Fjodor Tjuttšev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fjodor Tjuttšev
Fjodor Tjuttšev
Fjodor Tjuttšev
Henkilötiedot
Kansalaisuus Venäjä
Ammatti runoilija, diplomaatti
Kirjailija
Äidinkielivenäjä
Tuotannon kielivenäjä
Pääteokset Silentium
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Fjodor Ivanovitš Tjuttšev (ven. Фёдор Ива́нович Тю́тчев; 5. joulukuuta (J: 23. marraskuuta) 1803 Ovstugin maatila, Brjanskin alue, Orjolin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 27. heinäkuuta (J: 15. heinäkuuta) 1873 Tsarskoje Selo, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen runoilija ja diplomaatti.[1]

Suku ja koulutus, diplomaattinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tjuttšev oli syntyisin ylimyssuvusta. Hänen isänsä luutnantti, maanomistaja Ivan Nikolajevitš Tjuttšev (1768-1846) palveli Kremlin rakentamisen retkikunnassa. Äiti Jekaterina Lvovna Tolstaja (1776–1866) oli komentaja A. M. Rimski-Korsakovin veljentytär. Heille syntyi kuusi lasta, joista kolme eli aikuisiksi: Nikolai (s. 1801), Fjodor (s. 1803) ja Daria (s. 1806).[2][3]

Fjodor sai kotiopetusta myös Mihail Lermontovia opettaneen runoilija ja kääntäjä Semjon Jegorovitš Raitšin (Amfiteatrov, 1792 -1855) ohjauksessa, joka tuki opiskelijan kiinnostusta klassillisiin kieliin. Hän opiskeli latinaa ja antiikin roomalaista runoutta ja 12-vuotiaana käänsi Horatiuksen oodin. Vuodesta 1817 lähtien hän alkoi vapaaehtoisena osallistua luennoille keisarillisen Moskovan yliopiston sanataiteen osastolla, jossa hänen opettajiaan olivat Aleksei Merzljakov ja Mihail Katšenovski. Jo ennen virallista ilmoittautumista hänet hyväksyttiin opiskelijaksi marraskuussa 1818. Hänet valittiin 14-vuotiaana Venäläisen kirjallisuuden ystävien seuran jäseneksi.[2]

Hän sai kattavan koulutuksen, johon kuului myös kirjallisuuden opintoja Moskovan yliopistossa vuosina 1818-1821. Hän puhui ranskaa paremmin kuin venäjää ja toimi maansa diplomaattina 1822-1844 Münchenissä ja Torinossa, ja hänen ystäviään olivat Heine ja Schelling.[1] Hän palveli sananvapauden vaikeina aikoina vuodesta 1857 lähtien sensuurivirastossa.[4]

Kreivitär Eleonora von Bothmer, 1827.

Perhe-elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tjuttševin ensimmäinen vaimo oli monessa maassa asunut ja kielitaitoinen diplomaatin tytär, kreivitär Emilia Eleonore Sophie Louise Christine von Bothmer (1800-1838), jolla oli neljä poikaa ensimmäisestä avioliitostaan 1818-1825 venäläisen diplomaatin kanssa. Hän tapasi vuonna 1826 Münchenissä 22-vuotiaan Tjuttševin, johon nuori leski rakastui heti. He menivät naimisiin salassa jo vuonna 1826, mutta avioliitto tuli tietoon ja virallistettiin vasta vuonna 1829. Kolme vanhinta poikaa edellisestä avioliitosta koulutettiin laivaston joukoissa Pietarissa, nuorin poika sai koulutuksensa Münchenissä. Tjuttševin ylimääräisen lähetystöavustajan vaatimaton palkka merkitsi että vaimon oli oltava yksin vastuussa perheen taloudesta. Heillä oli yhdessä kolme tytärtä: Anna Fjodorovna Tjuttševa Sergejevitš (1829-1889), keisarillisen hovin kunnianeito (ven. фрейлина), kirjoitti teoksen: "Muistelmat. Kahden keisarin hovissa."; Daria Fjodorovna Tjuttševa (1834-1903), hovin kamarikunnianeito (ven. камер-фрейлина) ja Jekaterina Fjodorovna Tjuttševa (1835-1882), hovin kunnianeito (ven. фрейлина). Rahahuolet, uuden asuinpaikan löytämisen rasitukset ilman puolison apua, matkalla Lyypekistä Torinoon sattuneen höyrylaivan haaksirikosta ja tulipalosta pelastuminen sekä sairastuminen mursivat jo ennestään heikon vaimon terveyden Torinossa, jossa hän kuoli elokuun 1838 lopussa.[5][6][7]

Runoilijan toinen vaimo, paronitar Ernestine von Pfeffel (1810-1894), Karl Joseph Stieler 1834.

