Fredrik Gabriel Hedberg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F. G. Hedberg

Fredrik Gabriel Hedberg (15. heinäkuuta 1811 Saloinen19. elokuuta 1893 Kemiö[1]) oli evankelisen herätysliikkeen perustaja.

Lapsuus ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fredrik Gabriel Hedberg syntyi 15. heinäkuuta 1811 Saloisissa Nygårdin talossa. Hänen vanhempansa olivat Saloisten pitäjän nimismies ja toimintavouti Erik Johan Hedberg ja Katarina Magdalena Borg. Hedbergin isänisä oli Vihannin kappalainen Fredrik Hedberg, äidinisä puolestaan Gabriel Borg, joka oli Fredrik Hedbergin jälkeen Vihannin kappalainen sekä vuodesta 1818 Raahen ja Saloisten kirkkoherra. Fredrik Gabriel Hedbergillä oli ainoastaan yksi sisar, 1. helmikuuta 1815 syntynyt Gustava Karolina. Hedbergin isää kuvataan toisaalta ankaraksi ja täsmälliseksi, toisaalta leikkisäksi. Äitiä on kuvailtu syvämietteiseksi, hurskaaksi ja hiljaiseksi.[2]

Hedberg lähetettiin yhdessä vuotta vanhemman enonsa Aron Gustaf Borgin kanssa Vihannin pappilaan saamaan alkeisopetusta toiselta enoltaan, Carl Jakob Borgilta. Tämän jälkeen hän jatkoi opiskeluja Oulun triviaalikoulussa, joka tosin palettuaan keväällä 1822 siirtyi muutamaksi vuodeksi Raaheen. 14. lokakuuta 1826 Hedberg suoritti 15-vuotiaana ylioppilastutkinnon, jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan Turun yliopistoon.[3]

Tätä ennen Hedberg oli kuitenkin 14-vuotiaana tullut herätykseen ja uskoon. Hän on kertonut näistä ajoista myöhemmin, että tuolloin omantunnonvaivat ja Jumalan tuomion pelko ajoivat häntä lukemaan Jumalan sanaa ahkerammin ja tämä sana viehätti häntä yhä enemmän salaisella, virvoittavalla voimallaan. Jossain vaiheessa hän tuli raamatunkohtaan, jossa puhuttiin Jeesuksen kärsimisestä ja kuolemasta. Hän pani merkille, että siinä kerrottiin tämän tapahtuneen koko maailman syntien sovitukseksi ja että jokainen ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan uskova saa todella syntien anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden. Hedbergin mukaan Pyhä Henki valaisi häntä tämän sanan kautta niin, että hän saattoi omistaa tämän armon itselleen, jolloin häntä pitkään rasittaneet huoli, levoton omatunto ja pelko vaihtuivat iloiseen ja elävään varmuuteen syntien anteeksiannosta.[4] Hedberg valitteli kuitenkin myöhemmin sitä, ettei tämä nuoruuden herätys kestänyt. Hänen mukaansa Sielunvihollinen sai hänet epäilemään armoa sekä sai hänet epäilemään uskoaan pelkäksi kuvitteluksi. Hänen lukemansa hengelliset kirjat, joita hän luki avuksi epäilyksiinsä, osin vahvistivat tätä epätoivoa, sillä hänen mielestään ne tekivät pelastuksen riippuvaiseksi siitä, millainen hän itse oli. Tämä ajoi hänet kouluasunnostaan rukoilemaan usein tuntikausiksi metsän yksinäisyyteen, jopa talvipakkasilla. Tällöin hän tutki tarkkaan elämäänsä, sanojansa ja tekojansa. Lopulta hän kuitenkin epätoivoon vaipuneena jätti koko asian sikseen.[5]

Yliopistoon siirtymisen myötä Hedbergiä odottivat uudenlaiset kokemukset ja vaikutteet. Ensimmäisiin opintoihin kuului esimerkiksi tanssikoulun käynti. Lähes koko ensimmäinen lukuvuosi meni virkamiehiltä vaaditun venäjän kielen opiskelemiseen. Hedberg aikoi suorittaa kesällä 1827 stipendiaatintutkinnon, mutta ilmeisesti Turun palo esti tämän, sillä hänet mainitaan stipendiaattina vasta vuosina 1829-1832. Hedberg näyttää harkinneen lääkärinuraa, minkä lisäksi hänellä oli luonnontieteellisiä harrastuksia. 27. huhtikuuta 1832 hän sai valmiiksi filosofian kandidaattitutkinnon 21. kesäkuuta samana vuonna hänet vihittiin maisteriksi. Tämän jälkeen hän ryhtyi opiskelemaan teologiaa tähtäimenään pappisvirka. Suuri osa tuon ajan teologian opettajista oli varsinaisesti lähtöisin filosofisesta tiedekunnasta, mikä näkyi opetuksessa.[6] Opiskelija-aikoina Hedbergin uskonnollisuus oli pitkälti valistususkonnollisuuden sävyttämää. Ylioppilasaika yleensä oli hänelle iloista aikaa, josta oli vaikea irrottautua hänen lähtiessään marraskuussa 1833 Turkuun pappisvihkimykseensä.[7]

