Fritz Witt
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Fritz Witt | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. toukokuuta 1908 Hohenlimburg, Saksa |
| Kuollut | 14. kesäkuuta 1944 (36 vuotta) Venoix, Ranska |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Natsi-Saksa |
| Palvelusvuodet | 1933–1944 |
| Komentajuudet |
|
| Taistelut ja sodat | Toinen maailmansota |
| Sotilasarvo | Brigadeführer und Generalmajor der Waffen-SS (kenraalimajuri) |
| Kunniamerkit |
Rautaristin ritariristi tammenlehvin Kultainen Saksan risti |
Fritz Witt (25. toukokuuta 1908 – 14. kesäkuuta 1944) oli saksalainen SS-Brigadeführer ja Waffen-SS:n kenraalimajuri toisen maailmansodan aikana.
Nuoruus ja rauhan ajan palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fritz Witt syntyi tekstiilikauppiaan perheeseen 27. toukokuuta Hohenlimburgissa Westfalenin provinssissa. Kouluajan jälkeen Witt toimi isänsä lailla tekstiilikauppiaana vuosina 1925–1931. Samaan aikaan hän kiinnostui kansallissosialismista ja tulevan valtakunnankansleri Adolf Hitlerin ajatuksista. Witt näki kansallissosialismin vastauksena Weimarin tasavallan epävakauteen ja köyhyyteen.
1. joulukuuta 1931 hän jätti jäsenhakemuksen sekä Saksan kansallisosialistiseen työväenpuolueeseen että SS:ään. Vuonna 1933 hän pääsi SS:n eliittiyksikkö SS-Stabswache Berliniin, johon kuului 117 miestä. Upseerin arvon hän sai 1. lokakuuta 1933, jolloin hänet ylennettiin SS-Untersturmführeriksi. 9. toukokuuta 1934 Witt ylennettiin SS-Obersturmführeriksi. Pian tämän jälkeen hänet käskettiin SS-Verfügungstruppen SS-Standarte Deutschlandin 3. komppanian päälliköksi.
Witt osallistui komppanianpäällikkönä Itävallan liittämiseen Saksaan ja Tšekkoslovakian sudeettialueiden miehitykseen vuonna 1938. Tämän jälkeen SS-Standarte Deutschland moottoroitiin. Seuraavana vuonna oli vuorossa Tšekkoslovakian Tšekin puoleisten alueiden, Böömin ja Määrin, liittäminen Saksaan.
Puolan offensiivin lähestyessä SS-Standarte (mot) Deutschland alistettiin panssaridivisioona Kempfille, joka oli sijoitettuna Itä-Preussiin.
Toisen maailmansodan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1. syyskuuta 1939 Saksan hyökätessä Puolaan, Witt toimi edelleen Deutschlandin 3. komppanian päällikkönä. Wittin komppania osallistui paikoin raskaisiinkin taisteluihin sotaretken aikana. Wittille myönnettiin Puolan taistelujen aikana kymmenen päivän kuluessa sekä ensimmäisen että toisen luokan rautaristit henkilökohtaisesta urheudesta taistelukentällä.
Lokakuussa 1939 Fritz Witt ylennettiin SS-Hauptsturmführeriksi. Saman kuun kuluessa SS-Standarte Deutschlandista muodostettiin SS-jalkaväkirykmetti (mot) Deutschland, joka kuului perustettavaan SS-Verfügungs-divisioonaan. Tähän ensimmäisenä muodostettuun SS-Divisioonaan liitettiin rykmentteinä Deutschlandin lisäksi kaksi muuta vanhaa SS-Verfügungstruppen SS-Standartea: Germania ja Der Führer. Divisioonan komentajan toimi SS-Gruppenführer Paul Hausser. Witt käskettiin Deutschland -rykmentin 1. pataljoonan komentajaksi.
