Firefly (televisiosarja)
|
|
|
|---|---|
| Tyyli | avaruuswestern draama |
| Kestoaika | 42 min |
| Tekijä | Joss Whedon |
| Pääosissa | Nathan Fillion Gina Torres Alan Tudyk Morena Baccarin Adam Baldwin Jewel Staite Sean Maher Summer Glau Ron Glass |
| Alkuperämaa | Yhdysvallat |
| Verkko | |
| Esitetty | |
| Tuotantokausia | 1 |
| Jaksoja | 14 |
|
|
|
| Tuottajat | Ben Edlund |
| Vastaava tuottaja | Joss Whedon Tim Minear |
| Säveltäjä | Greg Edmonson |
| Leikkaajat | Lisa Lassek |
| Kuvaajat | David Boyd |
Firefly on yhdysvaltalainen scifi/westernaiheinen televisiosarja, jonka loi käsikirjoittaja-ohjaaja Joss Whedon. Whedon oli myös sarjan vastaava tuottaja Tim Minearin kanssa.
Sarja sijoittuu 2500-luvulle, jolloin ihmiset ovat saapuneet uuteen aurinkokuntaan, ja seuraa Serenity-nimisen ”Firefly-luokan” avaruusaluksen yhdeksänhenkisen miehistön seikkailuja. Sarjan kuvaamassa tulevaisuudessa ainoat selviytyneet supervallat, Yhdysvallat ja Kiina, yhdistyivät muodostaakseen keskushallinnon, Alliancen, mistä seurasi myös kulttuurien yhdistyminen. Whedonin näkemyksen mukaan ”tulevaisuudessa ei muutu mikään: teknologia kehittyy, mutta meillä on edelleen samat poliittiset, moraaliset ja eettiset ongelmat kuin nykyään”[1].
Fireflyn ensiesitys Yhdysvalloissa tapahtui Foxin verkossa 20. syyskuuta 2002. Isoista odotuksista huolimatta sarjalla oli joulukuun puoliväliin 2002 mennessä keskimäärin vain 4,7 miljoonaa katsojaa jaksoa kohti ja se oli 98. Nielsenin katselutilastoissa.[2] Sarja hyllytettiin kun yksitoista jaksoa neljästoista tuotetusta oli ehditty esittää. Lyhyestä esitysajasta huolimatta DVD-julkaisu myi hyvin, minkä seurauksena Universal Pictures tuotti Wheldonin sarjaan perustuvan elokuvan, Serenityn.[3] Elokuvan ensi-ilta oli 30 syyskuuta 2005.[4] Firefly-sarjasta tehtiin myös Serenity-sarjakuva[5] ja Serenity-roolipeli.[6]
Suomessa sarjan ensimmäinen jakso esitettiin ensimmäisen kerran MTV3:lla 3. maaliskuuta 2004 ja sen viimeinen jakso 9. kesäkuuta 2004. Sen jälkeen Subtv näytti sarjan uusintana vuoden 2005 syksyllä.[7]
Sisällysluettelo |
Asetelma[muokkaa]
Fireflyn tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen tulevaisuuteen 2500-luvulla, jolloin ihmiskunta on levittäytynyt avaruuteen toiseen aurinkokuntaan eikä Maata ilmeisesti enää ole tai ainakaan asuteta. Kaikki asutetut taivaankappaleet ovat maankaltaistamisen tulosta, eikä vieraita elämänmuotoja sarjassa tavata. Siirtokuntien kesken on äskettäin käyty verisyydessään ja epäinhimillisyydessään Yhdysvaltain sisällissotaa muistuttanut sota. Se päättyi siirtokuntien itsenäisyyttä kannattaneen osapuolen häviöön ja keskushallinnon (”allianssin”) voimistumiseen.
Firefly-tyyppiä edustavan Serenity-avaruusaluksen miehistö, joka osin taisteli sisällissodan hävinneellä puolella, elättää nyt itsensä sivistyksen laitamilla virkavaltaa vältellen, tilanteen mukaan joskus laillisin mutta yleensä laittomin keinoin (ryöstöt, salakuljetus). Aluksen väki koostuu yhdeksästä hyvin erilaisesta ja mielenkiintoisesta persoonallisuudesta, joiden seikkailuista ja henkilökemiasta irtoaa laajalti huumoria. Mukana on kuitenkin myös paljon draamaa ja helposti hyvin väkivaltaiseksi yltyvää toimintaa.
