GTi-Magazine

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

GTi-Magazine on harrasteautoja käsittelevä, 10 kertaa vuodessa ilmestyvä aikakauslehti. Se on erikoistunut autojen tuningiin (~tuunaukseen) eli auton ulkonäön muuttamiseen omistajansa mieltymysten mukaisesti. Artikkeleissa esitellään harrastajien autoprojekteja laajasti ja runsain kuvin, joiden yhteydessä yleensä myös esiintyy vähäpukeisia naisia. Pääpaino on uudehkoissa 1990-2000-lukujen eurooppalaisissa ja japanilaisissa autoissa, joihin on tehty erikoisia ulkonäköön vaikuttavia muutoksia. Lehti myös testaa tuning-varusteita sekä julkaisee erilaisia tee itse -artikkeleita.

GTi-Magazinen levikki vuonna 2008 oli 46 721[1], ja sillä oli 245 000 lukijaa[2]. Lehti perustettiin vuonna 2000, ja sitä julkaisee Sanomaan kuuluva Sanoma Magazines Finland Oy. Lehden päätoimittajina toimii Jarmo Markkanen.

[muokkaa] Lähteet

  1. Levikkitilastot Levikintarkastus Oy. Viitattu 19.7.2009.
  2. Kansallinen Mediatutkimus: Lukijamäärät Levikintarkastus Oy. Viitattu 19.7.2009.
Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut