Frisland

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Pohjois-Atlantin kuviteltua saarta. Friesland on Alankomaiden maakunta.
Zenon kartta vuodelta 1558, jossa Frisland esiintyy ensimmäisen kerran.
Erillinen Frislandia esittävä pikkukartta Mercatorin arktisten seutujen kartasta vuodelta 1623

Frisland, myös Frischlant, Friesland, Freezeland, Frislandia, tai Fixland, on kuviteltu saari, jonka noin vuosina 1560-1660 luultiin sijaitsevan Pohjois-Atlantilla Islannin etelä- tai lounaispuolella ja joka esiintyy lähes kaikissa tuohon aikaan julkaistuissa tuon alueen kartoissa.

Ensimmäisen kerran Frisland esiintyy venetsialaisen Nicolo Zenon vuonna 1558 julkaisemassa kartassa. Se liittyi hänen julkaisemaansa teokseen I Commentarii del Viaggio, jota hän väitti esi-isiensä Nicolo ja Antonio Zenon 1300-luvulla kirjoittamaksi ja jonka mukaan nämä olisivat löytäneet Pohjois-Atlantilta muitakin ennen tuntemattomia saaria, joiden tulkittiin tarkoittavan Pohjois-Amerikan mannerta ja Nova Scotiaa. Zenon tarkoituksena oli ilmeisesti osoittaa, että venetsialaiset olisivat löytäneet Pohjois-Amerikan jo yli sata vuotta ennen Kolumbusta. Useimmat nykyiset tutkijat pitävät Zenon teosta väärennöksenä, mutta sen vaikutuksesta Frisland kuitenkin esiintyi maailmankartoilla seuraavien noin sadan vuoden ajan, toisinaan vielä 1700-luvullakin.[1]

Kartoissa esiintyvä virhe sai myös eräät tuon ajan tutkimusmatkailijat erehtymään siitä, missä he olivat käyneet. Esimerkiksi Martin Forbisier luuli vuonna 1578 nähneensä Frislandiin, vaikka hän itse asiassa oli saapunut Grönlannin eteläkärjen edustalle. Hän myös vaati saarta Englannille kuningatar Elisabet I:n nimessä. Kun hän myöhemmin saavutti Baffininmaan, hän luuli sitä Grönlanniksi. Tämän vuoksi Forbisier'n salmi, joka itse asiassa on lahti, esiintyi pitkään kartoissa Baffininmaan rannikolla, vaikka se itse asiassa on Grönlannin eteläkärjessä.[1]

Frisland hävisi maailman kartoilta, kun englantilaiset ja ranskalaiset tutkimusmatkailijat kartoittivat Pohjois-Atlantin tarkemmin.

Alun perin Frisland (jonka nimen voidaan selittää tarkoittavan jäätynyttä maata) tarkoitti mahdollisesti Islantia[2], mutta se esiintyi pitkään kartoissa Islannista erillisenä saarena. Myöhemmin se saatettiin samastaa myös Färsaarten kanssa, mutta kartoissa se oli niistäkin useiden satojen kilometrien päässä. Frederick J. Pohl on kuitenkin samastanut sen Fair Islen (Fer Islandin) kanssa, joka sijaitsee Shetlandin ja Orkney-saarten välissä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mythical Geography: Frisland / Other Zeno Brothers' Mythical Lands The Philadelphia Print Shop. Arkistoitu 31.5.2015. Viitattu 13.8.2013.
  2. Matti Lainema, Juha Nurminen: Ultima Thule: Pohjoiset löytöretket, s. 101. Helsinki: John Nurmisen säätiö, 2001. ISBN 951-0-23925-9.
  3. Prince Henry Sinclair: His Expedition To The New World In 1398. Lontoo: Davis-Poynter, 1974.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raymond Ramsay: No Longer on the Map, s. 53–76. New York: Viking Press, 1972. ISBN 0-670-51433-0.