Finnhits

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Finnhits on kokoelma suomalaisia 1970- ja 1980-luvun suosikki-iskelmiä. Kokoelma oli jatkoa Finnlevyn 1960-luvun alkupuolelta lähtien julkaisemille Toivekonsertti-kokoelmille.

Finnhits-sarjan synnyn taustalla oli 1970-luvun alkuvuosina tapahtunut äänitteiden, erityisesti C-kasettien, myynnin voimakas kasvu, jossa tärkeä osuus oli eri levy-yhtiöiden julkaisemilla hittikokoelmilla. Finnhits-kokoelman ideoi Finnlevyn kansainvälisen tuotannon päällikkö Osmo Ruuskanen, ja vuonna 1974 alkaneesta sarjasta tuli välittömästi erittäin suosittu. Finnhits-kokoelmien myyntiä vauhditettiin myös televisiomainoksilla, mikä oli Suomessa uutta ja ennen näkemätöntä. Idean levyjen TV-mainontaan Ruuskanen sai Lontooseen tekemällään matkalla.[1]

Kokoelmien pääpaino oli kansainvälisten hittien suomenkielisissä versioissa, mutta mukaan otettiin myös esimerkiksi Syksyn sävel -kilpailuun ja Eurovision laulukilpailujen karsintoihin osallistuneita kotimaisia kappaleita. Esiintyjät olivat pääosin Finnlevyn laulajia, mutta tilaa annettiin muidenkin levy-yhtiöiden artisteille.[2] Katri Helena esiintyy Finnhits-levyillä 12 kappaleella, Frederik kymmenellä, ja seuraavina tulevat Fredi, Markku Aro, Taiska ja Tapani Kansa. Valtaosan suomenkielisistä sanoituksista tekivät Chrisse Johansson, Vexi Salmi, Juha Vainio, Raul Reiman ja Pertti Reponen. Chrisse Johanssonin mukaan suomalaistekstillä ei usein ollut juuri tekemistä alkuperäistekstin kanssa, joskus vain äänteellinen samanlaisuus, kuten Markku Aron hitissä ”Etsin kunnes löydän sun”, joka sai innoituksensa alkuperäisnimen ”Et si tu n’existais pas” ensimmäisistä tavuista.[3] Sanatarkasti suomennettuna ranskalaisnimi tarkoittaa ”Ja jos sinua ei olisikaan olemassa”.

Tuotantokustannuksia yritettiin säästää käyttämällä kalliiden työehtosopimusten alaisten suomalaismuusikoiden sijaan valmiita taustoja, joita sai edullisesti muun muassa Alankomaista. Tästä seurasi talvella 1974 työtaistelu, suomalaismuusikoiden kieltäytyminen kaikista levy-yhtiöiden studiotöistä, mutta asiat saatiin sovittua[3].

Finnhits-kokoelmien suosio ylitti levytuottajan rohkeimmatkin odotukset, ja sarjan ensimmäistä osaa myytiin kaikkiaan 98 000 kappaletta. Sarjan myydyimmäksi levyksi muodostui Finnhits 2, jota meni kaupaksi yli 150 000 kappaletta.[1] Vuonna 2004 Finnhits 2 oli Suomen kaikkien aikojen myydyimpien levyjen tilastossa 12. sijalla.[4] Finnhits-sarjan esimerkin innoittamana Jukka Kuoppamäen levy-yhtiö Satsanga Records aloitti oman Mitä Suomi soittaa -kokoelmalevysarjansa.[1]

Finnhits-levyjen myynti hiipui 1980-luvulla ja sarjan julkaiseminen lopetettiin. Sarja koki kuitenkin uuden tulemisen 2000-luvulla, ja vuonna 2012 käynnistyi jopa Finnhits-kiertue, jolla esiintyivät levysarjan laulajista muiden muassa Frederik, Vicky Rosti, Eini, Danny ja Tapani Kansa.[2]

1970-luvun Finnhits käsittää 10 albumia, jotka julkaistiin LP-levyllä ja C-kasetilla. Myöhemmin myös 1980-luvun alun suosikki-iskelmistä ilmestyi 80-luvun Finnhits -kokoelmia neljä albumia. Kokoelmat ovat saatavissa myös CD-levyinä.

Vuonna 1986 ilmestyi vielä albumi Finnhits – 15 huippuhittiä (1986).

Finnhits-kappaleita löytyy nykyään myös karaokelevyiltä.

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun Finnhits-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finnhits (1974, äänitetty 1971–1974)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fredi: Rakkauden sinfonia
  2. Katri Helena: Nuoruus on seikkailu
  3. Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu
  4. Pepe & Paradise: Aamu
  5. Päivi Paunu: Jokainen päivä on liikaa
  6. Irwin Goodman: Vain elämää
  7. Kirka: Mamy Blue
  8. Ami Aspelund: Waterloo
  9. Kai Hyttinen: Nosta lippu salkoon
  10. Markku Aro: Oma kultasein
  11. Arto Sotavalta: Päivät kuin unta
  12. Fredi: Niin
  13. Pasi Kaunisto: Sata kelloa
  14. Fredi: Uneen aika vaipuu
  15. Tuula Siponius: Eviva Espanja
  16. Irwin Goodman: Viuhahdus

Finnhits 2 (1975, äänitetty 1972–1975)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marion: El Bimbo
  2. Kai Hyttinen: Saanhan olla hän
  3. Tapani Kansa: Sä luota päivään nousevaan
  4. Fredi: Vihreät niityt
  5. Danny: Seikkailija
  6. Kivikasvot: Tankeros Love
  7. Kisu: Hasta manana
  8. Fredi: Avaa sydämesi mulle
  9. Marion ja Kirka: Silloin
  10. Frederik: Kung Fu taistelee
  11. Hanne: Ding-A-Dong
  12. Rolf Bergström ja Pyhimykset: Rokkibaby
  13. Katri Helena: Vasten auringon siltaa
  14. Jukka Kuoppamäki: Sininen ja valkoinen
  15. Lea Laven: Tumma nainen
  16. ABC-kuoro: Kalliolle Kukkulalle

Finnhits 3 (1976, äänitetty 1967–1976)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Katri Helena: Paloma Blanca
  2. Erkki Liikanen: Evakkoreki
  3. Markku Aro: Pois sun vien
  4. Närhi: Prinsessa -65
  5. Pekka Himanka: Kankaan kaunis Katriina
  6. Reijo Taipale: Lumikenttien kutsu
  7. Eija Sinikka:Kanssasi sun
  8. Gulliver: Alli ethän muiden salli
  9. Vicky Rosti: Kun Chicago kuoli
  10. Fredi: Rakkauslaulu
  11. Erkki Junkkarinen: Ruusut hopeamaljassa
  12. Erkki Liikanen: Meiä Veera
  13. Merja Rantamäki: Mä mistä löytäisin sen laulun
  14. Tapani Kansa: Kuinka paljon rakkautta
  15. Matti Esko: Jennie Jennie
  16. Danny: Kuusamo

Finnhits 4 (1976, äänitetty 1970–1976)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vicky Rosti: Tuolta saapuu Charlie Brown
  2. Pepe Willberg: Hermes
  3. Fredi ja ystävät: Pump pump
  4. Taiska: Mombasa
  5. Esa Pakarinen: Hullu mies hullu
  6. Pasi Kaunisto: Ihminen on tehnyt sen
  7. Kai Hyttinen: Naiset
  8. Erkki Junkkarinen: Keinumorsian
  9. Friends: Säästä suukkosi vain
  10. Mikko Alatalo: Hasardi
  11. Katri Helena: Niin se käy
  12. Karma: Hyvää huomenta Suomi
  13. Tapani Kansa: Hafanana
  14. Jukka Raitanen: Vangin toive
  15. Danny: Pelkkää tulta
  16. Juha "Watt" Vainio: Mä uskon huomispäivään

