GANEFO

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Games of New Emerging Forces (GANEFO) oli niin sanottujen uusien nousevien voimien urheiluliike 1960-luvulla. GANEFO-liikkeen lähtökohtana oli tunnustaa avoimesti urheilun ja politiikan toisiinsa liittyminen, jota silloinen KOK:n johtama olympialiike pyrki vastustamaan. Näihin aikoihin suuri joukko entisiä Afrikan siirtomaita oli juuri itsenäistynyt. Liike perustettiin loppuvuodesta 1962 ja sen näkyvin hahmo oli presidentti Sukarnon johtama Indonesia. Indonesian vahvoja tukijoita olivat olympialiikkeen ulkopuolella ollut manner-Kiina eli Kiinan kansantasavalta ja Pohjois-Korea.[1]

Indonesian Jakartassa oli vuonna 1962 järjestetty Aasian kisat, joihin isäntämaa ei ollut kutsunut Israelia ja Taiwania. Vaikka KOK oli alun perin virallinen GANEFO-liikkeen kisojen suojelija, suuret lajiliitot eli yleisurheilun IAAF ja uintiurheilun FINA eivät tunnustaneet GANEFO-kilpailuja. Kisat sisälsivät runsaasti poliittista väriä, sillä indonesialaiset julistivat kilpailut ”Tokion imperialististen olympiakisojen protestiksi”. Avajaisissa esiintyi vielä tunnus ”Murskatkaa Malesia”, jolla Indonesia halusi tuoda julki vihamielisen suhteensa naapurimaahansa Malesiaan. Kaikkiaan kisoihin osallistui 52 maan urheilijoita. Neuvostoliitto osallistui kisoihin, mutta ei ykkösmiehistöllään, jotta ei vaarantaisi maansa menestystä tulevissa Tokion olympiakisoissa GANEFO-kisoihin osallistumisesta aiheutuneiden mahdollisten kilpailukieltojen vuoksi. Esimerkiksi yleisurheiluun ei osallistunut yhtääkään Neuvostoliiton urheilijaa. Israelia ja Taiwania ei tälläkään kertaa kutsuttu Jakartaan. Suomi oli myös edustettuna. Suomalaisten lisäksi läntisestä Euroopasta oli muutama ranskalais- ja italialaisurheilija.[2][3]

Suomea kisoissa edusti kuusi TUL:n urheilijaa: estejuoksija Lasse Honkanen, 400m pikajuoksija Taisto Salminen ja estejuoksija Tage Törn, sprintteri Torsti Helminen, seiväshyppääjä Kari Haataja sekä neljännesmaileri Keijo Ceder. Suomalaiset menestyivät kisoissa hyvin. Honkanen voitti 3 000 metrin estejuoksun ja Salminen tuli 400 metrin pikajuoksussa toiseksi. Törn ja Ceder saavuttivat myös mitalisijoitukset lajeissaan.[2][4]

Koska GANEFO-kisat olivat olleet kaikista jännitteistä huolimatta KOK:n suojeluksessa, rankaisutoimet jäivät lajiliittojen kontolle. Kisojen jälkeen suomalaisurheilijoille tuli vaikeuksia, sillä IAAF tuomitsi heidät elinikäiseen kilpailukieltoon. Suomessa asiaa toteutti yleisurheilun kansainvälisistä asioista vastaava lajiliitto SUL. Tämä kiristi Rooman kisojen aikaan lukossa olleita TUL:n suhteita SVUL:ään. Tokion olympialaisten aikoihin syksyllä 1964 IAAF peruutti GANEFO-urheiljoille annetun elinikäisen kilpailukiellon. Indonesia ei osallistunut Tokion olympialaisiin, joka olikin ollut odotettua GANEFO-kisojen lausuntojen perusteella.[3]

Seuraavat GANEFO-kisat myönnettiin Kambodžan Phnom Penhille vuodeksi 1966. Niiden osanottajalaajuus jäi huomattavasti pienemmäksi kuin Jakartan kisojen. Osallistuineita maita oli ainoastaan 17. GANEFO-liike kuihtui näihin aikoihin olympialaisten pitäessä asemansa kansainvälisenä suurtapahtumana. Kolmannet GANEFO-kisat oli alustavasti suunniteltu pidettäväksi Kiinassa vuonna 1969, mutta Kiinassa käynnistynyt kulttuurivallankumous esti GANEFO-kisojen toteutuksen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ewa T. Parker, “Ganefo I: Sports and Politics in Djakarta,” Asian Survey, 5:4 (1965), 181.
  2. a b Seppo Hentilä: Suomen Työläisurheilun historia III, Karisto 1987, s. 82
  3. a b Leena Laine: Sillanrakennusta ja tehovalmennusta, kirjassa Sadan vuoden olympiadi, Suomen Olympiakomitea ja WSOY, 2007, s. 207
  4. http://www.gbrathletics.com/ic/gang.htm Athletics Records at the 1st GANEFO
  5. http://www.zeit.de/1972/01/die-chinesen-kommen-sehn-und-lernen/komplettansicht Die Chinesen kommen, seh'n und lernen, Die Zeit, 7.1.1972