Friedenau

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Friedenaun sijainti Tempelhof-Schönebergissä (iso kuva) ja Tempelhof-Schönebergin sijainti Berliinissä (pieni kuva)
Friedenaun kartta

Friedenau on kaupunginosa (saks. Ortsteil) Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Se kuuluu Tempelhof-Schönebergin hallintoalueeseen (Bezirk) ja on pinta-alaltaan 1,65 neliökilometrin suuruinen. Kaupunginosassa asui vuoden 2011 lopussa 26 972 ihmistä.[1] Sen asukastiheys on siten 16 347 as./km².

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poiketen lukuisista muista Berliinin kaupunginosista, Friedenaulla ei ole varsinaista kylähistoriaa. Se perustettiin tyhjästä niin kutsutulla vilhelmiinisellä ajalla, eli kuningas Vilhelm II:n hallintokaudella 1800-luvun toisella puoliskolla. Nimen alueelle antoi Hedwig Hähnel, rakennusmestari Hermann Hähnelin puoliso. Vuonna 1874 Friedenausta muodostui oma maalaiskuntansa Teltowin piirikunnassa. Vuotta myöhemmin Friedenaulla oli 1 104 asukasta. Vuonna 1912 asukasluku oli jo 43 000.

Raatihuone Friedenauhun rakennettiin vuosien 1913 ja 1916 välillä jugend-tyyliin arkkitehti Hans Altmannin suunnitelmien pohjalta. Altmann suunnitteli silloiseen maalaiskuntaan useita muitakin julkisia rakennuksia. Vuonna 1920 Friedenaun maalaiskunnasta tehtiin Berliinin kaupunginosa. Yhdessä Schönebergin kaupunginosan kanssa se muodosti Berliinin 11. hallintoalueen, jonka nimi oli myös Schöneberg.

Toisen maailmansodan loputtua Friedenau oli Neuvostoliiton valvonnassa toukokuun 29. päivästä kesäkuun 30. päivään vuonna 1945. Se myös toimi lyhyen aikaa omana hallintoalueenaan. Berliinin jaossa Friedenausta tuli osa yhdysvaltalaista sektoria. Vuodesta 2001 lähtien Friedenau on ollut osa tuolloin perustettua Tempelhof-Schönebergin hallintoaluetta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Einwohnerinnen und Einwohner am Ort der Hauptwohnung in Berlin am 31.12.2011 nach Ortsteilen und Altersgruppen (PDF) Amt für Statistik Berlin-Brandenburg. Viitattu 4.6.2012. (saksaksi)
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Friedenau.