Finnhits 5 (1977)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Katri Helena: Syysunelma – 2.39 (säv. Veikko Samuli, san. Chrisse Johansson, sov. Veikko Samuli)
  2. Kari Tapio: Kylähäät – 3.15 (Ballerino, säv. Franco Bracardi, san. Juha Vainio, sov. Veikko Samuli)
  3. Tapani Kansa: Kesän lapsi – 3.15 (Viva America, säv. Douglas Gylsbi, Bernard Estardy, san. Chrisse Johansson, sov. Kaj Kuittinen)
  4. Lasse Mårtensonin Studio-orkesteri: Myrskyluodon Maija – 4.16 (säv. ja sov. Lasse Mårtenson)
  5. Taiska: Moi moi vain – 2.32 (Take Me High, säv. Jacques Zwart, san. A. Aleksi, sov. Kassu Halonen)
  6. Kai Hyttinen: Nostalgia – 2.32 (säv. François Weyer, L. Roucher, san. Juha Vainio, sov. Paul Fagerlund)
  7. Frederik: Ramaya – 3.10 (säv. Afric Simone, Stan Regal, san. Juha Vainio, sov. Paul Fagerlund)
  8. Pepe Willberg: Romanssi – 4.07 (elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi, säv. Nils-Eric Fougstedt, san. Reino Hirviseppä, sov. Markku Johansson)
  9. Vicky Rosti: Näinkö aina meille täällä käy – 3.10 (Ain't That Just the Way, säv. Bruce Belland, Glen Larson, Stu Phillips, san. Pertti Reponen, sov. Veikko Samuli)
  10. M. A. Numminen: Maailma se on kuin silkkiä vaan (Rukkaset saanut) – 2.25 (säv. ja san. trad., san. Jani Uhlenius)
  11. Freeman: Ajetaan tandemilla – 3.40 (säv. Leo Friman, san. Hector, sov. Antero Jakoila)
  12. Fredi: Laula kanssain – 4.02 (Sing My Love Song, säv. Dave Mac Ronald, R. Dunhills, san. Vexi Salmi, sov. Antti Hyvärinen)
  13. Irwin Goodman: Häirikkö – 3.54 (säv. Rudolf Holtz, san. Emil von Retee, sov. Paul Fagerlund)
  14. Markku Aro: Etsin kunnes löydän sun – 3.27 (Et si tu n'existais pas, säv. Pasquale Losito, Toto Cutugno, Vito Pallavicini, san. Chrisse Johansson, sov. Antti Hyvärinen)
  15. Jussi Raittinen: Nashville Tennessee – 2.05 (säv. Hillel Tokazier, san. ja sov. Kaj Westerlund)
  16. Erkki Liikanen: Jokkantii – 2.57 (säv. Erkki Liikanen, san. Risto Pelli, sov. Erkki Liikanen)

Finnhits 6 (1977)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kari Tapio: Viisitoista kesää – 3.23 (Living Next Door to Alice, säv. Nicky Chinn, Mike Chapman, san. Juha Vainio, sov. Veikko Samuli)
  2. Silhuetit: Onnestain on puolet sinun – 3.42 (Donde estan tus ojos negros, säv. Dave Mac Ronald, san. Chrisse Johansson, sov. Paul Fagerlund)
  3. Frederik: Olé Olé – 2.59 (säv. Paul Fagerlund, san. Vexi Salmi, sov. Paul Fagerlund)
  4. Päivi: Liljankukka – 4.12 (säv. Toivo Kärki, san. Kerttu Mustonen, sov. Paul Fagerlund)
  5. Taiska: Ihmemaa – 3.05 (Fairy Tale, säv. Paul Greedus, san. A. Saile, sov. Michael Kujawa)
  6. Irwin Goodman: Manu vippaa muutama markka – 3.15 (säv. Rudolf Holtz, san. Emil von Retee, sov. Paul Fagerlund)
  7. Merja Rantamäki: Oon tyttö maalta – 2.52 (Une petite française, säv. Olivier Toussaint, Paul de Senneville, san. Pertti Reponen, sov. Nacke Johansson)
  8. Tapani Kansa: R-A-K-A-S – 2.42 (säv. Jukka Kuoppamäki, san. Chrisse Johansson, sov. Olli Heikkilä)
  9. Katri Helena: Lintu ja lapsi – 3.04 (L'Oiseau et l'enfant, säv. Jean Paul Cara, san. Pertti Reponen, sov. Jörgen Petersen)
  10. Markku Aro: Keskiyön aikaan – 3.14 (I'll Meet You at Midnight, säv. Nicky Chinn, Mike Chapman, san. Juha Vainio, sov. Veikko Samuli)
  11. Hanne: Verushka – 2.11 (säv. Antti Hyvärinen, san. Vexi Salmi, sov. Antti Hyvärinen)
  12. Juhani Markola: Rakkauden aamu – 4.02 (Quires ser mi amante, säv. Camilo Blanes, san. Pertti Reponen, sov. Hannu Keinänen, Veikko Samuli)
  13. Vicky Rosti: Rahaa, rahaa, rahaa – 3.04 (Money, Money, Money, säv. Björn Ulvaeus, Benny Andersson, san. Pertti Reponen, sov. Kassu Halonen)
  14. Pasi Kaunisto: Nadja – 2.58 (Nadia's Theme, säv. Vladimir Cosma, san. Juha Vainio, sov. Paul Fagerlund)
  15. Gulliver: Besame mucho – 4.13 (Besame mucho señora, säv. Roferri, san. Vexi Salmi)
  16. Mutkattomat: Jätkän humppa – 2.45 (säv. Paavo Melander, san. Tupa-Uuno)