Keväällä 1940 Ranskan valtauksessa Witt osoitti pataljoonankomentajan ominaisuudessan neuvokkuutta ja urheutta. 27. toukokuuta 1940 kahdenkymmenen vaunun vahvuinen, raskailla Matilda-panssareilla varustettu brittiläinen panssariosasto hyökkäsi Wittin pataljoonaa vastaan. Vaikka pataljoonalla ei ollut panssarintorjunta-aseita, sen onnistui komentajansa johdolla tuhota tilapäisvälinein yhdeksän vihollispanssaria ja torjua hyökkäys. Toiminnastaan tämän panssarihyökkäyksen torjunnassa Wittille myönnettiin Rautaristin Ritariristi 4. syyskuuta 1940.
16. lokakuuta 1940 SS-Hauptsturmführer Witt määrättiin moottoroidun SS-jalkaväkirykmentti Leibstandarte SS Adolf Hitlerin 3. pataljoonan komentajaksi.
Balkanin valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Witt ylennettiin SS-Sturmbannführeriksi 25. toukokuuta 1940 ja 26. maaliskuuta 1941 hänet käskettiin Leibstandarten 1. pataljoonan komentajaksi. Saksan hyökkäys Balkanille ja Kreikkaan alkoi vajaat kaksi viikkoa myöhemmin, 6. huhtikuuta 1941. 10. huhtikuuta Wittin pataljoonalle alistettiin muun muassa kevyt haupitsijaos, kolme panssarintorjuntatykkijoukkuetta, kaksi pioneerijoukkuetta ja 88 mm ilmatorjuntatykeillä varustettu ilmatorjuntajaos. Näin syntynyt taisteluosasto sai nimen osasto Witt (Kampfgruppe Witt).
Osasto Wittille annettiin tehtäväksi murtaa puolustus Klidin solassa ja avata näin tie kohti Kreikan sydänmaita. Klidin solaa puolusti kiirellä koottu, australialaisen kenraalimajuri Iven Mackayn komennossa oleva joukko, joka koostui australialaisista, brittiläisistä, uusiseelantilaisista ja kreikkalaisista yksiköistä. Osasto Witt sitoutui kahdeksi päiväksi kiivaisiin taisteluihin Mackayn joukkoja vastaan. Wittin taisteluosasto löi yhdessä muiden Leibstandarte Adolf Hitlerin osien kanssa vihollisen Klidissä, ottaen muun muassa 480 sotavankia, omien tappioiden ollessa 37 kaatunutta, 95 haavoittunutta ja kaksi vangittua. Neljälletoista Osasto Wittiin kuuluneelle SS-miehelle myönnettiin ensimmäisen luokan rautaristi ja Klidin solan tärkeimmän maastonkohdan rynnäköllä haltuunottaneen 1. komppanian päällikkö, SS-Obersturmführer Gerhard Pleiß sai rautaristin ritariristin. Henkilökohtaisella tasolla Wittin menestyksekkäästi suorittamaa taistelutehtävää varjosti hänen veljensä, SS-Untersturmführer Franz Wittin kaatuminen taistelun alkuvaiheessa.
Kreikan antauduttua ja Balkanin taisteluiden päätyttyä huhtikuun lopussa 1941, Leibstandarte Adolf Hitleristä muodostettiin divisioona, SS-Division (mot.) Leibstandarte SS Adolf Hitler joskin aluksi se oli vain vahvennetun prikaatin kokoinen. Witt pysyi edelleen Leibstandarten 1. jalkaväkipataljoonan komentajana.
Operaatio Barbarossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Operaatio Barbarossan alettua 22. kesäkuuta 1941 LSSAH oli LIV armeijakunnan reservinä. Elokuussa divisioona liitettiin III panssariarmeijakuntaan, joka kuului kenraalisotarmarsalkka Ewald von Kleistin panssariryhmä 1:een (saks. Panzergruppe 1). Wittin pataljoona osallistui taisteluihin itärintamalla ensimmäistä kertaa elokuussa 1941, jolloin se otti osaa Neuvostoliiton 6. ja 12. armeijoiden motittamiseen Umanin taistelussa. Leibstandarte liitettiin syyskuussa jälleen LIV armeijakuntaan ja osallistui hyökkäykseen Krimin niemimaan suuntaan.