Tjuttšev oli alkanut tapailla uutta nuorta diplomaatin leskeä, paronitar Ernestine von Pfeffeliä - jolle hän omisti useita runojaan - Münchenissä jo vuonna 1833 edellisen vaimonsa eläessä. Ernestine kuului kaupungin johtaviin kaunottariin ja oli koulutettu, henkevä sekä älykäs. Toukokuussa 1836 runoilijan aviovaimo Eleonore von Bothmer yritti tehdä itsemurhan tikarilla. Jotta suurlähetystön mainetta ei vaarannettaisi, Tjuttšev lähetettiin Torinoon, mihin Ernestine seurasi häntä. Kreivitär Bothmerin kuoleman jälkeen runoilija kosi Ernestinea ja he menivät naimisiin heinäkuussa 1839 Bernissä.[8][9]

Toinen vaimo oli paronitar Ernestine von Pfeffel, paronitar Dernberg (1810-1894). Heillä oli kolme aikuiseksi elänyttä lasta: Maria Fjodorovna Tjuttševa Birileva (1840-1873); Dmitri Fjodorovitš Tjuttšev (1841-1870), naim. Olga Aleksandrovna Melnikova (1830-1913); Ivan Fjodorovits Tjuttšev (1846-1909), naim. Olga Petrovna Putiata (1840-1920), joka oli kirjallisuuskriitikko N. V. Putiatan tyttären Jevgeni Baratynskin vaimon sisarentytär. Ernestina oli rikas nainen, eikä Tjuttšev salannut sitä tosiasiaa, että elää vaimonsa rahoilla. Ernestineä pidettiin kauniina ja hänen muotokuvansa maalasi hovimaalari Karl Joseph Stieler. Siitä huolimatta 1850-luvulla Tjuttšev kiinnostui Jelena Denisjevasta ja perusti uuden perheen hänen kanssaan. Denisjevan kuoleman jälkeen aviomies teki sovinnon vaimonsa kanssa ja kuoli tämän syliin.[9][8]

Jelena Aleksandrovna Denisjeva (1826-1864) oli syntyisin köyhtyneestä aatelissuvusta, jossa kuusi veljentytärtä koulutettiin tarmokkaan tädin Anna Dmitrievnan myötävaikutuksella, joka työskenteli tarkastajana Smolnan instituutissa. Toisin kuin muut oppilaat Jelena asui tätinsä asunnossa ja opiskeli lähes ilmaiseksi. Jelenasta tuli Tjuttševin rakastajatar neljäntoista vuoden ajaksi. Runoilija tapasi hänet vieraillessan vanhimpien tyttäriensä Annan ja Darian luona, jotka myös opiskelivat Smolnan instituutissa 1840-luvun lopulla. Isän vuonna 1850 alkaneesta suhteesta hänen opiskelutoveriinsa koitui Annalle vaikeuksia, hänet pakotettiin eroamaan oppilaitoksesta ja muuttamaan pois koulun asuntolasta. Jelena Denisjevalle ja Tjuttševille syntyi kolme lasta, joista kaksi kuoli alle vuosi äitinsä tuberkuloosiin kuoleman jälkeen: Jelena (1851-1865), kirjailija ja toimittaja Fjodor Fjodorovitš Tjuttšev (1860-1916) ja Nikolai (1864-1865). Tjuttšev omisti rakastajattarelleen useita runojaan. [10]

Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tjuttševin kirjallisessa salongissa Münchenissä kävi vieraana muun muassa Heinrich Heine, jonka runoja Friedrich Schillerin ohella Tjuttšev käänsi venäjäksi. Hänen ensimmäiset runonsa julkaistiin jo vuonna 1836 Aleksandr Puškinin Sovremennik-aikakauslehdessä.[1] Runoilijan maine alkoi kasvaa vasta vuonna 1854, jolloin ilmestyi hänen ensimmäinen runokokoelmasa.[4]

Tjuttševilta tunnetaan noin 400 runoa, joiden säkeitä siteerataan Venäjällä hyvin usein. Nuoruusajan runot hän kirjoitti 1700-luvun tyyliä jäljitellen. 1830-luvun runoissa alkaa tuntua vahva eurooppalaisen, varsinkin saksalaisen, romantiikan vaikutus. Tämä lyriikka oli filosofis-meditatiivista, ja sen päällimmäisiksi aiheiksi nousivat mietiskely maailmankaikkeudesta, ihmisen kohtalosta ja luonnosta. 1840-luvulla Tjuttšev kirjoitti useita politiikka-aiheisia artikkeleita, joissa hän pohti venäläisen ja länsimaisen sivilisaation vuorovaikutusta.[4]

Jelena Denisjevna, Ivanovin vesivärimaalaus 1851.

1850-luvulla Tjuttševilta ilmestyi tunteikkaita rakkausrunoja: "Ennalta määrätty" (ven. Предопределение), "Oh, kuinka tappavaa kun rakastamme ..." (ven. О, как убийственно мы любим …), "Viimeinen rakkaus" (ven. Последняя любовь) yms., joissa hän käsittelee rakkautta tragediana. Nämä runoilijan rakastetulle Jelena Denisjevnalle omistetut runot koottiin myöhemmin "denisjeviläiseksi sikermäksi". [10]

1860- ja 1870-luvuilla Tjuttševin runoissa oli poliittisia sävyjä.lähde?