Finnhits 7 (1978)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Danny & Armi: Kaiken sulle antaisin – 3.16 (säv. Veikko Samuli, san. Juha Vainio)
  2. Tapani Kansa: Sulle – 3.50 ( Il etait une fois nous deux, säv. Toto Cutugno, Vito Pallavicini, san. Tapani Kansa)
  3. Seija Simola: Et itkeä saa Argentina – 4.30 (Don't Cry for Me Argentina, säv. Andrew Lloyd Webber, Tim Rice, san. Pentti Saaritsa)
  4. Erkki Liikanen: Kolmen konstin timpermanni – 3.00 (säv. ja san. Erkki Liikanen, sov. Risto Pelli)
  5. Frederik: Kotiinpäin äiti – 3.19 (Make My Bed Mama, säv. Bernd Simon, san. Juha Vainio)
  6. Silhuetit: Jos mulle sydämesi annat – 3.39 (Amada mia amore mio, säv. Celso Valli, Paolo Zavallone, Bruno Pallisi, san. Juha Vainio, sov. Markku Johansson)
  7. Ahmed: Äidin pikku poika – 3.07 (Lilla Olles låt, säv. Martti Mårtens, san. Tapani Kansa)
  8. Merja Rantamäki: Jossain – 2.53 (Det gör detsamma, säv. Bert Österlund, san. Juha Vainio, sov. Nacke Johansson)
  9. Jamppa Tuominen: Aamu toi ilta vei – 3.41 (säv. ja san. Veikko Juntunen, san. Nacke Johansson)
  10. Cumulus: Marseillen poika – 2.50 (Marsigliese, säv. Guido De Angelis, Maurizio De Angelis, san. Irina Milan)
  11. Seitsemän seinähullua veljestä: Banaania poskeen – 2.58 (Gimme Dat Banana, säv. Bernd Dietrich, Rainer Pietsch, Wolff-Eckehardt Stein, san. Pertti Reponen)
  12. Eini: Yes, Sir alkaa polttaa – 4.22 (Yes Sir, I Can Boogie, säv. Rolf Soja, Frank Dostal, san. Irina Milan)
  13. Markku Aro: Ollaan lähekkäin – 3.34 (säv. Veikko Samuli, san. Juha Vainio)
  14. Irwin Goodman: Cha Cha Cha – 3.10 (säv. Irwin Goodman, san. Vexi Salmi)
  15. Päivi Vesalainen: Rakkaus on hellyyttä – 3.00 (säv. Antti Hyvärinen, san. Chrisse Johansson)
  16. Anna & Kirka: Cindy – 3.28 (Cindy, säv. Peter Reber, Rolf Zuckowski, san. Pertti Reponen, sov. Kassu Halonen)

Finnhits 8 (1978)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Frederik: Rakkauden aika – 3.00 (Abanibi, säv. Nurit Hirsch, san. Raul Reiman, sov. Kassu Halonen)
  2. Taiska: Miksi näin? – 2.47 (säv. Arto Alaspää, Hannu Seppänen, san. Hannu Seppänen)
  3. Kari Tapio: Kaipuu – 4.20 (Sorrow, säv. Mort Shuman, san. Juha Vainio, sov. Veikko Samuli)
  4. Hanne: Hän on mun – 2.59 (säv. Matti Siitonen, san. Vexi Salmi, sov. Paul Fagerlund)
  5. Hector: Ei mittään (Työttömän arkiviisu) – 2.54 (säv. trad., san. Hector)
  6. Fredi: Seilaan – 3.50 (Sailing, säv. Gavin Sutherland, san. Arto Sotavalta)
  7. Päivi: Suoraan suoneen – 4.17 (Mellow Loving, säv. Anton Monn, san. Juha Vainio, sov. Kim Kuusi)
  8. Danny & Armi: Me vain – 3.00 (säv. Veikko Samuli, san. Juha Vainio)
  9. Juhamatti: Fanny Fanny – 3.19 (Fanny Fanny, säv. Frédéric François, Marino Atria, san. Chrisse Johansson)
  10. Katri Helena: Ystävä – 2.54 (säv. Timo Kalaoja, san. Katri Helena, sov. Veikko Samuli)
  11. Ami Jaara: Rokkivaari Hotanen – 2.27 (Daddy Cool, säv. Bob Crewe, Frank Slay, san. Tapani Kansa)
  12. Pepe Willberg: Olet mulle maailmain – 3.56 (How Deep Is Your Love, säv. Barry Gibb, Maurice Gibb, Robin Gibb, san. Pertti Reponen, sov. Veikko Samuli)
  13. Jukka Raitanen: Miksi lyötyä miestä näin lyöt – 3.48 (Lucille, säv. Roger Dale Bowling, Hal Bynum, san. Pertti Reponen, sov. Veikko Samuli)
  14. Juhani Markola: Ääni puhelimessa – 3.50 (La telephone pleure, säv. Jean-Pierre Bourtayre, Claude François, san. Juha Vainio, sov. Veikko Samuli)
  15. Eini: Vielä jossakin kohdataan – 3.32 (säv. Kassu Halonen, san. Juha Vainio)
  16. Olli Junttila: Jos ystävään luottaa voit – 2.46 (säv. ja san. Veikko Juntunen)

