Fondi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kastikkeen pohjaa. Taustakankaasta on erillinen artikkeli.
Hyytelömäinen kalafondi

Fondi (ransk. fond < lat. fundus, 'pohja', perustus') eli liemipohja tarkoittaa kokkien ammattisanastossa kastikkeen pohjaa. Se on melko sakeaa, maultaan vahvaa tiivistettyä lientä, jota valmistetaan sekä vaaleana että tummana. Kastikkeiden lisäksi fondia käytetään liemiin ja muihinkin ruokalajeihin maun antajaksi. Fondin ainesosina on kalaa, kasviksia, lihaa, riistaa tai äyriäisiä ja mausteena laakerinlehtiä, pippureita, yrttejä tai pilkottuja juureksia. Fondia keitetään usean tunnin ajan, ja lopuksi siitä siivilöidään kiinteä aines pois.[1]

Fondi on ruuan maustamiseen käytettävä nestemäinen mausteseos, jota käytetään monipuolisesti liha-, keitto- ja pataruuissa sekä kastikkeissa. Ravintoloiden keittiöissä on kautta aikojen keitetty omat fondit luista, lihan leikkuujätteistä, juureksista ja mausteyrteistä.

Fondi-nimellä myydään myös yhä suositummiksi tulleita "nestemäisiä liemikuutioita", pieniin pulloihin pakattuja kastikkeen ja liharuuan maustajia. Fondien annostelua pidetään helpompana kuin perinteisten liemikuutioiden. Fondit ovat nousseet suosituksi erityisesti ammattikokkien keskuudessa.

Fondeissa on varsin vähän lisäaineita, esimerkiksi tuskin lainkaan arominvahvennetta, joita on paljon liemikuutioissa. Tumma lihafondi muistuttaa maultaan alkuperäistä englantilaista lihaliemitiivistettä, Bovrilia. Nykyään on fondeja saatavana lähes kaikista ruokakaupoista ja useita eri makuja, mm. vasikan-, härän-, kanan- ja kasvisfondi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turtia, Kaarina: Gastronomian sanakirja, s. 141. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 978-951-1-18546-8.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.