Fridrih Ermler

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fridrih Markovitš Ermler (ven. Фри́дрих Ма́ркович Э́рмлер, 13. toukokuuta 1898 Rēzekne12. heinäkuuta 1967 Leningrad) oli neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja.[1]

Fridrih Ermler palveli Venäjän kansalaissodan aikana puna-armeijassa ja tšekassa. Vuosina 1923–1924 hän opiskeli Leningradin elokuvataiteen instituutissa ja työskenteli sen jälkeen Sevzapkino-studiolla (nykyinen Lenfilm). Vuosina 1929–1931 Ermler opiskeli Neuvostoliiton elokuva-akatemiassa.[2]

1920-luvulla Ermler ohjasi yksilön ja yhteisön psykologiaa ja arkea kuvaavia elokuvia kuten Katka – paperiomena (1926), Pariisin suutari (1928) ja Talo lumikinoksessa (1928)[3]. Imperiumin sirpaleen (1929) aiheena on maailman ja ajan jakautuminen kahtia vallankumouksen seurauksena. Sergei Jutkevitšin kanssa ohjattu Vastasuunnitelma (1932) oli yksi ensimmäisistä neuvostoliittolaisista äänielokuvista.[2] Talonpojat (1935) ja Suuri kansalainen (1938–1939) edustavat kansanvihollisia ja tuholaisia vilisevää poliittista propagandaa[3]. Sergei Kirovista kertovaa Suurta kansalaista on kuvattu yhdeksi neuvostoelokuvan taitavimmista ja pelottavimmista stalinistisista valheista[4].

Toisen maailmansodan aikana Ermler ojasi isänmaalliset sotaelokuvat Hän puolustaa isänmaataan (1943) ja Suuri käänne (1945). Stalinin kuoleman jälkeen kuvatuissa elokuvissa ... Ja tarina jatkui (1955) ja Ensimmäinen päivä (1957) ohjaaja yritti sopeutua uuteen taiteelliseen ilmapiiriin. Viimeisessä elokuvassaan Pered sudom istorii (”Historian tuomioistuimen edessä”, 1965) Ermler palasi hänelle ominaiseen poliittiseen aiheeseen.[3]

Ermler liittyi kommunistipuolueen jäseneksi vuonna 1919. Vuonna 1948 hänelle myönnettiin Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimi. Ohjaaja on saanut neljästi Stalin-palkinnon. Hänet on palkittu myös Leninin ja työn punaisen lipun kunniamerkeillä.[1]

Ohjaustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Skarlatina (”Tulirokko”, 1924)
  • Deti buri (”Myrskyn lapset”, 1926; yhdessä O. Jogansonin kanssa)
  • Katka – paperiomena (Katka – Bumažnyi Ranet, 1926; yhdessä E. Jogansonin kanssa)
  • Pariisin suutari (Parižski sapožnik, 1928)
  • Talo lumikinoksessa (Dom v sugrobah, 1928)
  • Imperiumin sirpale (Oblomok imperii, 1929)
  • Vastasuunnitelma (Vstretšnyi, 1932; yhdessä Sergei Jutkevitšin kanssa)
  • Talonpojat (Krestjane, 1935; Moskovan kansainvälisten elokuvajuhlien kunniakirja)
  • Suuri kansalainen (Veliki graždanin, kaksi osaa 1938–1939; Stalin-palkinto 1941)
  • Osen (”Syksy”, 1940; yhdessä I. Menakertin kanssa)
  • Hän puolustaa isänmaataan (Ona zaštšištšajet Rodinu, 1943; Stalin-palkinto 1946)
  • Suuri käänne (Veliki perelom, 1946; Stalin-palkinto, Cannesin elokuvajuhlien palkinto)
  • Velikaja sila (”Suuri voima”, 1950; Stalin-palkinto 1951)
  • Razbityje metšty (”Särkyneet unelmat”, 1953), ilmestyi vuonna 1962 nimellä Zvanyi užin (”Juhlaillallinen”)
  • ... Ja tarina jatkui (Neokontšennaja povest, 1955)
  • Ensimmäinen päivä (Den pervyi, 1958)
  • Iz Nju-Jorka v Jasnuju Poljanu (”New Yorkista Jasnaja Poljanaan”, dokumenttielokuva 1962)
  • Pered sudom istorii (”Historian tuomioistuimen edessä”, 1965)[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 26, s. 240. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1977.
  2. a b Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 511. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  3. a b c Rossijski gumanitarnyi entsiklopeditšeski slovar Viitattu 11.2.2012. (venäjäksi)
  4. Zorkaja, N.M.: Istorija sovetskogo kino, s. 151, 199. Sankt-Peterburg: Aleteija, 2005. ISBN 5-89329-457-2.
  5. Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 511–512. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  6. Elonet: Fridrih Ermler Viitattu 11.2.2012.