Finnhits 9 (1979)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupla Finnhits 9–10

  1. Marion: Senorita por favor – 3.03 (Senorita por favor, säv. Toto Cutugno, san. Chrisse Johansson, sov. Rudi Bauer)
  2. Lea Laven: Aamulla rakkaani näin – 3.07 (säv. ja san. Raul Reiman, sov. Jori Sivonen)
  3. Markku Aro: Rakkautta vain – 3.46 (Love Is in the Air, säv. Harry Vanda, George Young, san. Pertti Reponen)
  4. Mika ja Turkka Mali: Runkomäen iltamat – 3.26 (Wine with Dinner, säv. Loudon Wainwright III, san. Turkka Mali)
  5. Eino Valtanen: No justiinsa juu – 2.52 (säv. Jukka Kuoppamäki, san. Chrisse Johansson, sov. Heikki Annala)
  6. Francis Goya: Tyttöni mun – 3.21 (Sheila, mon amour, säv. trad., sov. Paroni Paakkunainen)
  7. Maarit: Jäätelökesä – 3.36 (säv. Sami Hurmerinta, san. Mikko Alatalo)
  8. Anneli Sari, Feija ja Taisto: Luonnonlapset – 3.26 (säv. Reino Markkula, san. Juha Vainio, sov. Jaakko Salo)
  9. Kontra: Jerry Cotton – 3.08 (Jack the Idiot Dunce, säv. Ray Davies, san. Moog Konttinen)
  10. Pepe Willberg: Rasvis mä oon – 3.16 (Grease, säv. Barry Gibb, san. Hector, Pertti Reponen, sov. Markku Johansson)
  11. Kake Singers: Me halutaan olla neekereitä – 3.23 (säv. Jukka Nurmela, san. Olli Tola, sov. Jukka Nurmela)
  12. Merja Rantamäki: Sinne – 2.07 (säv. Toivo Kärki, san. Juha Vainio, sov. Toivo Kärki)
  13. Jamppa Tuominen: Yritetään yhdessä vielä – 3.19 (säv. ja san. Veikko Juntunen, san. Jori Sivonen)
  14. Taiska: On uusi päivä huominen – 3.15 (Tomorrow Is Another Day, säv. Carol Connors, Ayn Robbins, san. Hector)
  15. Tapani Kansa: Tulkaa tytöt takaisin – 4.34 (säv. ja san. Tapani Kansa, san. Antti Hyvärinen)
  16. Mikko Alatalo: Vicky Lee – 3.25 (säv. ja san. Mikko Alatalo, Harri Rinne, san. Kassu Halonen)

Finnhits 10 (1979)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupla Finnhits 9–10

