Friðrik Þór Friðriksson
Wikipedia
Friðrik Þór Friðriksson (s. 12. huhtikuuta 1953 Reykjavík) on islantilainen elokuvaohjaaja.
Friðrik on Baltasar Kormakurin (joka on näytellyt useissa Friðrikin elokuvissa) ohella tunnetuin islantilainen elokuvantekijä. Friðrik nosti Islannin elokuvataiteen kansainväliseen tietoisuuteen elokuvallaan Luonnon lapset (1991). Se on tarina kahdesta vanhuksesta, jotka tyytymättöminä elämäänsä vanhainkodissa karkaavat varastamallaan jeepillä kohti uutta loppuelämää. Elokuva palkittiin useilla eurooppalaisilla elokuvajuhlilla ja se asetettiin Oscar-ehdokkaaksi parhaan ei-amerikkalaisten elokuvien sarjaan.
Islannin olemattoman elokuvakoulutuksen vuoksi Friðrik on joutunut itsenäisesti hankkimaan elokuvantekijätaitonsa. Hänen muita ohjauksiaan ovat muun muassa hänen omaan lapsuudenmuistoihin perustuva Elokuvapäiviä (Bíódagar, 1994), japanilaisturistin matkasta hyisessä Islannissa kertova Cold Fever (1995), toisen maailmansodan jälkeisestä Islantia kuvaava Pirunsaari (Djöflaeyjan, 1996) sekä mielisairaasta taiteilijasta kertova Kaikkeuden enkelit (Englar alheimsins, 2000).

