Foxit
Wikipedia
Foxit eli ketut olivat laajaan Algonkin-kielikuntaan kuuluva intiaanikansa, joka asui Michiganin kaakkoisosissa ja Wisconsinissa 1600-luvulla. Heidän omakielinen nimensä oli meskwaki, joka tarkoitti "punaisen maan kansaa". Läpi historian heidät kuitenkin opittiin tuntemaan foxeina. Ranskalaiset käyttivät heistä nimeä renards, joka tarkoitti samaa asiaa. Hyvin läheistä sukua foxeille olivat saukit ja kickapoot.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kulttuuri
Foxien (myös saukien) kulttuuriin kuului omalaatuisia tapoja, joista eräs liittyi poikalasten syntymään. Heidät merkittiin joko valkoisiksi tai mustiksi. Vanhin perheen lapsista tunnusti aina eri väriä kuin isänsä. Nämä kaksi väriä jakoivat koko kansan kahtia ja takasivat eri ryhmien välisen jatkuvan kilpailun. Tämä läpi elämän kestävä kilpailutilanne ei ollut vallalla ainoastaan peleissä ja leikeissä, vaan sitä ylläpidettiin myös sodissa. Päänahkojen määrä saattoi ratkaista sen, kumman värin kannattajat olivat olleet voitokkaampia. Kuuluisista saukien ja foxien päälliköista Black Hawk kuului mustien puolueeseen, kun taas Keokuk oli valkoisten edustaja. [1]
Foxeja on kuvailtu ahneiksi, varasteleviksi, kiihkeiksi ja riidanhaluisiksi, mutta myös äärimmäisen rohkeiksi. [2]. Ranskalaiset vertasivat heitä pelottomuutensa vuoksi irokeeseihin. Soturit ajoivat tai nyppivät hiuksensa kantaen keskellä päätään koristetta "harjaspäähinettä", joka oli maalattu punaiseksi ja tehty hevosen jouhista. Samaan malliin on aikoinaan koristeltu roomalainen kypärä. Miehet olivat moniavioisia, mutta verisiteitä oli kuitenkin noudatettava ja siksi vaimon tuli edustaa eri klaania.
Foxit olivat maanviljelijöitä ja heidän pelloillaan kasvoi maissia, papuja, kurpitsaa ja tupakkaa. Liharavinto hankittiin metsästämällä. Saatuaan vuoden 1760 aikana hevosia suuntasivat foxit ja saukit syksyisin kulkunsa kohti tasankoja, joilla vaelsivat suuret biisonilaumat. Juhlatilaisuuksissa kunniavieraille tarjottiin syötäväksi monien muiden algonkinkielisten kansojen tavan mukaan koiranlihaa. [3]
[muokkaa] Varhaishistoria
Alun perin foxit kuten saukitkin asuivat Atlantin rannikolla, josta heidän uskotaan yhdessä kulkeutuneen St.Lawrence-jokea myötäillen suurten järvien alueelle Michiganiin. [4] Irokeesien ahdistelemina lienevät foxit saapuneet Michiganin alueille ja asettuneet asumaan sen eteläisiin osiin. Sieltä he siirtyivät Wisconsiniin irokeesinkielisten kansojen painostamina jääden asumaan lähekkäin saukien kanssa.
Foxit olivat hyvin sotaisia. Vaikka he joutuivatkin välillä pakenemaan viholliskansoja, he vastapainoksi myös hyökkäilivät muiden heimojen kyliin. Erie-järven läntisillä alueilla joutuivat eriet luopumaan joistakin kylistään foxien miehittäessä ne vuonna 1635. Joitakin kymmeniä vuosia myöhemmin foxit joutuivat Wisconsinissa käymään monia sotia ojibwaytten ja illinoisien kanssa. Molemmat edellä mainitut olivat sotataidoiltaan hyviä eikä rauhanomainen rinnakkaiselo kuulunut kummankaan kansan hyveisiin.
Vuonna 1666 ranskalaiset raportoivat ensimmäisen kerran foxeista ja saukeista, joita asui suuria määriä keskisessä Wisconsinissa. Alkuperäiset maiden omistajat winnebagot oli hävitetty lähes tyystin illinoisien toimesta. Foxien määräksi arvioitiin tuolloin noin 5000 henkeä, saukien lukumäärän ollessa 6500.[3] Seuraavan vuosisadan alussa foxeja oli huomattavasti pienempi määrä heidän jouduttuaan kohtaamaan Euroopan kansojen mukana tulleet kulkutaudit, kuten isorokko, joka hävitti arvioiden mukaan puolet heidän väestöstään.