  1. Marion: Halleluja – 3.19 (Hallelujah, säv. Shimrit Orr, san. Pertti Reponen, sov. Antti Hyvärinen)
  2. Kake Singers: Mäntsälä mielessäin – 2.36 (säv. Risto Rinne, san. Olli Tola)
  3. Mona Carita: Rasputin – 4.43 (säv. Frank Farian, Fred Jay, George Reyam, san. Raul Reiman, sov. Jori Sivonen)
  4. Juha "Watt" Vainio: Käyn ahon laitaa – 3.24 (säv. ja san. Juha Vainio, sov. Jaakko Salo)
  5. Maarit: Pieni niin oon – 3.12 (säv. Esa Nieminen, san. Juha Vainio)
  6. Närhi: Samapa tuo – 3.00 (Promises, säv. Richard G Feldman, Roger Curtis Linn, san. Juice Leskinen)
  7. Lea Laven: Hän mennyt on – 4.11 (Avant de nous dire adieu, säv. Michel Mallory, Jean Gaston Renard, san. Vexi Salmi, sov. Jori Sivonen)
  8. Tuomari Nurmio ja Orpojen Tuki: Valo yössä – 2.26 (säv. ja san. Hannu Nurmio)
  9. Frederik: Tsingis Khan – 3.00 (Dschinghis Khan, säv. Ralph Siegel, san. Juha Vainio, sov. Esa Nieminen)
  10. Vicky Rosti: Menolippu – 3.31 (One Way Ticket, säv. Hank Hunter, Jack Keller, san. Sauvo Puhtila, sov. Veikko Samuli)
  11. Jamppa Tuominen: Yön syliin – 2.51 (säv. Heikki Annala, san. Veikko Juntunen)
  12. Taljanka: Huopikkaat – 2.15 (säv. G. Ponomarenko, san. Anja Tyrväinen, sov. Timo Tyrväinen)
  13. Seitsemän seinähullua veljestä: Kelpaisiko seksi? – 4.23 (Do Ya Think I'm Sexy, säv. Carmine Appice, Rod Stewart, san. Raul Reiman)
  14. Eini: Kuinka rakastan Travoltaa – 3.41 (Ik ben verliefd op John Travolta, säv. T. Peters, J.V.D.Ven, Lurech, Lirach, san. Chrisse Johansson, sov. Markku Johansson)
  15. Pepe Willberg: Päivä tuskin päättyis kauniimmin – 4.06 (säv. Markku Johansson, Pepe Willberg, san. Juha Vainio, sov. Markku Johansson)
  16. Katri Helena: Katson sineen taivaan – 2.53 (säv. Matti Siitonen, san. Vexi Salmi, sov. Paul Fagerlund)

1980-luvun Finnhits-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

80-luvun Finnhits 1 (11) (1980)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupla Finnhits 11–12

  1. Frederik: Linda Linda – 3.27 (Linda Linda, säv. Hans van Eijck, Michel Boesveld, Peter Tetteroo, san. Chrisse Johansson, sov. Kassu Halonen)
  2. Katri Helena: Katson autiota hiekkarantaa – 3.49 (säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Juha Vainio)
  3. Eric Lars Four: Tarantella Joe – 3.34 (Tarantella Joe, säv. Roberto Danova, David Howman, san. Juice Leskinen)
  4. Mika Mali ja Turkka Mali: Tyykikylään takaisin – 3.27 (säv. Mika Mali, san. Turkka Mali)
  5. Päivi: Pakoon – 3.16 (säv. ja sov. Esa Nieminen, san. Juha Vainio)
  6. Kari Tapio: Volga – 4.33 (Moskau, säv. Ralph Siegel, san. Bernd Meinunger, sov. Raul Reiman)
  7. Kake Singers: Ollaan kahden lällällää – 2.49 (säv. Jukka Nurmela, san. Olli Tola)
  8. Purema: Elegia – 2.18 (säv. Matti T. Tuominen)
  9. Mikko Alatalo: Vesilasi, vessanavain, heiniä paali – 2.52 (säv. ja san. Mikko Alatalo, Harri Rinne, sov. Kassu Halonen)
  10. Marion: Napoleon – 3.08 (Napoleon, säv. Bob Bolland, Ferdi Bolland, Gerd Thumser, Rudi Bauer, san. Juha Vainio)
  11. Pentti Oskari Kankaan 7 seinähullua veljestä: Cuba – 3.41 (Cuba, säv. Daniel Vangarde, Jean Kluger, san. Jorma Toiviainen, sov. Hannu Keinänen)
  12. Danny & Armi: Jos sinäkin tahdot – 3.39 (Tu sei l'unica donna per me, säv. Alan Sorrenti, san. Raul Reiman, sov. Veikko Samuli)
  13. Vicky: Soita kelloain – 3.24 (Ring My Bell, säv. Frederick Knight, san. Raul Reiman, sov. Veikko Samuli)
  14. Eino Grön: Yksinäinen – 3.33 (säv. ja san. Reijo Lumisalmi, sov. Veikko Samuli)
  15. Kai Hyttinen: Varpunen – 3.43 (Gorrion, säv. Miguel Gallardo, san. Vexi Salmi, sov. Paul Fagerlund)
  16. Tapio Rautavaara: En päivääkään vaihtaisi pois – 3.18 (säv. Reino Markkula, san. Juha Vainio, sov. Pentti Lasanen)

