Funktionalismi (filosofia)
Funktionalismi viittaa yleisesti filosofiassa funktionaaliseen eli toiminnalliseen selittämiseen. Tieteenfilosofiassa funktionaalinen selittäminen on yksi tieteellisen selittämisen lajeista muun muassa kausaalisen ja intentionaalisen selittämisen ohella. Mielenfilosofiassa funktionalismi tunnetaan eräänä fysikalistisena teoriana henkisten tilojen luonteesta.
Funktionaalinen selittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Funktionaalisessa selityksessä ilmiö selitetään osoittamalla, että sillä on jokin tehtävä. Esimerkiksi kukat ovat värikkäitä, jotta ne houkuttelisivat pölyttäviä hyönteisiä.
Sekä kausaalinen että funktionaalinen selittäminen nojautuvat syyn ja vaikutuksen suhteeseen, mutta selitys on erisuuntainen: kausaalisessa selittämisessä ilmiön esiintymistä selitetään sen syillä, kun taas funktionaalisessa selittämisessä ilmiön esiintymistä selitetään sen vaikutuksilla.[1] Selitykset pyrkivät vastaamaan kysymykseen, minkä ilmiön aikaansaamien vaikutusten vuoksi ilmiö on olemassa?
Tieteellisessä maailmankuvassa funktionaalinen selitys ei saa tarkoittaa teleologista eli päämäärään perustuvaa selitystä. Tieteessä ei esimerkiksi hyväksytä, että maapallo olisi suunniteltu.
Funktionaalinen selittäminen oli osa jo Aristoteleen tieteenfilosofiaa: hän pyrki selittämään asioita muun muassa muodollisten eli formaalisten syiden kautta, asioiden olemuksesta ja toiminnasta käsin.[2]
Heikko ja vahva funktionalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Funktionaalinen selittäminen voidaan jakaa heikkoon ja vahvaan funktionalismiin. Heikko funktionaalinen selitys kiinnittää huomiota ilmiöiden piilofunktioihin, eikä hae ilmiöiden lopullista selitystä. Esimerkiksi selitettäessä yhteiskuntaa funktionaalisesti, heikolla funktionaalisella selittämisellä voidaan hakea ensisijassa uusia näkökulmia sen toimintaan.[1]
Vahva funktionaalinen selitys pyrkii puolestaan osoittamaan jonkin ilmiön olemassaolon välttämättömyyden. Tällöin on osoitettava, että kyseisen ilmiön täyttämien toimintojen tyydyttäminen on välttämätöntä, eikä toimintoja voida tyydyttää millään muulla tavalla.[1]
Funktionalismi mielenfilosofiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Funktionalismi mielenfilosofiassa
Nykyaikaisessa mielenfilosofiassa funktionalismi on fysikalistinen teoria, jonka mukaan henkiset tilat, kuten kipu, määrittyvät pelkästään niiden toiminnallisen roolin kautta, eli niiden kausaalisista suhteista muihin henkisiin tiloihin, aistisyötteisiin ja käyttäytymisvasteisiin. Funktionalismi on kehittynyt paljolti vastauksena tyyppi-identiteettiteorialle ja behaviorismille.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Anttila, Erkko: Sosiologian johdantokurssi (PDF) Avoin yliopisto / Helsingin yliopisto. Viitattu 18.11.2008.
- ↑ Kognitiotieteen Historia & Klassikot: Aristoteles (PDF) Helsingin yliopisto. Viitattu 18.11.2008.