[muokkaa] 1700-luku
Vuonna 1710 ranskalaiset pyrkivät foxien ystäviksi taivuttaen nämä asettumaan asumaan Fort Detroitin linnakkeen ympäristöön yhdessä mascoutenien kanssa. Tuhatkunta foxia vastasi kutsuun muiden jatkaessa elämäänsä Wisconsinissa. Detroitin (silloinen Fort Pontchartrain) ympärille oli kuitenkin ehtinyt majoittua jo 6000 intiaania, jotka edustivat ottawia, wyandoteja, miameja sekä monia muita kansoja, jotka eivät halunneet jakaa jo ennestään ahtaiksi käyneitä metsästysmaita foxien kanssa. He vaativat ranskalaisia ajamaan uudet tulokkaat tiehensä mutta Detroitin komentaja pyysikin foxeja ja mascouteneja siirtymään Michiganiin. Nämä osoittivat kuitenkin haluttomuutensa muuttaa sinne. Muiden heimojen välit foxeihin huononivat kunnes potawatomit ja ottawat päättivät itse ajaa foxit muualle ja hyökkäsivät mascoutenien kimppuun. Nämä pakenivat foxien luokse jotka valmistautuivat kostamaan oikeudettoman hyökkäyksen mutta komentaja Dubuisson käski foxien lopettaa kahakointi jolloin foxit saivat ranskalaisista tarpeekseen. Vuonna 1712 erimielisyydet puhkesivat sodaksi kun foxit, kickapoot ja mascoutenit hyökkäsivät Fort Pontchartrainin linnakkeen kimppuun. Hyökkäys päättyi kun wyandotit, ottawat, potawatomit ja ojibwat hyökkäsivät foxien kimppuun. Yli 1 000 foxia, kickapoota ja mascoutenia sai surmansa.
Osa kiinni saaduista foxeista poltettiin elävältä.[5] Joitakin foxeja pääsi pakenemaan New Yorkin puolelle, jossa irokeesit antoivat heille turvapaikan. Detroitin tapahtumat olivat kuitenkin ehtineet tehdä foxeista ranskalaisten vihamiehiä. Kickapoot ja mascoutenit liittolaisinaan he ryhtyivät sotaan tehden tuntuvaa vahinkoa ranskalaisten kaupalle ja häiriten näiden vesiliikennettä. Hätääntynyt Uusi-Ranska joutui turvautumaan intiaaniliittolaisiinsa, joiden tuella se kykeni vastaamaan foxien iskuihin. Rauha solmittiin vuonna 1716.
Foxit eivät kuitenkaan unohtaneet kärsimiään menetyksiä, vaan yrittivät koota liittokuntaa Uuden-Ranskan lyömiseen. Irokeesit kuitenkin kieltäytyivät lähtemästä mukaan tähän. Vuoden 1728 aikana foxit kuitenkin ryhtyivät uusiin sotaisuuksiin turvautuen vanhoihin liittolaisiinsa. Kesken sodan foxit riitautuivat mascoutenien ja kickapojen kanssa jotka vaihtoivat puolta siirtyen Uuden-Ranskan joukkoihin. Talvella 1729 joukko winnebagoja, menomineja ja ojibwaita hyökkäsi fox kylään tuhoten sen ja ottaen kymmeniä vankeja. Kesällä vuonna 1730 joka suunnalta vihollisten ympäröimiksi joutuneet foxit koettivat päästä turvaan irokeesiliiton senecain luo New Yorkiin. Päästäkseen sinne oli heidän kuljettava vanhojen vihollisiensa illinoisien maan halki mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi ranskalaismielisten illinoisien estäessä läpikulun. Foxit kostivat tämän napaten erään illinoisin cahokian kylästä ja polttivat tämän hengiltä. Illinoisit hyökkäsivät ja foxit joutuivat pakenemaan, mutta heidän mukanaan olleet naiset ja lapset hidastivat matkantekoa.
Illinoisin maaseudulla lähellä Sangamon-joen alkulähteitä foxit rakensivat itselleen puolustuspaikan, johon he linnoittautuivat. [6] Heitä jäljittäneet illinoisit löysivät linnoituksen kuitenkin nopeasti ja lähettivät viestinviejän ranskalaisten luo. Sata sotilasta vahvistettuna 400-päisellä illinois-armeijalla lähetettiin paikalle. Lisäksi 200 mascoutenia, kickapoota ja potawatomia liittyi piirittäjiin.[3] Foxien yhteydet läheiselle joelle katkaistiin, samoin kaikki pakoreitit.
23 päivää noin tuhat foxia onnistui pitkittämään kohtaloaan. Ruokatarpeiden ja veden loppuessa alkoi foxien sietokyky joutua koville. Syyskuisena yönä rajuilman ja pimeyden turvin he pyrkivät pakoon linnoituksestaan, mutta piirittäjien partiot havaitsivat heidät. Noin 600-800 miestä, naista ja lasta surmattiin Uuden-Ranskan ja heidän intiaaniliittolaistensa toimesta. [6] Hengissä selvinneet foxit hakivat turvapaikkaa saukien luota.