80-luvun Finnhits 2 (12) (1980)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupla Finnhits 11-12

  1. Paula Koivuniemi: Tummat silmät ruskea tukka – 3.21 (Le coeur somnambule, säv. Danielle Vezolles, Jeff Barnel, Michel Jouveaux, san. Raul Reiman, sov. Esa Nieminen)
  2. Frederik: Sheikki Ali Hassan – 3.45 (Hadschi Halef Omar, säv. Bernd Meinunger, Ralph Siegel, san. Juha Vainio, sov. Esa Nieminen)
  3. Marion: Hyvästi yö – 3.02 (säv. ja san. Esko Koivumies, san. Esa Nieminen)
  4. Bamperos: Tule kanssani kylpyyn – 3.41 (säv. Jukka Kuoppamäki, san. Chrisse Johansson, sov. Heikki Annala)
  5. Mona Carita: Soita mulle – 3.43 (Call Me, säv. Giorgio Moroder, Debbie Harry, san. Raul Reiman, sov. Veikko Samuli)
  6. Kake Randelin: Kirje kotiin – 3.25 (säv. ja san. Ari Häkkinen, san. Esa Nieminen)
  7. SIG: Tiina menee naimisiin – 3.22 (säv. ja san. Matti Inkinen)
  8. Armi Aavikko: Isä-Pappa Pingviini – 3.15 (Le papa pingouin, säv. Bernd Meinunger, Jean Paul Cara, Pierre Delanoë, Ralph Siegel, san. Pertti Reponen, sov. Veikko Samuli)
  9. Tarja Ylitalo: Kerrasta poikki – 2.31 (säv. Antti Hyvärinen, Matti Ruohonen, san. Vexi Salmi)
  10. Mikko Alatalo: Kyllä sitä ny ollaan niin neekeriä, että – 3.12 (säv. ja san. Mikko Alatalo, Harri Rinne, sov. Mikko Alatalo)
  11. Jukka Raitanen: Viikonloppuisä – 3.23 (säv. Jukka Kuoppamäki, san. Chrisse Johansson, sov. Veikko Samuli)
  12. Taiska: Yhden kerran – 4.06 (säv. Esko Koivumies, san. Raul Reiman, sov. Jori Sivonen)
  13. Pelle Miljoona: Tahdon rakastella sinua – 3.33 (säv. ja san. Ari Taskinen)
  14. Eija Halttu: Tyttö ja meri – 4.37 (säv. Matti Hiekkalinna, san. Matti Hiekkalinna, Raul Reiman)
  15. Kisu: Jokaiseen päivään niin paljon mahtuu – 3.27 (säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Chrisse Johansson)
  16. Katri Helena: Amsterdam – 2.37 (säv. Alex Alberts, Frans Smit, Robert Verwey, Sjoukje Smit, san. Juha Vainio, sov. Veikko Samuli)

80-luvun Finnhits 3 (13) (1981)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupla Finnhits 13-14