Marraskuussa 1941 Leibstandarte siirrettiin jälleen panssariryhmä 1:n alaisuuteen, jolloin myös Wittin pataljoona taisteli menestyksekkäästi Rostovin valtauksessa Donjoella. Fritz Witt ylennettiin SS-Obersturmbannführeriksi 27. marraskuuta 1941. Lähes välittömästi saksalaisten vallattua Rostovin, puna-armeijan kiivaat vastahyökkäykset pakottivat saksalaiset vetäytymään Miusjoelle uusiin puolustusasemiin. Vetäytymisvaiheen aikana Witt pataljoonineen osallistui ankariin viivytystaisteluihin. 8. helmikuuta 1942 SS-Obersturmbannführer Wittille myönnettiin Kultainen Saksan risti urheudesta Rostovin taistelujen aikana. Alkuvuodesta 1942 Wittin pataljoona puolustautui Miusjoella muiden Leibstandarten osien kanssa puna-armeijan ankaria hyökkäyksiä vastaan. Toukokuussa pataljoona osallistui Donin Rostovin uudelleenvaltaukseen. Rostov päätyi jälleen saksalaisten käsiin yli kuukauden jatkuneiden erittäin kiivaiden ja kuluttavien taistelujen jälkeen.
Kesällä 1942 hyvin raskaita tappioita kärsinyt SS-divisioona Leibstandarte Adolf Hitler vedettiin lepoon ja täydennettäväksi Ranskan Normandiaan. Divisioonasta tehtiin Ranskassa oloaikana SS-panssarikrenatööridivisioona ja se liitettiin vastaperustettuun SS-panssariarmeijakuntaan, jonka muut divisioonat olivat SS-divisioona Das Reich ja SS-divisioona Totenkopf. Armeijakunnan komentajana toimi SS-Obergruppenführer Paul Hausser. SS-panssarikrenatööridivisioonat saivat kokonaisen panssarirykmentin, toisin kuin tavalliset panssarikrenatööridivisioonat, joilla oli vain panssarivaunupataljoona. Lisäksi SS-panssarikrenatööridivisioonien panssarirykmentit saivat raskailla Tiger I-panssareilla varustetun raskaan panssarivaunukomppanian. Elokuussa 1942 Witt ylennettiin SS-Standartenführeriksi ja hänet käskettiin Leibstandarten 1. SS-panssarikrenatöörirykmentin komentajaksi. Divisioona vietti koko loppuvuoden Ranskassa uudelleenorganisoinnin ja huoltojen takia. Uusi SS-panssarikrenatööridivisioona SS Leibstandarte Adolf Hitler saavutti taisteluvalmiuden yhdessä kahden muun SS-panssariarmeijakunnan panssarikrenatööridivisioonan kanssa tammikuussa 1943.
Harkova[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SS-panssariarmeijakunta käskettiin rintamalle Harkovan suunnalle armeijaryhmä Donin yhteyteen, tehtävänään pysäyttää puna-armeijan suurhyökkäys, joka oli jo jättänyt taakseen Stalingradin. SS-panssariarmeijakunta saapui etulinjaan tammi–helmikuun vaihteessa 1943. Leibstandartea vastassa oli kenraaliluutnantti Markian Popovin komennossa oleva neljästä panssariarmeijakunnasta koottu Popovin liikkuva ryhmä, jonka vahvuuteen kuului muun muassa useita satoja panssarivaunuja. Helmikuun alussa Wittin 1. SS-panssarikrenatöörirykmentti joutui yhdessä 1. SS-panssarirykmentin 1. pataljoonan kanssa taisteluun Popovin panssarikärkeä vastaan Merefassa, Harkovan lounaispuolella. Wittin ja Wünschen onnistui joukkoineen torjua Popovin hyökkäys äärimmäisen raskaissa taisteluissa. Hyökkäyskärjen paikallisesta lyömisestä huolimatta Popovin panssarijoukot etenivät edelleen SS-panssariarmeijakunnan sivuistoilla. Välttääkseen mottiin jäämisen, SS-Obergruppenführer Paul Hausser käski 15. helmikuuta – vastoin Adolf Hitlerin käskyä – SS-panssariarmeijakuntansa vetäytyä Harkovasta.