Serenityn väki kohtaa rikollisia, virkavallan edustajia ja usein ankarissa olosuhteissa elävien siirtokuntien väkeä vaihtelevan vihamielisissä tunnelmissa. Alusta ajaa eteenpäin miehistön tahto elää vapaasti ja itsenäisesti ja turvata elantonsa, ja asioita hankaloittavat lukuisat vihamiehet. Serenity yrittää siksi pitää matalaa profiilia tässä lähes poikkeuksetta epäonnistuen: siitä pitävät huolen muun muassa vaaralliset tehtävät, virkavallan metsästämät matkustajat sekä miehistön sisäiset erimielisyydet.
Firefly-sarjan erikoisuuksiin kuuluu, että lähes koko henkilökaarti käyttää paljon (aitoja) kiinankielisiä termejä, nimityksiä ja lausahduksia, erityisesti kiroillessaan mutta myös normaalissa keskustelussa. Tämä heijastaa sarjan tulevaisuusnäkemystä, jossa nimenomaan Yhdysvallat ja Kiina ovat supervaltoina lähteneet Maasta avaruuteen.
Henkilöt[muokkaa]
| Nathan Fillion | ... Malcolm ”Mal” Reynolds, Serenityn kapteeni ja sisällissodan veteraani. |
| Gina Torres | ... Zoë Alleyne Washburne, Malcolmin vanha taistelutoveri ja miehistön toiseksi arvovaltaisin jäsen. |
| Alan Tudyk | ... Hoban ”Wash” Washburne, Serenityn lentäjä ja Zoën aviomies. |
| Morena Baccarin | ... Inara Serra, ”seuralainen” eli ammattikurtisaani. |
| Jewel Staite | ... Kaywinnit Lee ”Kaylee” Frye, aluksen nuori naismekaanikko. |
| Adam Baldwin | ... Jayne Cobb, brutaalin tehokas mutta epäluotettava palkkasoturi. |
| Sean Maher | ... Simon Tam, nuori lääkäri. |
| Summer Glau | ... River Tam, Simonin sisar ja salamatkustaja. |
| Ron Glass | ... Derrial Book, matkustava sielunpaimen. |
Jaksot[muokkaa]
| Jakso # | Nimeke | Alkuperäinen esityspäivä | Esitysjärjestys # | Tuotantokoodi # |
|---|---|---|---|---|
| 1 | ”Serenity” | 20. joulukuuta 2002[8] | 11 | 1AGE79 |
| 2 | ”The Train Job” | 20. syyskuuta 2002[8] | 1 | 1AGE01 |
| 3 | ”Bushwhacked” | 27. syyskuuta 2002[8] | 2 | 1AGE02 |
| 4 | ”Shindig” | 1. marraskuuta 2002[9] | 6 | 1AGE03 |
| 5 | ”Safe” | 8. marraskuuta 2002[9] | 7 | 1AGE04 |
| 6 | ”Our Mrs. Reynolds” | 4. lokakuuta 2002[9] | 3 | 1AGE05 |
| 7 | ”Jaynestown” | 18. lokakuuta 2002[9] | 4 | 1AGE06 |
| 8 | ”Out of Gas” | 25. lokakuuta 2002[10] | 5 | 1AGE07 |
| 9 | ”Ariel” | 15. marraskuuta 2002[10] | 8 | 1AGE08 |
| 10 | ”War Stories” | 6. joulukuuta 2002[10] | 9 | 1AGE09 |
| 11 | ”Trash” | Ei esitetty | Ei esitetty | 1AGE12 |
| 12 | ”The Message” | Ei esitetty | Ei esitetty | 1AGE13 |
| 13 | ”Heart of Gold” | Ei esitetty | Ei esitetty | 1AGE10 |
| 14 | ”Objects in Space” | 13. joulukuuta 2002[11] | 10 | 1AGE11 |
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Whedon, Serenity: Relighting the Firefly, DVD-extra
- ↑ Haberman, Lia: Fox Squashes "Firefly" E! Online. 13.12.2002. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Russel, M.E.: The Browncoats Rise Again weeklystandard.com. 24.6.2005. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Serenity Box Office Mojo. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Search results: serenity Dark Horse. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Review of Serenity Role Playing Game rpg.net. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Firefly MTV3:lla 3.3. alkaen DVDPlaza. Viitattu 8.11.2011. (suomeksi)
- ↑ a b c Firefly: the complete series, 1. levyn takakansi
- ↑ a b c d Firefly: the complete series, 2. levyn takakansi
- ↑ a b c Firefly: the complete series, 3. levyn takakansi
- ↑ Firefly: the complete series, 4. levyn takakansi
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Firefly Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Firefly Open Directoryssa (englanniksi)