  1. Katri Helena: Mun sydämeni tänne jää – 2.59 (säv. Veikko Samuli, san. Juha Vainio)
  2. Mikko Alatalo: Rikoo on riskillä ruma – 3.04 (säv. ja san. Mikko Alatalo, Harri Rinne)
  3. Seija Simola: Jos katsot silmiini – 3.42 (Woman in Love, säv. Barry Gibb, Robin Gibb, san. Chrisse Johansson)
  4. Mika Sundqvist: Moottoripyörä on moottoripyörä – 3.38 (säv. , san. ja sov. Mika Sundqvist)
  5. Tarja Ylitalo: Mua kuule äiti – 4.45 (säv. ja san. Seppo Leino)
  6. Markku Aro: Daniela – 3.21 (säv. Zdenko Runjic, Nena Labic, Stipica Kalogjera, san. Chrisse Johansson, sov. Esa Nieminen)
  7. Paula Koivuniemi: Meren taa – 3.48 (säv. ja sov. Esa Nieminen, san. Juha Vainio)
  8. Eino Grön: Näkemiin Moskova – 3.12 (Do svidanja Moskva, säv. A. Pakhmutova, san. Pauli Salonen, sov. Jori Sivonen)
  9. Frederik: Kolmekymppinen – 3.01 (säv. ja sov. Esa Nieminen, san. Raul Reiman)
  10. Taiska: Rannalla – 3.51 (Angelica and Ramone, säv. Claes af Geijerstam, san. Raul Reiman, sov. Jori Sivonen)
  11. Matti Esko: Yksin – 4.03 (Lady, säv. Lionel Richie, san. Raul Reiman)
  12. Eini: Xanadu – 3.24 (säv. Jeff Lynne, san. Raul Reiman, sov. Kassu Halonen)
  13. Vesa-Matti Loiri: Löysäläisen laulu – 5.31 (säv. Perttu Hietanen, Taisto Wesslin, san. Eino Leino)
  14. Pirjo Lehti: Portit – 2.51 (säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman)
  15. Eero Piirto: Kirijeen sulle kirijootan – 2.54 (säv. ja san. Jussi Asu, sov. Rauno Lehtinen)
  16. Matti Asla: Pepita – 2.50 (säv. ja san. Raul Reiman, sov. Veikko Samuli)

80-luvun Finnhits 4 (14) (1981)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupla Finnhits 13-14

  1. Mona Carita: Anna kulta anna – 3.33 (Haut les mains, säv. Jean Kluger, Daniel Vangarde, san. Raul Reiman, sov. Veikko Samuli) }}
  2. Kake Randelin: Ero – 3.06 (säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman)
  3. Katri Helena: Johnny Blue – 3.05 (säv. Ralph Siegel, san. Kaisu Liuhala, sov. Veikko Samuli)
  4. Frederik: Titanic – 2.48 (säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman)
  5. Matti ja Teppo: Näitä polkuja tallaan – 2.29 (säv. Matti Ruohonen, san. Veli-Pekka Lehto, sov. Antti Hyvärinen)
  6. Mistakes: Pidä huolta – 2.52 (säv. ja san. Pave Maijanen)
  7. Danny: Vain kaksi nauhaa – 3.29 (Six Ribbons, tv-sarjasta Vastatuuleen, säv. Jon English, san. Pertti Reponen, sov. Veikko Samuli)
  8. Maritta: Sattuman sanelema juttu – 4.18 (säv. Esko Koivumies, san. Linda Vallila, sov. Nacke Johansson)
  9. Mikko Alatalo: Ihmisen ikävä toisen luo – 3.41 (säv. ja san. Mikko Alatalo, Harri Rinne)
  10. Paula Koivuniemi: Sata kesää, tuhat yötä – 4.07 ((Boogie woogie) Dancin' Shoes, säv. Mats Björklund, Jörg Evers, Keith Forsey, Jürgen S. Korduletsch, san. Raul Reiman)
  11. Tapani Kansa: Lapsuuteni sunnuntait – 3.35 (säv. ja san. Tapani Kansa, sov. Bruno Korpela)
  12. Juice Leskinen: Ilomantsi – 3.01 (säv. ja san. Juice Leskinen, sov. Anssi Tikanmäki)
  13. Taiska: Hiroshima – 3.07 (säv. ja san. Raul Reiman, san. Veikko Samuli)
  14. Reijo Taipale: Olen saanut elää – 3.00 (Jag har vandrat mina stigar, säv. Mats Wicken, san. Vexi Salmi)
  15. Markku Aro: Mun suothan tulla vierees sun – 2.54 (säv. Veikko Samuli, san. Juha Vainio)
  16. Hurriganes: Just for You – 2.09 (säv. Remu Aaltonen, Albert Järvinen)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman (toim.): Suomi soi 1: tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 298. Helsinki: Tammi, 2004.
  2. a b Kalervo Kärki: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 662. Helsinki: Mediapinta Oy, 2015.
  3. a b Vehkaoja, Mikael: Finnhits: Suomi-iskelmä ei ollut edes suomalaista – eikä iskelmää. (Jutussa on käytetty lähteenä Ylen dokumenttisarjaa Iskelmä-Suomi. Paperilehdessä 37/2015 juttu on otsikolla ”Koko kansan soundtrack”.) Suomen Kuvalehti, 13.9.2015. Digilehti (maksullinen). Viitattu 28.4.2021.
  4. Jake Nyman (toim.): Suomi soi 4: suuri suomalainen listakirja, s. 26. Helsinki: Tammi, 2005.