernalle 1. lokakuuta 1624 kirjoittamassa kirjeessä ehdokkaan ansioiksi luetellaan molempien maassa käytettyjen kielten taidon, nuhteettoman elämän ja suuren oppineisuuden. Piispan suositus kuitenkin osui harmilliseen hetkeen, sillä juuri samaan aikaan Melartopaeus oli anteeksipyyntömatkalla Tukholmassa. Turun hovioikeus oli tuominnut hänet rikkeistä virkaeroon, kunnes kuningas antaisi viran takaisin. Koulumestari vetosi heikkoon terveyteensä, juuri äidittömiksi jääneiden pienten lastensa itkuun sekä Turun hengenahdistusta poteviin tieteisiin. Puolustus tehosi ja 1625 alussa hän sai virkansa takaisin. [6]
Turun piispanvaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Piispa Sorolaisen kuoltua 1625 piispat esittivät seuraajaehdokkaiksi kahta suomalaista ja kahta ruotsalaista; ensimmäisellä sijalla oli hovisaarnaaja Johannes Botvidi ja toisella sijalla Melartopaeus. Kuningas Kustaa II Adolfin ja valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan ehdokas oli kuitenkin asetettujen ehdokkaiden ulkopuolinen Nyköpingin kirkkoherra Isaacus Rothovius, jonka taakse myös valtiopäiväpapisto asettui. Valinta osoitti selvästi sen, ettei suomen kielen taito painanut mitään sen rinnalla, että Turun piispaksi saatiin maallisten viranomaisten kanssa yhteistyöhön halukas mies, joka järjestäisi hiippakunnan asiat ruotsalaisen mallin mukaisesti.[7] 1627 piispaksi valittu Rothovius oli kanslerin entinen opettaja ja luottomies. [8]
Simo Heinisen mukaan “on luonnollista, etteivät edellytykset veljesrakkauteen ja yhteistyöhön olleet parhaat mahdolliset uuden piispan ja syrjäytettyjen suomalaisten välillä.”[2]. Koulumestarin ja piispan välit kiristyivät nopeasti. Melartopaeus tosin toimi vielä 17.–18.1.1628 pappiskokouksen teesien laatijana aiheenaan Augsburgin uskontunnustuksen artikkelit 14–15[9], mutta jo seuraavana vuonna 1629 piispa ryhtyi toimiin opetuksen uudistamiseksi ja Melartopaeuksen siirtämiseksi pois koulun johdosta. Rothovius jätti kuninkaalle anomuksen kymnaasin perustamiseksi Turkuun ja samalla hän ehdotti, että Melartopaeus, “joka ei enää jaksa johtaa koulua” siirrettäisiin Helsingin kirkkoherraksi. Kun ehdotus ei toteutunut, ehdotti piispa rehtorin siirtämistä muualle ja hänen korvaamistaan Upsalasta lähetetyllä oppineella miehellä. Myös kenraalikuvernööri Bjelke kirjelmöi asiasta ja totesi Melartopaeuksen vastustavan uudistuksia ja haluavan pysyä vanhoissa oppilaille haitallisissa opetustavoissa.
Rothovius ja Bjelke saivat tahtonsa läpi ja 1629 Melartopaeus nimitettiin kuninkaallisella kirjeellä Porin kirkkoherraksi. Rehtori ei kuitenkaan surkeaan kuntoonsa vedoten siirtynyt paikaltaan ja piispa joutui anomaan hänelle 1630 muulla tavoin järjestettyä toimeentuloa.
Viipurin piispa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viipurin piispanvirka avautui 1632 Careliuksen kuoltua. Seuraajakysymys oli esillä vuoden 1633 valtiopäivillä. Suomen papistoa paikalla oli Rothovius muutaman papin kera, sekä Viipurin tuomiorovasti Tolia. Virkaan valittiin rehtorin paikalta syrjäytetty Gabriel Melartopaeus, mikä päätös on herättänyt ihmetystä. Rothovius oli tuskin puoltanut Melartopaeusta, eikä erotettu rehtori myöskään ollut viipurilaisten mieleen; korkeasti koulutettu Tolia oli hoitanut piispan tehtäviä piispattomana aikana. Valtakunnallisen yhtenäistämispolitiikan kannalta ratkaisu oli kuitenkin perusteltavissa. lisäksi asiassa painoivat henkilökohtaiset suhteet. Valinnan takana oli vaikutusvaltainen suomalainen valtaneuvos Klaus Laurinpoika Fleming, jonka äitiin Melartopaeuksen ottoisä Maskun Hemminki oli ollut läheisissä suhteissa.[10].
