Fruitarismi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Fruitariaani)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hedelmäkoju Barcelonassa.
Kulho, jossa on erilaisia hedelmiä.
Omenoita.

Fruitarismi (joskus myös fruitismi tai fruitarianismi) on ravitsemusoppi, ruokavalio ja elämäntapa, jonka mukaan ravinnoksi tulisi nauttia vain kypsentämättömiä ja mahdollisimman vähän käsiteltyjä hedelmiä ja siemeniä. Fruitarismia esiintyy jainalaisuuden (intialainen uskonto) yhteydessä sekä länsimaissa osana veganismia tai terveys- ja eettisistä syistä.

Hedelmä käsitetään fruitarismissa kukkivien kasvien siementen ympärille kehittyneeksi ravintovarastoksi. Siten fruitarismin mukaan syötäviä ruoka-aineita ovat esimerkiksi appelsiini, mango, avokado, melonit, marjat, tomaatti, kurkku, kuivatut hedelmät ja pähkinät, siemenet sekä erityisesti idätetyt pavut ja muut palkokasvit. Viljaa ei fruitaristi syö siksi, että sen korjaamiseksi tuhotaan koko kasvi.

Fruitarismin perustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hedelmien ylivertaisuuden perusteena fruitarismia puolustettaessa esitetään se, että hedelmä on ruoka-aineista "täydellisin". Lisäksi fruitaristit kokevat hedelmien olevan miellyttävintä, kauneinta ja herkullisimmalta tuoksuvaa ruokaa. Joidenkin fruitaristien mukaan hedelmissä on kaikki tarvittavat ravintoaineet juuri oikeassa suhteessa, mutta tämä käsitys ei ole tieteen tukema.

Fruitaristit välttävät elävän ravinnon kannattajien tavoin kuumennettua ja prosessoitua ruokaa. Lisäksi he pitävät lihaa, kalaa ja muita eläinkunnan tuotteita jopa myrkyllisinä, koska ajattelevat niiden tuottavan fyysistä pahaa oloa sekä pahoja ajatuksia ja tunteita.

Fruitarismissa on eri asteita. Jyrkimmän asteen mukaan sopii syödä vain sellaisia hedelmiä, jotka ovat itsestään pudonneet kasvista.lähde?

Fruitarismin riskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fruitariaaninen ruokavalio johtaa helposti aliravitsemukseen, eikä puhtaasta kasvisravinnosta voi saada esimerkiksi elintärkeää B12-vitamiinia. Puutteellisesti koostettu fruitaristinen ruokavalio saattaa altistaa myös esimerkiksi kalsiumin ja D-vitamiinin puutteelle.[1]

Fruitarismia harkitsevia kehotetaan nauttimaan teollista B12-vitamiinia ja muita ravintolisiä sekä suunnittelemaan ruokavalionsa huolellisesti ja tarkkailemaan ravinnon puutostiloja sekä syömishäiriön oireita. Joidenkin mielestä fruitarismi on lähellä ortoreksia-syömishäiriötä.

Zhanna D'Art -nimellä tunnetuksi tullut fruitarismista videoita tehnyt miljoonayleisön tubettaja Zhanna Samsonova kuoli vain 39-vuotiaana aliravitsemukseen liittyneeseen kolerankaltaiseen infektioon vuonna 2023. Samsonova noudatti ainakin seitsemän vuotta ruokavaliota, johon kuului vain hedelmiä, hedelmämehuja ja auringonkukan versoja. Samsonova oli Venäläistä alkuperää, mutta oleskeli viimeiset 17 vuotta eri Aasian maissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 2001;117(1):117-21 Anna-Liisa Rauma Katsaus "Ovatko kasvisruokavaliot turvallisia?", Duodecim, lääketieteellinen aikakauskirja
  2. View Author Archive, Get author RSS feed: Mom of dead vegan influencer Zhanna D’Art fought to save her nypost.com. 2.8.2023. Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fruitarismi.