Gabber

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Gabba)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gabber on hardcore technon alalaji, joka on nopeampaa kuin perustekno. Yleisin BPM on 175 ja 4/4-tahtista, mutta BPM voi kuitenkin vaihdella 160:n ja 220:n välillä. Gabberille tyypillinen ominaisuus on äänekäs 4/4 tahtia soiva "säröistetty" bassorumpu. Gabber syntyi Rotterdamissa, ja se onkin suosittua erityisesti Hollannissa. HC-piireissä termiä käytetään valtavirran hardcoresta, joka tulee useimmiten Hollannista, mutta ei etenkään nykyään rajoitu pelkästään Hollantiin. HC-piirien ulkopuolella termillä käsitetään usein erheellisesti kaikki hardcore techno. Synnyinmaassaan Hollannissa termi ei ole enää suosiossa ja valtavirran hardcore on yksinkertaisesti hardcore. 90-luvun alun gabber, silloinen gabber house, ei ollut erityisen nopeaa, mutta muuttui nopeammaksi ajan myötä. Vuonna 1997 syntyi gabberin kolmannen sukupolven saundi: newstyle, tai nustyle, joka muuttui hieman hitaammaksi ja bassorummuista tuli massiivisempia. Tyylin varsinainen läpimurto tapahtui 2000-luvun alussa ja nykyään yleensä käytetään vain sanaa hardcore. Nustyle on edelleen kaikista hardcore techno -tyyleistä eniten pinnalla. Eräs tunnetuimmista gabber-artisteista on Angerfist.

Gabba versiolla termistä viitataan usein nopeamman tempon (180-200+ BPM) omaavaan saksalaiseen gabberiin. Mm. Gabba Nation levy-yhtiö on julkaissut tätä tyyliä.

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.