Melartopaeuksen virkamääräys on päivätty 30.3.1633, ja Viipuriin uusi piispa saapui talvella 1634. Kaupunkiin tullessaan Melartopaeus huomasi piispantalon sortuneen ja hän olisi joutunut taivasalle, ellei käskynhaltija Åke Tott olisi antanut linnasta majapaikkaa. Piispantalon kunnostamiseksi pantiin toimeen keräys, mutta korjaus ei edennyt piispan elinaikana.
Piispankaudellaan Melartopaeus suoritti tarkastusmatkan ainakin kevättalvella 1635 Pieksämäelle ja 1640 aina Inkerinmaalle saakka. Lisäksi hän piti pappeinkokouksen ainakin 1634.
Melartopaeus oli kokenut koulumies. Viipurin koulu oli viisiluokkainen katedraalikoulu. Piispa anoi 1635 koulun muuttamista kymnaasiksi ja anomus myöhemmin hyväksyttiin monien kirjelmöintien ja vakuutteluiden jälkeen. Käytyään 1639 kaupungissa ja neuvoteltuaan piispan ja tuomiokapitulin kanssa kenraalikuvernööri Pietari Brahe tuli siihen tulokseen, että käytettävissä opettajiksi oli ulkomailla opiskelleita maistereita. Perustamisasiakirja kymnaasille kirjattiin vasta huhtikuussa 1641.
Brahen antama kuva Melartopaeuksesta oli ensin kielteinen, mutta seuraavana vuonna Viipurissa käytyään kenraalikuvernööri sai jo piispasta paremman kuvan: tämä oli hyvä, rehellinen ja oppinut mies, joka hoiti virkaansa ahkerasti ja vakaasti, vaikka vanhuus häntä jonkin verran vaivasikin. Brahe lisäsi piispan luonteen olevan “hieman liian lempeän”, eikä hänellä ollut alaisiinsa sellaista auktoriteettia kuin pitäisi.[11].
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gabriel Melartopaeuksen ensimmäinen vaimo oli Helsingiuksen leski Gunvor Paavalintytär, jolla aiemmasta avioliitostaan oli ainakin kolme alaikäistä lasta. Melartopaeuksen toinen vaimo oli Emerentia Kleeblat, Johan Ottenpoika Kleebladin tytär.
Lapset[12]:
- Catharina, s. 1610, k. 1688, puoliso raatimies Herman von Broken.
- Margareta, k. 1672, 1. puoliso kauppias Peter Såger ja 2. puoliso raatimies Albrecht Rosskampf.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- S. Heininen: Gabriel Melartopaeus, Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 64–67, Helsinki 1977.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Melartopaeus, Gabriel Petri (noin 1580–1641) Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721, Biografiakeskus. Viitattu 21.8.2018.
- ↑ a b Heininen 1977, s. 51.
- ↑ Heininen 1977, s. 41.
- ↑ Jussi Nuorteva: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640, s. 308, Helsinki 1999
- ↑ Heininen 1977, s. 47.
- ↑ Heininen 1977, s. 50.
- ↑ P.Laasonen: Suomen kirkon historia, s. 23, Porvoo 1991
- ↑ P.Karonen: Pohjoinen suurvalta, Ruotsi ja Suomi 1521–1809, s. 244, Juva 2008
- ↑ M.Parvio: Isaacus Rothovius Turun piispa, s. 116, Forssa 1959
- ↑ Heininen 1977, s. 55.
- ↑ Heininen 1977, s. 60.
- ↑ Suomalainen Biografia
| Edeltäjä: Nicolaus Carelius |
Viipurin piispa 1633–1641 |
Seuraaja: Petrus Bjugg |
| |||||||||||||||||
|
