Foshan
Fóshān on noin 1,1 miljoonan asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Kantonin maakunnassa Etelä-Kiinassa. Kaupungin metropolialueella asuu noin 5,4 miljoonaa asukasta.
Vuosisatoja vanha Foshanin kaupunki tunnettiin aikaisemmin erityisesti posliiniteollisuudestaan. Nykyään se on nopeasti kasvava ja vauras teollisuuskaupunki, jonka asukkaista suurin osa on muuttanut Kiinan muista provinsseista. Foshanissa on runsaasti muun muassa metalli-, elektroniikka- ja kemianteollisuutta.
Kaupunkiin valmistui FMetron nimellä tunnettu maanalainen vuonna 2010. Foshan Shadin lentokentältä on säännöllinen yhteys Beijingiin, ulkomaanliikennettä kentältä ei ole. Foshan on tärkeä Kantonin, Hong Kongin ja Guangdoun maakunnan välisen rautatieliikenteen risteysasema.
Foshanissa sijaitsee myös vuonna 1995 perustettu yliopisto.