Maaliskuussa SS-panssariarmeijakunta aloitti jälleen hyökkäyksen, tavoitteenaan Harkovan valtaaminen. Wittin rykmentille alistettiin panssarivaunu, rynnäkkötykki- ja kenttätykistöyksiköitä; muodostui Osasto Witt (Kampfgruppe Witt). Osasto Witt oli yksi kolmesta Leibstandarten taisteluosastosta, jonka tehtävänä oli edetä Harkovan keskustaan. Hyökkäys alkoi 2. maaliskuuta 1943. Witt hyökkäsi pohjoisesta Belgorodin tien suunnasta Harkovaan ja onnistui murtautumaan kaupunkialueelle 10. maaliskuuta. Kahden päivän taistelujen jälkeen Osasto Witt saavutti Dzeržinskin aukion Harkovan keskustassa ja jatkoi etenemistään kohti kaupungin eteläosia. Maaliskuun 15. päivän tienoilla taistelu Harkovasta alkoi hiipua ja 21. päivänä kaupunki oli kokonaan saksalaisten hallussa. Leibstandarte taisteli Harkovassa raivokkaasti, kärsien yhteensä 4 500 miehen tappiot kaatuneina ja haavoittuneina. Divisioonan kaatuneiden kunniaksi Dzeržinskin aukio nimettiin Leibstandarten aukioksi (Platz der Leibstandarte).
Harkovan menestyksekkään taistelun johdosta Wittille myönnettiin tammenlehvät Rautaristin Ritariristiin ja hänet ylennettiin SS-Oberführeriksi 1. heinäkuuta 1943.
12. SS-panssaridivisioona Hitlerjugend[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
13. helmikuuta 1943 oli annettu uuden SS-panssaridivisioonan perustamiskäsky. Divisioonan miehistö tulisi koostumaan Hitler-Jugendin vuonna 1926 syntyneistä jäsenistä. Divisioonasta tuli 12. SS-divisioona ja se sai nimen Hitlerjugend. Suuri osa uuden divisioonan upseereista siirrettiin vuosien taistelujen koulimasta Leibstandartesta, mukaan lukien divisioonan komentaja, SS-Oberführer Fritz Witt, joka sai divisioonan komentoonsa virallisesti heinäkuun lopussa 1943. Muita divisioonaan siirrettyjä ansioituneita upseereita olivat sen panssarirykmentin komentaja, SS-Sturmbannführer Max Wünsche ja panssarikrenatöörirykmenttien komentajat SS-Standartenführer Kurt Meyer ja SS-Standartenführer Wilhelm Mohnke.
Divisioonan koulutusvaihe tapahtui lähinnä Belgiassa. Witt painotti nuorten sotilaidensa kouluttamisessa todenmukaisia taisteluharjoituksia ja -ammuntoja. Divisioonan koulutus jatkui Belgiassa maaliskuuhun 1944, jolloin sen käskettiin siirtyä Normandiaan ja liittyä 1. SS-panssariarmeijakuntaan. Divisioonan harjoitteli jatkuvasti myös Normandiassa. Samalla se pääsi tutustumaan Caenin alueen maastoon, mikä tulisi olemaan erittäin tärkeätä divisioonan tulevia sotatoimia ajatellen. Witt ylennettiin 20. huhtikuuta 1944 Brigadeführeriksi ja 2. kesäkuuta 1944 hän ilmoitti 12. SS-panssaridivisioonan olevan taisteluvalmis.