Pappisura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohjalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hedberg määrättiin ensimmäiseksi rovasti Carl Henrik Forsmanin apulaiseksi Siuntioon. Jo kahden kuukauden kuluttua Forsman ja sitä myöten Hedberg kuitenkin siirtyivät Lohjan seurakuntaan, johon tuolloin kuuluivat myös Nummen ja Pusulan kappelit. Forsmanilla oli Hedbergiin suuri vaikutus, sillä Hedberg kiintyi suuresti tähän ystävälliseen rovastiin, minkä lisäksi hänen uskonnollisuutensa vaikutti Hedbergiin.[8]

Hedberg pyrki paneutumaan kunnolla uuteen tehtäväänsä ja löysikin siitä alkuvaiheessa tyydytystä ja iloa. Hän oli jo Turussa pappisvihkimystä odotellessaan harjoitellut sairaskäyntejä, rippipuheiden pitoa ja katekisointia eli katekismuksen opettamista kyselemällä.[9] Hän oli työssään varsin lahjakas, minkä vuoksi hänelle tarjottiin kapitulin amanuenssin virkaa jo pari kuukautta papiksivihkimisen jälkeen. Tämän tarjouksen hän kuitenkin torjui, kuten myös pari muutakin virkaa , vedoten osin nuoruuteensa, osin siihen, että hänellä nyt oli kunnioitettava ja kunnollinen esimies.[10]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänet vihittiin papiksi vuonna 1834 ja sai yhteyden heränneisiin vuosien 18351836 herätyksen aikana. Tämän herätyksen hengessä hän toimi innokkaasti muun muassa Paimiossa vuosina 1838-1840. Vuonna 1840 herännäispappi karkotettiin Ouluun vankilasaarnaajaksi ja siirrettiin sieltä Raippaluotoon 1842 ja Pöytyälle 1843, missä hän kirjoitti kirjan 'Uskonoppi autuuteen'. Raippaluodon aikanaan Hedberg sai voimakkaan evankeliumin kokemuksen, jonka taustalla oli muun muassa Lutherin Evankeliumipostilla. Autuus kirkastui Jeesuksessa, autuudesta syntyi ilo.

Vuonna 1854 Hedberg valittiin Kaarinan kirkkoherraksi. Siellä hän alkoi pitää raamatunselityksiä sunnuntai-iltapäivisin, aloitti kiertävän kansakoulun sekä kohensi rippikoulunpitoa ja yksityistä hartaudenharjoitusta.[11] Vuonna 1862 hän siirtyi Kemiön seurakuntaan.[12]

Evankelinen herätys levisi alkuun voimakkaasti Pöytyän ja Turun seudulla, 1860-luvulla se laajeni Helsingin seudulle. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen perustamiseen mennessä vuonna 1873 evankelisuutta oli jo 200 seurakunnassa.

Hedbergin julistuksen painopiste oli Kristuksen täytetyssä sovintotyössä. Mitään portaita, armonjärjestystä ei saanut esittää. Martti Lutherin postillat olivat näyttäneet nuorelle Hedbergille lohdullisen maailman, jossa ei aseteta ehtoja, vaan syntinen saa luottaa armoon, lupaukseen, lahjaan, Jumalan sanaan.

Hedbergin uskonopillinen löytö merkitsi vapaan armon korostamista Kristuksessa sekä Jumalan sanan merkityksen alleviivaamista. Hänen laajan kirjallisen tuotantonsa tunnetuin teos on Uskonoppi autuuteen (1842), jonka opetus kristityn pelastuksen varmuudesta johti eroon herännäisyydestä 1844. Heränneet arvostelivat hedbergiläisyyttä "aivouskosta".

Hedberg ehti solmia avioliiton elämänsä aikana kolme kertaa. Hedbergin ensimmäisen vaimon Maria Sofia Eklundin kanssa hän avioitui huhtikuussa 1837[13], ja tämä kuoli vuonna 1858 keuhkotautiin[14]. Toinen vaimo Lovisa kuoli 1890. Kolmannen vaimonsa Rosan kanssa Hedberg avioitui 80-vuotiaana vuonna 1891.

Hedbergiä kuvattiin luonteeltaan sulkeutuneeksi, mutta ystäviensä parissa huumorintajuiseksi.

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Takala, Lauri: Suomen evankelisen liikkeen historia I: Esihistoria. Suomen Luth. Evankeliumiyhdistys, 1929.
  • Kailo, Uriel: Kirkkomme Tienviitoittajia. Agricola-Seura, 1951.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kailo, Kirkkomme tienviitoittajia, s. 93.
  2. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 141-144.
  3. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 141-144.
  4. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 148-149.
  5. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 154-155.
  6. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 163-166.
  7. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 175.
  8. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 182-183.
  9. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 184-185.
  10. Takala, Suomen evankelisen liikkeen historia I, s. 187-188.
  11. Kailo, Kirkkomme tienviitoittajia, s. 113-115.
  12. Kailo, Kirkkomme tienviitoittajia, s. 115.
  13. Kailo, Kirkkomme tienviitoittajia, s. 103.
  14. Kailo, Kirkkomme tienviitoittajia, s. 115.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: