Final Fantasy X
Wikipedia
| Final Fantasy X | |
|---|---|
| Kehittäjä | Square |
| Julkaisija | |
| Julkaistu | |
| Lajityyppi | Konsoliroolipeli |
| Pelimuoto | Yksinpeli |
| Alusta | PlayStation 2 |
| Tallennusväline | DVD |
Final Fantasy X (jap. ファイナルファンタジーX, Fainaru Fantajī Ten) on kymmenes osa Square-Enixin (silloinen Squaresoft) kehittämässä konsoliroolipelisarjassa. Se on Final Fantasy -sarjan ensiesiintyminen PlayStation 2:lla. Se julkaistiin vuonna 2001 ja kuuluu kaikkien aikojen 20 myydyimmän konsolipelin joukkoon yli 7,75 milj. myydyllä kopiolla.
PS2:n tehot mahdollistivat pelin tekemisen täysin kolmiulotteisiin maisemiin, joita ei aiemmissa osissa nähty. Lisäksi pelissä oli ensimmäistä kertaa sarjan historiassa ääninäyttelyä, ja kasvojen liikkeet ovat selvästi tunnistettavissa. Myös pelin taistelusysteemi on kokenut paljon ennenäkemättömiä muutoksia. Aiemmissa osissa käytetty reaaliaikainen taistelu on vaihdettu vuoropohjaiseen taistelujärjestelmään. Näin pelaajalla on aikaa rauhassa miettiä seuraavaa siirtoa. Eri hyökkäkset vievät eri tavalla aikaa – esimerkiksi esineiden käyttö on nopeaa ja antaa usein hahmolle toisen vuoron heti perään, kun taas voimakkaat ylivaihde (overdrive)-hyökkäykset siirtävät hahmon seuraavaa siirtoa usean vuoron päähän. Useimmat vastukset vaativatkin jonkinlaisen taistelustrategian ollakseen voitettavissa. Kuten pelisarjan aiemmissa osissa, myös FFX:ssä on mahdollista kutsua erilaisia hirviöitä avuksi taisteluun. Tällä kertaa niitä kutsutaan nimellä aeon, eivätkä nekään ole säästyneet muutokselta. Nyt ne eivät pelkästään iske vihollista voimakkaalla hyökkäyksellä ja poistu taistelukentältä, vaan ne jäävät taistelemaan. Aeonit ovat siis yhtä lailla pelattavissa kuin muutkin hahmot.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Juoni
Tarina keskittyy Spira-nimiseen fantasiamaailmaan ja päähenkilöiden taisteluun Sin-nimistä pahaa voimaa vastaan. Peli alkaa kun päähenkilö Tidus joutuu Sinin hyökättyä Zanarkandiin samaisen hirviön vaikutuksesta uuteen ja outoon maailmaan. Tidus löytää itsensä kaupungin raunioista, josta hän joutuu oudon joukkion mukana laivalle. Tidus saa selville olevansa al bhed-heimon aluksella. Suoriuduttuaan al bhedien hänelle määräämästä tehtävästä Tidus päätyy puheisiin Rikkun, nuoren al bhed-tytön kanssa, joka näyttää olevan ainoa, joka puhuu samaa kieltä Tiduksen kanssa. Kuultuaan Tiduksen olevan blitzballin - Zanarkandin ja Spiran suositun urheilulajin - pelaaja Rikku neuvoo Tidusta menemään Lucaan, blitzballin luvattuun kaupunkiin. Siellä joku saattaisi tunnistaa hänet. Rikku tarjoutuu myös viemään Tiduksen Lucaan. Keskustelu kuitenkin keskeytyy, kun Sinin aiheuttama myrsky pyyhkäisee Tiduksen yli laidan, ja hän herää kellumasta erään saaren läheltä. Hänet löytää eräs Besaid Aurochs -niminen blitzball-joukkue, jonka kapteenina on Wakka-niminen mies. Wakka kertoo Tidukselle saaresta, jolle tämä on joutunut sekä yleistietoa tästä maailmasta. Wakka arvelee Tiduksen joutuneen liian lähelle siniä ja tämän myrkkyä, mistä johtuen kärsii muistinmenetyksestä. Tästä Tidus kehittää itselleen peitetarinan. Tämä johtuu siitä, että poika ei voi kertoa tulleensa Zanarkandista, sillä näyttää siltä, että sitä ei enää ole olemassa, vaan Sin tuhosi sen tuhat vuotta sitten. Wakka kutsuu Tiduksen luokseen Besaid-kylään. Paikallisessa temppelissä hän kohtaa Yunan, kylän tuoreen velhon, sekä tämän kaksi muuta vartijaa, Lulun ja Kimahrin. Illalla pidetään juhlat Yunan kunniaksi. Seuraavana päivänä Yuna aloittaa vaelluksensa tavoitteenaan kukistaa Sin. Tidus lähtee mukaan tarkoituksenaan matkata vain Lucaan asti pelaamaan Aurochsien kanssa blitzball-mestaruudesta. Hän myös toivoo, että voisi palata takaisin kotiin, jos pääsisi vielä kerran tarpeeksi lähelle Siniä. Matka paljastaa kuitenkin paljon menneisyyden varjoja ja selviää, ettei kaikki olekaan aivan yksinkertaista.
Matka alkaa rauhallisesti ja Tidus ja Yuna juttelevat ensimmäistä kertaa laivalla. Käy ilmi, että Yuna on ylivelho Braskan tytär. Braska voitti Sinin kymmenen vuotta sitten ja nyt Yuna seuraa hänen jalanjälkiään. Yuna kyselee Tidukselta Zanarkandista ja Tidus yllättyy siitä, että Yuna uskoo sitä, sillä kukaan muu ei. Yuna kertoo, että Jecht- niminen mies kertoi hänelle tämän jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Samalla käy ilmi, että tämä Jecht on myös Tiduksen isä ja että hän toimi Braskan vartijana. Keskustelu synnyttää Tiduksen ja Yunan välille jo tässä vaiheessa vahvan ystävyyden. Mutta yhtäkkiä Sin ilmestyy. Miehistö huomaa, että Sin on matkalla Kilikaan, seuraavaan pysähdyspaikkaan Yunan matkalla. Kaikki selviävät tästä hyökkäyksestä, mutta Sin jatkoi Kilikaan ja tuhosi Kilikan kaupungin lähes täysin. Kilikassa Yunan oli tarkoitus rukoilla Kilikan temppelissä saadakseen itselleen toisen aeonin. Sitä ennen hän pyysi Tidusta olemaan hänen vartijansa. Tidus ja Wakka ällistyvät molemmat. Besaidissa Wakka neuvoi Tidukselle, ettei hänen kannata yrittää mitään Yunan kannalta. Tiduksesta ei tule vartijaa vielä, mutta hän kuitenkin meni muiden mukaan. Kilikasta matka jatkui Lucaan. Samana yönä Tidusta vainosi hänen menneisyytensä, kuinka hänen isänsä rehenteli hänelle Jecht-potkullaan. Tidus päättää yrittää tätä. Yuna näki sen ja hän tiesi tämän potkun, sillä Jecht näytti sen. Tämä varmisti, että Yunan tuntema Jecht oli Tiduksen isä.
Lucassa blitzball- turnaus oli jo alkamassa, kun he saapuivat perille. Yuna kuuli että Sir Auron oli nähty kahvilassa. Tidus tajusi heti, että kysessä oli Auron, jonka hän tunsi omasta Zanarkandistaan. Etsinnän aikana al bhedien blitzball- joukkue kidnappaa Yunan. Tidus, Lulu ja Kimahri lähtevät pelastamaan häntä, sillä aikaa kun Wakka ja Aurochsit ottelevat al bhedejä vastaan turnauksessa. Sekä Yunan pelastus että ottelu, onnistuvat. Wakka meni kuitenkin huonoon kuntoon ja Tidus joutui pelaamaan hänen sijastaan. Seuraava ja ratkaiseva ottelu oli ennakkosuosikki Luca Goersia vastaan. Kun ottelua oli jäljellä enää pari minuuttia, Tidus vaihtoi itsensä yleisön pyynnöstä Wakkaan. Wakka pelasi vaivoin pelin loppuun ja jäi kellumaan tajuttomana, kunnes Tidus tuli apuun.
Kun blitzball-turnaus on ohi, joukko hirviöitä hyökkää Lucaan ja Tidus tapaa Auronin, saman henkilön joka vahti häntä Zanarkandissa. Auron päättää ryhtyä Yunan suojelijaksi ja Tidus liittyy myös mukaan vartijana. Tiduksen ja Yunan välinen ystävyys kehittyy paljon suuremmaksi. Matkatessaan Mi'ihenin valtatietä he joutuvat mukaan Ristiretkeläisten ja al bhedien yhteiseen operaatioon, jonka tarkoituksena on käyttää kiellettyä machinaa tuhoamaan Sin. Operaatiossa he tapaavat myös mestari Seymour Guadon. Kukaan Yunan seurueesta ei tunnu pitävän hänestä, mutta Yuna kunnioittaa häntä. Operaatio kuitenkin epäonnistuu ja Sin tekee pahaa tuhoa operaatioon osallistuville. Yunan seurue selviää kuitenkin hengissä. Tidus myös tunsi Sinissä jotain tuttua, muttei ollut siitä varma. Auron kertoi hänelle, että Sin on hänen isänsä Jecht, mutta Tidus ei usko ennenkuin tuntee sen itse. Seurue jatkaa matkaan Djosen temppelin kautta Kuuvirralle (Moonflow), jossa al bhedit yrittävät kaapata Yunan. Tidus ja Wakka pelastavat hänet ja matka jatkuu. He tapaavat myös Rikkun, saman al bhed-tytön, joka pelasti Tiduksen pelin alussa. Rikku liittyy seureeseen Yunan vartijana. Seuraava paikka on Guadosalam, jossa seurue tapaa jälleen mestari Seymourin. Seymour kutsuu Yunan ja vartijat kotiinsa, jossa Seymour kosii Yunaa. Tämä oli iso yllätys kaikille. Kun Yuna tekee päätöksensä ja aikoo antaa sen Seymourille hän törmää Seymourin isään lordi Jyscaliin ja tämä antaa tälle Spheren. Seymour on kuitenkin lähtenyt Macalanian temppeliin. Seurue lähtee perään ja Ukkosniityillä (Thunder Plains) Yuna paljastaa muille, että hän oli päättänyt avioitua. Auron kuitenkin huomasi Yunan valehtelevan, mutta ei udellut enempää. Päästyään Macalanian järvelle al bhedit hyökkäävät taas eivätkä onnistu taaskaan. Samalla myös muille selviää, että Rikku on al bhed. Wakka oli aina inhonnut al bhedejä ja alkoi vastustaa Rikkua. Yuna oli viety temppeliin jo aiemmin ja vartijat tulivat perässä ja temppelissä he näkivät Jyscalin spheren. Jyscal kertoi siinä, että Seymour oli tappanut hänet ja jos häntä ei pysäytetä, hän varmasti tuo tuhon Spiraan. Vartijat lähtivät nopeasti auttamaan Yunaa. Yuna ei olisi selvinnyt ilman heitä ja silloin Yuna alkoi vihata Seymouria yhtä paljon kuin muutkin. Yuna ja vartijat tappoivat Seymourin, mutta sitten heidät julistettiin pettureiksi ja pakenivat. Pakomatka jäi kuitenkin lyhyeksi ja he putosivat järven pohjalle. Yhtäkkiä paikalle saapuu myös Sin, ja silloin Tidus todellakin tunsi, että Sin on Jecht. Sen jälkeen Sin siirtää heidät kaikki Bikanelin autiosaarelle. Vartijat löytävät toisensa, mutta Yuna on kateissa. Rikku epäilee, että Yuna on viety saarella olevaan al bhedien Kotiin (Home). Kodin kimppuun on kuitenkin hyökätty ja vartijoilla on kiire pelastaa Yuna. Yuna ei kuitenkaan ole siellä vaan hyökkääjät ovat jo vieneet hänet. Paikalla on kuitenkin muita henkioppaita ja silloin Rikku paljastaa Tidukselle karmean totuuden: henkioppaat matkaavat Zanarkandiin, jotta he voisivat kutsua Viimeisen Aeonin, jolla voi voittaa Sinin, mutta siinä samalla henkiopas kuolee. Tidus ei voi hyväksyä Yunan kuolemaa ja aikoo löytää toisen keinon Sinin voittamiseen. He pakenevat Kodista Rikkun isän, Cidin, ilma-aluksella ja lähtevät etsimään Yunaa. He näkevät näyn Bevellen kaupungista, jossa Yunalla on hääpuku päällä ja mestari Seymour on sulhasena. Niinpä he lähtevät suorilta Bevelleen.
Voitettuaan Evrae-käärmeen vartijat hyökkäävät kuin kommandojoukko Bevelleen ja keskeyttävät Yunan ja Seymourin seremonian. Yuna yrittää käyttää tilaisuuden hyväksi ja lähettää Seymour Farplanelle, paikkaan, johon kuolleet lähetetään viimeiseen lepoon. Mutta vartijat uhkaavat tappaa Yunan ystävät ja Yuna ei sitä hyväksy. Kun Seymour saa suudeltua Yunaa, hän käskee vartijoiden tappaa Yunan vartijat, mutta Yuna uhkaa pudottaa itsensä korkealta alas, ellei Seymour päästä heitä menemään. Seymour tekee työtä käskettyä, mutta Yuna pudottautuu kuitenkin. Mutta hän kutsuu lentävän Valefor-aeonin ottamaan hänet kiinni ja hän pääsee maan kamaralle turvallisesti. Samalla Rikku käyttää välähdyspommia, jotta vartijat pääsevät pakoon. Tidus haluaisi hoidella Seymourin, mutta Kimahri kiskaisee hänet mukaansa. He menevät Bevellen temppeliin, josta he löytävät Yunan rukoilemassa faythille, henkiolennolle, jonka avulla henkioppaat voivat kutsua aeoneja. Mutta sitten koko seurue jää kiinni ja he joutuvat oikeudenkäyntiin.