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tjuttševin tunnetuin runo "Silentium!" on katkera kutsu vaikenemiseen, valitus siitä etteivät ihmiset koskaan pysty ymmärtämään toisiaan täydellisesti.

Säe: "Mik' ilmaistaan, on valhe jo" on Tjuttševin aforismeista useimmin lainattu, samoin "Venäjää ei voi järjellä ymmärtää" (Umom Rossiju ne ponjat ... 1866)[1] sekä "Me emme pysty arvaamaan, kuinka sanamme kaikuu".lähde?

Hän oli ajatusrunoilija, jonka romanttista luonnonfilosofiaa siteerataan joskus länsimaissakin. Hänen hillitysti metafyysinen lyriikkaansa ennakoi jo 1890-luvun symbolismia. Hänet nostettiin runouden klassikoksi vasta modernismin kaudella. [1]

Hänen syvämietteisen, muodoltaan valmiin lyriikkansa tärkeänä motiivina ovat luonnonfilosofiset aiheet ja olemassaolon peruskysymykset. Pohjasävyltään runoilija oli pessimisti. Kootut teokset ilmestyivät vuonna 1868 ja vuonna 1900. Niissä on 246 omaa runoa ja 37 käännöstä.[4]

Runosuomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tjuttševin runoja on julkaistu suomeksi teoksissa:[11]

Runot;
  • Keväinen ukonilma, suom. Lauri Viljanen, teoksessa: Venäjän runotar
  • Kuin yllä tuhkan -, suom. Lauri Viljanen, teoksessa: Venäjän runotar
  • Neljännen elokuuta 1864 vuosipäivän aattona, suom. Jukka Mallinen, julkaisussa: Parnasso 2005; nro 7, s. 24
  • On ihanaa, kun kevään myrskysäällä ukkonen ensimmäinen, teoksessa: Lounatuulia, Kirjapaja, 1990 ISBN 951-621-977-2
  • Se aika syksyn alkamistax, teoksissa: Venäjän runotar ja Helikonin lähde
  • Silentium, suom. Lauri Viljanen, teoksissa: Venäjän runotar ja Helikonin lähde
  • Vie maasta maahan –, suom. Lauri Viljanen, teoksessa: Venäjän runotar
  • Viimeinen rakkaus, suom. Lauri Viljanen, teoksissa: Venäjän runotar ja Helikonin lähde
  • Yötuuli, suom. Lauri Viljanen, teoksessa: Venäjän runotar

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Myöhäisromantiikan runoilijoita”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 246-247. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  2. ↑ a b Чагин, Геннадий. / Chagin, Gennadi: Юный Тютчев и Москва / Nuori Tyutchev ja Moskova Куранты. Московский рабочий, Вып. 3. / Kellot. Moskovan työntekijä, Nro 3. S. 132, 135. 1989. (venäjäksi) (Sähköistä kirjaa ei käytettävissä)
  3. ↑ ГБУ ЦГА Москвы. Ф. 2125. Оп. 1. Д. 1009. Л. 6. Метрические книги Николаевской церкви в Плотниках. / GBU CGA Moskova. F. 2125. Op. 1. D. 1009. L. 6. Plotnikin Nikolauksen kirkon metrikirjat old.cgamos.ru. Arkistoitu 13.12.2021. Viitattu 7.2.2023. (venäjäksi)
  4. ↑ a b c d Tjuttšev, Fjodor. Tietosanakirja osa 9. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1917
  5. ↑ Немецкие Родственники, Знакомые, Их Предки, Потомки. tyutchev.ru. Arkistoitu 30.5.2018. Viitattu 7.2.2023. (venäjäksi)
  6. ↑ Элеонора Федоровна Тютчева. Жены и родственницы знаменитых людей - (1799-1838) - Опубликовано / Eleonora Fedorovna Tyutcheva Знаменитые женщины / www.greatwomen.com.ua. 5.6.2008. Arkistoitu 4.9.2009. Viitattu 7.2.2023. (venäjäksi)
  7. ↑ Федор Тютчев. Полное собрание сочинений. Письма, 2005. {{{Julkaisija}}}.
  8. ↑ a b С. А. Долгополова. Стихи К Эрнестине Дёрнберг. 1834–1838. feb-web.ru. Arkistoitu 24.1.2022. Viitattu 7.2.2023. (venäjäksi)
  9. ↑ a b Дёрнберг Эрнестина – Эрнестина Тютчева. mmsk.ru. (venäjäksi)
  10. ↑ a b Пигарёв, К. В. / Pigarev, K. V.: Жизнь и творчество Тютчева / Tyutchevin elämä ja työ, s. 145. Издательство АН СССР / Neuvostoliiton tiedeakatemian kustantamo, 1962.
  11. ↑ Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 15.10.2020, viitattu 27.10.2020 (Archive.org)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fjodor_Tjuttšev&oldid=21590633”