Fridtjof Nansen -luokka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fridtjof Nansen -luokka
Luokan alukset KNM Fridtjof Nansen ja KNM Helge Ingstad Oslossa huhtikuussa 2010
Luokan alukset KNM Fridtjof Nansen ja KNM Helge Ingstad Oslossa huhtikuussa 2010
Flag of Norway, state.svg
Tekniset tiedot
Uppouma 4600 t (kuiva)
5290 t (kuormattu)
Pituus 133,2 m
Leveys 16,8 m
syväys 4,9 m
Koneteho GE LM2500 21,5 MW kaasuturbiinimoottori
risteilymoottori: 2 BAZAN BRAVO 12 V 4,5 MW dieselmoottoria
Nopeus 27 solmua
Miehistöä 120 (tilat 146)
Aseistus
Ilmatorjunta 1 Mk 41 VLS (8-ohjusta), joihin 32 RIM-162 ESSM
4 12,7 mm Browning M2HB MHG Sea Protector konekivääri
Meritorjunta 1 76 mm OTO Melara Super Rapid tykki
8 NSM merimaaliohjusta
4 324 mm torpedoputkea Sting Ray torpedoille
syvyyspommit

Fridtjof Nansen -luokka on Norjan laivaston fregattiluokka, johon kuului viisi alusta. Luokan alukset muodostavat laivaston rungon ja ne on nimetty tunnettujen norjalaisten tutkimusmatkailijoiden mukaan. Luokan alukset tilattiin Espanjasta Bazanin telakalta (nykyinen Navantia), ja viimeinen aluksista otettiin palvelukseen tammikuussa 2011.

Alukset on suunniteltu korvaamaan Oslo-luokan fregatit, joten niiden päätehtäväksi oli suunniteltu sukellusveneidentorjunta. Lopulta ilmatorjunnan tarpeen kasvu ja kehittyneiden kotimaisten merimaaliohjusten käyttöönotto johti monipuolisempaan alukseen. Navantian valitsemisesta toimittajaksi seurasi yhtäläisyyksiä Espanjan laivaston Alvaro de Bazan -luokan aluksiin, joissa oli käytössä muun muassa Lockheed Martinin toimittama AEGIS-järjestelmä.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan sijainti Naton pohjoisella sivustalla lähellä Neuvostoliiton Barentsinmeren laivastotukikohtia teki siitä kylmän sodan aikana strategisen kumppanin. Tuloksena oli merkittävät taloudelliset panostukset laivastoon sekä estämään Neuvostoliiton sukellusveneiden pääsy Atlantille että suojaamaan Norjan rannikkoa mahdolliselta maihinnousulta. Kylmän sodan loppuaikoina laivaston merkittävimpänä kalustona olivat viisi Oslo-luokan fregattia, jotka oli otettu palvelukseen 1966-1967. Nämä suhteellisen pienet alle 2000 tonnin alukset pohjautuivat Yhdysvaltain laivaston Dealey-luokan saattuehävittäjiin ja ne oli osittain Yhdysvaltain rahoittamia. Oslo-luokan alusten korvaamisen suunnittelu aloitettiin 1990-luvun alussa, jolloin kylmän sodan päättyminen oli jo havaittavissa. Kuitenkin Barentsinmerelle sijoitettu Venäjän pohjoinen laivasto ja sen runsas lukuisat sukellusveneet loivat edelleen suurimman uhan.[1]

Norjan laivasto määritteli monikäyttöisen aluksen aloittaessaan tarjouskilpailun, joka käsitti mahdollisesti kuuden hankittavan aluksen sekä suunnittelun että toteutuksen vuonna 1997. Vaatimuksista tärkeimpänä oli kuitenkin sukellusveneidentorjuntakyky. Tarjouskilpailu herätti runsaasti huomiota Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja tarjouksista valittiin 1998 kolme tarkempaa käsittelyä varten. Nämä kolme olivat:

  • Saksalainen Thyssen Krupp Marine Systemsiin kuuluva Blohm & Voss, joka tarjosi Meko 200 tyypistä tehtävää alusta
  • Norjalainen Kvaernerin, Umoen ja Kongsbergin muodostama NorEskort, jka tarjosi täysin uutta suunnittelua olevan aluksen
  • Espanjalainen Bazán (nykyinen Navantia), joka tarjosi kahta erilaista versiota Espanjan laivastolle valmistamistaan F-100 tyypin fregateista. Alus malleista toinen oli varustettu BAE Systemsin Surface Ship Command Systemsillä (SSCS) ja toinen Lockheed Martinin SPY-1F tutkalla ja Aegis-järjestelmällä.[1]

Tarjouskilpailua vaikeuttivat lukuisat tekniset, teolliset ja taloudelliset riippuvuudet. Siten ratkaisun tekemisessä tarvittiin poliittista tukea, kun pyrittiin saamaan rahoille mahdollisimman paljon vastinetta. Lopulta todettiin NorEskortin esityksen olevan vaikeuksissa, kun Kvaerner irtautui tarjouksesta. Blohm & Vossin tarjousta pidettiin hyvänä, mutta eniten houkutteli Aegis-järjestelmän mahdollisuudet. Bazánille tiedotettiin toukokuussa 1999, että Lockheed Martinin tutkaan pohjautuva malli valittiin jatkokeskusteluihin.[2]

Lopulta pitkällisten neuvottelujen päätteeksi vahvistettiin hankinnan hinta. Sopimus allekirjoitettiin 23. kesäkuuta 2000 ja sen mukaan telakka toimittaa viisi fregattia 220 miljardin Espanjan pesetalla, joka vahvistettiin lopulta telakan kanssa 14 miljardiksi Norjan kruunuksi. Kauppa oli siihen astisista Norjan puolustushallinnon kaupoista suurin.[3]

Alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alukset tilattiin 23. kesäkuuta 2000 Bazanilta Espanjasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Waters, Conrad: Fridtjof Nansen Class Frigates - Norway's Ticket to the Aegis Club. Seaftort World Naval Review 2011, 2010, II. vsk, s. 121-135. Barnsley: Seafort Publishing. ISBN 978-1-84832-075-8. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Waters, Conrad s. 121
  2. Waters, Conrad s. 121-122
  3. Waters, Conrad s. 122