Fitzhugh Lee
| Fitzhugh Lee | |
|---|---|
 |
|
| Virginian 40. kuvernööri | |
| Varakuvernööri | John E. Massey |
| Edeltäjä | William E. Cameron |
| Seuraaja | Philip W. McKinney |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. marraskuuta 1835 Fairfaxin piirikunta Virginia, Yhdysvallat |
| Kuollut | 28. huhtikuuta 1905 (69 vuotta) Washington DC, Yhdysvallat |
| Tiedot | |
.png) Nimikirjoitus |
|
| Sotilaspalvelus | |
| Palvelusmaa(t) |
 Yhdysvallat Konfederaatio |
| Palvelusvuodet |
Yhdysvallat: 1856–1861, 1898–1901 Konfederaatio: 1861–1865 |
| Sotilasarvo |
 Kenraalimajuri (Yhdysvallat) Kenraalimajuri (Konfederaatio) |
| Taistelut ja sodat |
Yhdysvaltain sisällissota Espanjan–Yhdysvaltain sota |
Fitzhugh Lee (19. marraskuuta 1835 – 18. huhtikuuta 1905), oli Robert E. Leen veljenpoika, etelävaltioiden ratsuväenkenraali Yhdysvaltain sisällissodassa, Virginian kuvernööri ja Yhdysvaltain armeijan kenraali Espanjan ja Yhdysvaltain sodassa.
Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lee syntyi Clermontissa Fairfaxin piirikunnassa Virginiassa. Hän oli "Light Horse Harry" Leen pojanpoika ja Robert E. Leen veljenpoika. Hänen isänsä Sydney Smith Lee oli kapteeni kommodori Matthew Perryn alaisena Japanin vesillä, ja yleni kommodoriksi. Hän valmistui USA:n sotilasakatemiasta 1856 ja sai komennuksen toiseksi luutnantiksi 2. USA:n ratsuväkeen, jota komensi eversti Albert Sidney Johnston, ja missä hänen setänsä Robert E. Lee oli everstiluutnanttina. Ratsuväen upseerina hän kunnostautui taistelussa Teksasin comancheja vastaan, ja haavoittui vakavasti taistelussa Nescutungassa Teksasissa 1859. Toukokuussa 1860 hänet nimitettiin ratsuväen kouluttajaksi West Pointiin, mutta hän erosi samalla kun Virginia erosi Unionista.
Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lee liittyi konfederaation armeijaan ratsuväen luutnanttina ja palveli ensiksi esikuntaupseerina prikaatikenraali Richard S. Ewellille ensimmäisessä Bull Runin taistelussa. Hänet ylennettin Virginian ratsuväkeen everstiluutnantiksi elokuussa 1861, jossa hän palveli eversti J. E. B. Stuartin alaisena. Leestä tuli rykmentin everstin maaliskuussa 1862 ja hänet ylennettiin prikaatikenraaliksi 24. heinäkuuta 1862. Pohjois-Virginian kampanjan aikana Lee sai huonoa mainetta saapumalla myöhässä ratsuväen keskitykseen, mikä salli liittovaltion ratsuväen ryöstää Stuartin päämajan ja viedä hänen kuuluisan sulkahattunsa ja viittansa. Kuitenkin myöhemmän konfederaation ryöstöretken aikana Catlett's Stationiin, hän vei kenraali John Popen päämajateltan ja takin. Lee antoi Popen takin Stuartille kompensoidakseen tämän hatun menetystä.
Lee suoriutui hyvin Maryland-sotaretkestä 1862 turvaamalla etelävaltioiden perääntymisen South Mountainista, viivyttämällä Unionin armeijan etenemistä Sharpsburgiin Marylandiin ennen Antietamin taistelua ja turvaamalla armeijansa Potomac-joen ylityksen Virginiaan. Hän johti ratsuväentoimintaa onnistuneesti ja taidokkaasti Kelly's Fordissa (17. maaliskuuta 1863), missä hänen 400 sotilastaan vangitsivat 150 miestä ja hevosta vain 14 miehen menetyksellä. Chancellorsvillen taistelussa toukokuussa 1863 Leen tiedustelujoukko selvitti, että Unionin armeijan oikea sivusta oli "ilmassa, mikä salli kenraalimajuri Thomas J. "Stonewall" Jacksonin onnistuneen hyökkäyksen, jota Leen ratsuväki johti.
Gettysburgin sotaretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chancellorsvillen jälkeen Lee oli taistelukyvytön tulehduksellisen reumatismin vuoksi, oli sivussa kuukauden eikä ollut mukana merkittävässä ratsuväentaistelussa Brandy Stationissa. Hän toipui ajoissa johtaakseen prikaatia Jeb Stuartin ratsastuksella unionin armeijan ympäri Gettysburgin sotaretken varhaisina päivinä, missä hänen merkittävin apunsa oli Carlislen taistelu. Gettysburgin taistelun aikana hänen prikaatinsa taisteli epäonnistuneesti East Cavalry Fieldissä. Stuartin raportissa ei ylistetty ainoatakaan upseeria paitsi Fitz Leetä, jonka hän sanoi olevan "yksi hienoimmista ratsuväenupseereista mantereella ja parhaita ylennettäviä". Lee ylennettiin kenraalimajuriksi 3. elokuuta 1863.
Sodan loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Overlandin ja Petersburgin sotaretkillä 1864, hän sai toistuvasti tehtäviä Stuartin divisioonankomentajana, ja Stuartin kuoltua kenraalimajuri Wade Hamptonin alaisena. Hampton, joka oli ollut Leen vertainen miltei koko sodan ajan, ylennettiin korvaamaan Stuart hänen vanhuutensa ja suuremman kokemuksensa takia, jotkut ajan tarkkailijat olivat kyynisinä odottaneet Robert E. Leen veljenpojan saavan tehtävät.
Lee otti osaa kenraaliluutnantti Jubal Earlyn sotaretkelle kenraalimajuri Philip Sheridania vastaan Shenandoahin laaksossa ja kolmannessa Winchesterin taistelussa (19. syyskuuta 1864) kolme hevosta ammuttiin hänen altaan, ja hän haavoittui vakavasti. Kun kenraali Hampton lähetettiin auttamaan kenraali Joseph E. Johnstonia Pohjois-Carolinaan, Fitzhugh Lee sai kaikkien Robert E. Leen ratsuväenjoukkojen ylipäällikkyyden 29. maaliskuuta 1865, mutta antautuminen Appomattoxissa seurasi nopeasti. Fitzhugh Lee itse johti konfederaation viimeistä hyökkäystä 9. huhtikuuta sinä vuonna Farmvillessä Virginiassa.
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan jälkeen hän oli Virginian kuvernööri 1886-1890, sekä sotilaskuvernöörinä Havannassa ja Pinar del Riossa Kuubassa 1899. Hän erosi Yhdysvaltain armeijasta prikaatikenraalina 1901. Hän kuoli Washington, DC:ssä ja on haudattu Hollywoodin hautausmaahan Richmondiin Virginiaan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eicher, John H., and Eicher, David J., Civil War High Commands, Stanford University Press, 2001, ISBN 0-8047-3641-3.
- Tagg, Larry, The Generals of Gettysburg (Arkistoitu – Internet Archive), Savas Publishing, 1998, ISBN 1-882810-30-9.
| ||||||||||||||
