Francine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista rock`n`roll yhtyettä. Saman nimistä ZZ Topin kappaletta käsittelee artikkeli Francine (kappale).

Francine on Lahdessa vuonna 1987 perustettu rock'n'roll-yhtye. Sen musiikissa on vaikutteita muun muassa rockabillysta, punkista ja skasta. Varsinkin neljän ensimmäisen studioalbumin jälkeen yhtyeen musiikki alkoi yhä enemmän irtautua rockabillystä rankempaa rock'n'rollia kohti. Francine tunnetaan eritoten hiteistä ”Goodbye Forever”, ”She Bop” ja ”King for a Day”, ja energisestä lavaesiintymisestä.

Francine esiintyy ja levyttää englanniksi. Yhtye kuitenkin julkaisi vuonna 1993 suomenkielisen albumin Pitkäsoitto nimellä Pääesiintyjät. Lisäksi Pääesiintyjät-nimellä julkaistiin pari singleä samana vuonna.

Francine jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle vuoden 2020 alussa. Siinä aikana One Stop Further-albumista julkaistiin vinyyliversio ja nykyään osa Franceinen entisistä ja nykyisistä jäsenistä jatkaa Pääesiintyjät-kokoonpanon nimissä.[1][2]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pete Salomaa – kontrabasso (1987–)
  • Antti Kukkola – laulu, kitara (1994–)
  • Alec Hirst-Gee – rummut (2011–2012, 2016–)

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mika Jokinen – laulu, kitara (1987–1993)
  • Esa Nurminen – rummut (1987–1988)
  • Jari Paksunen – kitara (1989–1990)
  • Tude Usvaala – rummut (1989–2011)
  • Mauro Gargano – rummut (2012–2016)

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääesiintyjät-nimellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. One Step Further vinyylinä discogs.com. Viitattu 26.5.2021.
  2. Bändin esittely Pääesiintyjät-yhtyeen kotisivut. Viitattu 26.5.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]