Normandia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhain kesäkuun 6. päivän aamuna 1944 alkoi Normandian maihinnousu. Wittin 12. SS-panssaridivisioona ja maavoimien 21. panssaridivisioona olivat lähinnä maihinnousualuetta olevat panssariyhtymät. Witt antoi heti ensimmäisten maihinnoususta kertovien ilmoitusten jälkeen divisioonalleen taisteluhälytyksen. Panssarijoukkojen siirtäminen etulinjaan vaati kuitenkin Adolf Hitlerin luvan, eikä lupaa saatu ennen kuin vasta kello 14.30. Witt sai käskyn edetä Alenconin-Carrouges’n-Flersin tasalle, ja 21. panssaridivisioonan vasemmalla sivustalla toimien, heittää vihollinen mereen ja tuhota se. Divisioonan etenemistä kohti Sword ja Juno-maihinnousukaistoja vaikeutti suuresti liittoutuneiden rynnäkköhävittäjien toiminta alueella. Hitlerjugend-divisioonan kärki saavutti ryhmitysalueensa Evrecyssä vasta kello 22.00. Witt käski divisioonansa ryhmittyä Caenin pohjoispuolelle itse Caenin kaupungin ja Carpiquet’n lentokentän suojaksi.
Kesäkuun 7. päivän aamuna Witt käski SS-Standartenführer Kurt Meyerin 25. SS-panssarikrenatöörirykmentin ja 12. SS-panssarirykmentin 2. pataljoonan lyödä etenevän vihollisen ja edetä Englannin kanaalin rannikolle. Hyökkäävät joukot joutuivat ankariin taisteluihin etenevien kanadalaisten kanssa. Wittin miesten eteneminen ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, joskin viholliselle aiheutettiin taisteluissa yli 200 miehen tappiot ja sen eteneminen pysäytettiin. Meyer sai käskyn ryhmittyä Caenin luoteispuolelle Authie ja Buronin kylien maastoon suojaamaan Carpiquet'n lentokenttää. 7. ja 8. päivän välisenä yönä SS-Standartenführer Wilhelm Mohnken 26. SS-panssarikrenatöörirykmentti sai tehtäväkseen vallata Norrey-en-Bessinin, Bretteville-l’Orgueilleusen, Putot-en-Bessinin, ja Brouayn kylät Meyerin vasemmalla sivustalla. Mohnken rykmentti hyökkäsi 8. kesäkuuta kello 03.00. Seurasi kiivaita taisteluita ja kanadalaisten vastahyökkäyksiä, eikä Mohnke onnistunut tehtävässään. Hänen rykmenttinsä eteni kuitenkin Norrey-en-Bessinin pohjoispuolelle Brouayn kylään asti. Seuraavien päivien aikana tapahtui etupäässä paikallisia hyökkäyksiä, eikä kumpikaan osapuoli saavuttanut mainittavaa etenemistä.
Divisioona oli onnistunut pysäyttämään vihollisen etenemisen Caenin pohjois- ja länsipuolella, mutta epäonnistunut alkuperäisessä tehtävässään heittää vihollinen mereen. Tehtävän suorittamista vaikeutti suuresti vihollisen musertava ilmaherruus, mies- ja kalustoylivoima, sekä massiivinen tulenkäyttö kenttä- ja laivatykistöllä. Edellä mainituista juuri laivatykistö tulisi olemaan divisioonan komentajalle kohtalokas.
14. kesäkuuta 12. SS-panssaridivioonan komentopaikka sijaitsi Venoixissa, Carpiquet’n lentokentän ja Caenin keskustan välissä. Divisioonan komentopaikka sai täysosuman brittiläisen laivatykistön ampumassa keskityksessä – sillä seurauksella että divisioonan komentaja, SS-Brigadeführer Fritz Witt kaatui. Kranaatinsirpale osui suoraan Wittin kasvoihin ja hän sai välittömästi surmansa. Divisioonan uudeksi komentajaksi käskettiin 25. SS-panssarikrenatöörirykmentin komentaja, SS-Standartenführer Kurt Meyer.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fritz Witt Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||