Ranskalaiset vaativat saukeja luovuttamaan foxit heille ja vuonna 1743 lähetettiin ojibway-soturein vahvistettu Uuden-Ranskan retkikunta noutamaan pakolaisia. Syntyneessä kahakassa ranskalainen komentaja Villiers sai surmansa. [3] Foxit ja saukit pakenivat Mississippin yli sen länsipuolelle Iowaan. Saukit palasivat takaisin vuonna 1743 ja aloittivat laajamittaisen aluevaltauksen illinoisien mailla, mutta foxit palasivat Wisconsiniin vasta vuonna 1765, joitakin vuosia sen jälkeen, kun Uusi-Ranska oli jo lakannut olemasta. Heidän väkilukunsa oli sotien jälkeen ollut vain noin 500 henkeä, mutta luonnollinen lisääntyminen nosti nopeasti yhteismäärää kulkutautien taas vähentäessä sitä. 1770-luvun kuluessa foxit siirtyivät uudelleen Iowaan osallistuen seuraavilla vuosikymmenillä sotiin Yhdysvaltoja vastaan. Vaikka ranskalaisten valta oli murentunut, heidän pohjoiset intiaaniliittolaisensa ojibwayt, menomineet ja jotkut siouxien heimoista kävivät yhä sotia foxeja vastaan. Eteläisimmistä kansoista osaget osoittautuivat sotaisimmiksi ja foxit joutuivat toistuviin kahakoihin heidän kanssaan.
[muokkaa] Painostuksen alla
Foxit eivät milloinkaan historian aikana omaksuneet valkoisen miehen tuomia tapoja ja kulttuuria, vaan noudattivat omia perinteitään. Vuonna 1832 osa foxeista yhtyi suuren soturin ja johtajan Black Hawkin sauk-armeijaan, joka kävi katkeran sodan Yhdysvaltoja vastaan saadakseen pitää kotimaansa Sautenakin. Heidät oli karkoitettu sieltä jo kertaalleen, mutta Black Hawkin johdolla 1000 saukia palasi takaisin Illinoisissa sijaitsevaan kyläänsä. Presidentti Andrew Jackson antoi täydet valtuudet kenraali Winfield Scottille organisoida riittävän vahvat sotajoukot karkottamaan saukit ja foxit pois. Black Hawk yritti koota liittokuntaa Yhdysvaltoja vastaan, mutta epäonnistui hankkeessaan, kun suurin osa muiden heimojen johtajista halusi pysyä erillään sodasta. Epätoivoisen sodan jälkeen Black Hawk antautui. Hänet passitettiin vankilaan Virginiaan, josta hän palasi kansansa pariin todetakseen, että nuorempi Keokuk oli vallannut hänen paikkansa ylipäällikkönä.[7]
Vuonna 1833 foxit ja saukit muuttivat asumaan Des Moines -joen varrelle Iowaan ja vuonna 1846 järjesti Yhdysvaltojen hallitus heille reservaatin Kansasista. Riitaannuttuaan saukien kanssa osa foxeista palasi Iowaan ostaen sieltä hallitukselta palan maata. Ne foxit,jotka jäivät reservaatioon, sulautuivat saukeihin. Iowaan asettuneet foxit alkoivat tarmokkaasti puolustaa oikeuksiaan, sillä valtio painosti heitä luopumaan maapalastaan ja identiteetistään. Foxit säilyttivät molemmat. Kiitos tästä lankesi pitkälti heidän suurelle johtajalleen Nuorelle Karhulle (Maqui Banasha).[5] Hänen johtaminaan foxien onnistui vastustaa Amerikan hallituksen suosimaa akkulturaatiota toisin kuin monien muiden heimojen.
[muokkaa] Kohti tätä päivää
Nuori Karhu kuoli vuonna 1933, mutta hän oli ehtinyt saada aikaan paljon hyvää kansansa keskuudessa. Uskonto ja riitit olivat säilyneet läpi vaikeiden vuosien. Kristinusko ei ollut juuri saanut heistä otetta sen enempää kuin peyotismikään, joka oli yleistynyt etelän intiaanien keskuudessa. Väkiluku on jatkuvassa kasvussa (1990 luvun lopulla arveltiin olevan n. 3000) ja oma alkuperäinen kieli on säilynyt kotikielenä.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Sac and Fox Customs
- ↑ Fox Indian Tribal History
- ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 Sauk and Fox
- ↑ Sauk and Fox Indians
- ↑ 5,0 5,1 Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
- ↑ 6,0 6,1 Fof Wars
- ↑ Markku Henriksson: Alkuperäiset amerikkalaiset. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9.
