Fred Karno

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fred Karno noin vuonna 1918.

Frederick John Westcott, paremmin tunnettu lavanimellä Fred Karno, (26. maaliskuuta 1866 Exeter, Yhdistynyt kuningaskunta18. syyskuuta 1941) oli englantilainen teatterijohtaja.

Karno työskenteli putkimiehenä, kun hän alkoi esiintyä voimistelijana sirkuksissa ja varieteenäyttämillä. Hän tajusi kuitenkin pian, että pystyisi tienaamaan paremmin esiintyjien järjestämiselle kuin itse esiintymällä. Karno alkoikin 1890-luvun puolivälissä keskittyä slapstick-sketseihin.[1] Hän alkoi 1897 mainostaa Fred Karno’s Company of Speechless Comedians -ryhmää, joka teki fyysistä komediaa, joka vaati akrobaattisia taitoja. Ennen Karnoa varietee oli tunnettu lähinnä musiikkiesityksistä, mutta Karno siirsi esitykset myös sketsiesityksiin. Karnon ryhmän kautta nousi useita kuuluisia koomikoita, muun muassa Charles Chaplin ja Stan Laurel.[2]

Vuonna 1906 Karnon ryhmät esittivät Britanniassa useita erilaisia sketsejä 32 näyttämöllä, ja hänen esityksiään nähtiin myös noin kymmenessä muussa maassa. Viihdeteollisuus muuttui kuitenkin, ja Karno ajautui 1926 konkurssiin. Hän yritti 1928 Hollywoodiin ja sai Chaplinin ja Laurenin avulla töitä Hal Roachilta. Hän kuitenkin lähti pian, sillä ei ollut tottunut olemaan käskettynä. Karno palasi Britanniaan ja perusti kiertävän Karno's Krazy Komics -ryhmän. Hän ohjasi myös muutaman elokuvan Ealing Studiosille, mutta ne eivät kuitenkaan menestyneet.[1]

Karnon ura ja rahat loppuivat 1930-luvun puolivälissä, ja Music Hall Benevolent Fund takasi Karnolle eläkkeen ja osuuden alkoholikaupasta Dorsetista.[2] Karno kuoli 1941 sokeritautiin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Fred Karno Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  2. a b Cullen, Frank: Vaudeville, Old and New: An Encyclopedia of Variety Performers in America, s. 585–587. Routledge, 2007. ISBN 0415938538. Google-kirjat (viitattu 22.5.2012). (englanniksi)