Fontevraudin apottiluostari
Abbaye de Fontevraud on vuonna 1101 perustettu apottiluostari lähellä Saumurin kaupunkia olevassa Fontevraud-l'Abbayen kunnassa, Anjoun (nykyisin Maine-et-Loiren departementti) maakunnassa Ranskassa.
Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luostarin perusti Robert d'Arbrissel, reformatorinen kirkonmies jolla oli paavi Urbanus II:n tuki. Luostarin erikoisuus oli, että se vastaanotti, tosin toisistaan erillään pitäen, sekä miehiä että naisia. Luostarin ensimmäinen suojelija oli Montseraun herra, jonka linna sijaitsee aivan luostarin läheisyydessä.
Perustajan ajatukset, hän oli kuin feministi jo ennen sanan keksimistä, vetivät luostariin lukuisia naisia. Heistä eräs tunnetuimmista on Bretagnen herttuatar Ermengarde Anjoulainen, joka sai veljensä Anjoun kreivin ja Jerusalemin kuninkaan Fulk V:n tulemaan vierailulle ja siten saamaan moninaisia etuisuuksia luostarille.
Robert d'Arbrissel loi myös aiemmin kokemattoman säännöt luostarille. Niiden mukaan Robertin itsensä kuoltua, mikä tapahtui vuonna 1116, luostarin johtajana olisi oleva abbedissa, joka myös johtaisi miesluostarinkin osuutta. Luostarin ensimmäisenä abbedissana toimikin Petronille de Chemillé. Hänen seuraajansa oli Isabelle d’Anjoun, joka oli Henrik II Plantagenêt'n täti. Hän jälkeensä useat abbedissat olivat hyvin varakkaista ja vaikutusvaltaisista aristokraattiperheistä, heidän joukossaan oli jopa useita Bourbonin kuninkaallisen suvun jäseniä. Vallankumouksen myötä luostari lopetettiin ja sen viimeinen abbedissa kuoli köyhänä Pariisissa.
Hautapaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik II Plantagenêt, joka oli Foulque V:n seuraaja ja Englannin kuningas, teki luostarista kuninkaallisen luostarin ja samalla myös dynastiansa hautapaikan. Tämän tähden sekä hänet itsensä, että hänen puolisonsa Aliénor Akvitanialainen, heidän poikansa Rikhard I Leijonamieli, miniänsä Isabelle d'Angoulême (Juhana Maattoman puoliso), Johanna, Henrikin ja Aliénorin tytär sekä heidän lapsenlapsensa Toulousen kreivin ja Narbonnen herttua Raymond VII, ovat haudattuja luostariin. Aliénor Akvitanialainen vietti siellä myös elämänsä loppuvaiheet.
Vankila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosien 1894 ja 1963 välisenä aikana luostari toimi keskusvankilana, joka toimi Clairveux'n kanssa kovimpina pakkotyölaitoksina Ranskassa. Keskimäärin kaksi vankia kuoli joka viikko, joko itsemurhan tai teloituksen tai jonkin muun syyn tähden. Luostarin työpajoissa valmistettiin etenkin nappeja simpukankuorista. Vankila-aika ei kuitenkaan suuremmin muuttanut luostarin keskeisiä rakenteita.
Ranskalainen, toisen maailmansodan jälkeen teoksensa kirjoittanut, kirjailija Jean Genet kirjoitti osittain omaelämäkerrallisen kirjansa Miracle de la rose (suom. 'Ruusun ihme') omista kokemuksistaan noin 30-vuotiaana Fontevrauldin vankilassa.
Nykypäivää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luostari on toiminut jo yli 20 vuoden ajan merkittävänä kulttuurikeskuksena. Se on myös alueensa merkittävin matkailunähtävyys. Luostarissa on säilynyt erikoinen pyöreä keittiörakennelma, jonka muodostaa suuri keskussavupiippu liesineen sekä sen ympärille olevat pienemmät savipiiput liesineen.