Oikeudenkäynnissä oli mukana kaikki neljä Yevonin mestaria: Mika, Seymour, Kelk Ronso ja Kinoc. Yuna yrittää puolustaa itseään ja ystäviään sillä, että Seymour on petturi, ja että hän on jo valmiiksi kuollut, mutta mestari Mika paljastaa tuomituille Yevonin todelliset kasvot. Yevon oli tuhannen vuoden ajan ollut ainoa asia, johon Spiran asukkaat voivat luottaa, mutta tosiasiassa Yevon on yhteisö, jonka tavoitteena on tuoda kuolema koko Spiraan. Yuna ei voi uskoa korviaan, ja järkyttyy kuullessaan, että Suurmestari Mika on itsekin jo kuollut, mutta hänen viisautensa takia hän yhä kävelee maan päällä. Yunan seurue tuomitaan kuolemaan Via Purifico- nimisessä kuolemanloukussa. Mutta koko seurue selviää elossa ja törmäävät Seymouriin. Seymour paljastaa todellisen suunnitelmansa: hän aikoo pelastaa Spiran tuhoamalla sen, kun hänestä tulee Sin ja siihen hän tarvitsee Yunaa. Kimahri iskee keihäänsä seymoriin, mutta Seymour muuntautuu paljon pahemmaksi. Kimahri käskee muita pakenemaan, mutta Yuna ei suostu jättämään häntä. Kaikki menevät auttamaan Kimahria ja he voittavat Seymourin taas, ja sitten he pakenivat nopeasti turvaan Macalanian metsään.
Metsässä kaikki olivat uupuneita ja monet asiat painoivat heidän mieltään, erityisesti Yunaa. Yuna halusi olla yksin, mutta Lulu ja Auron ehdottivat Tidukselle, että ehkä hänen pitäisi puhua Yunalle. Häne meni Yunan luo ja Yuna ei torjunut häntä. Tidus pyysi anteeksi kaikkea sitä, mitä hän oli sanonut Yunalle Sinistä ja muusta, koska hän ei silloin tiennyt, mitä Yunalle tapahtuisi. Hän ehdotti myös pyhiinvaelluksen lopettamista ja melkein onnistui, mutta Yuna ei kuitenkaan voinut. Se oli ensimmäinen kerta, kun Tidus näki Yunan surullisena. Hän meni lähemmäs ja vei huulensa Yunan huulille. Se suudelma ratkaisi sen, mitä heidän välillään oli ollut jo matkan alkaessa. Yuna päätti jatkaa vaellusta ja Tidus tiesi, ettei hän voinut kääntää Yunan päätä, vaan päätti jatkaa Yunan mukana, koska vain siten hän voisi löytää keinon pelastaa Yuna tämän kohtalolta. Tidus ja Rikku rupeavat yhdessä miettimään keinoa Yunan pelastamiseen, mutta mitään ei tule mieleen.
He jatkavat matkaa Rauhamaiden halki Gagazet-vuorelle. Paikalliset Ronsot miltei torjuvat heidät, mutta Yuna onnistuu vakuuttamaan heidät sillä, että Yevon on huijannut Spiraa tuhannen vuoden ajan. Niinpä Ronsot antavat heidän mennä. He tapaavat vuorenrinteillä taas Seymourin, joka todella haluaa saada haluamansa. He taistelevat häntä vastaan jälleen kerran ja voittavat. Ennen tätä hän myös kertoi totuuden Sinistä ja Tidus varmentaa sen todeksi. Kaikki ällistyvät, mutta mikään ei sinällään muutu. He jatkavat eteenpäin ja tulevat rinteille, jossa nukkuu tuhansia faythejä. Tidus saa kosketuksen niistä ja vaipuu uneen. Hän uneksii kodistaan Zanarkandissa ja eräästä pikkumiehestä, jonka hän tunsi jo aikaisemmin. Pikkumies on fayth, joka paljastaa Tidukselle totuuden hänestä ja Zanarkandista: kyseessä on uni Zanarkandista ja kaikki siellä oleva on myös unta, Tidus myös. Muut saavat Tiduksen hereille ja matka jatkuu, mutta Tidus ei kerro mitään siitä, mitä hän näki.
Vuoren toiselta puolelta paljastuu Spiran Zanarkandin yli tuhatvuotiset rauniot. Tiduksen ja Rikkun aika alkoi käydä vähiin. Kun Rikku yrittää saada Yunaa vakuuttumaan, että tämä lopettaisi, Yuna pudottaa elokuvapallon, johon hän on nauhoittanut jäähyväisensä vartijoilleen. Tidus ottaa sen, muttei kerro sitä Yunalle. Yuna ei edes huomannut pudottavansa sitä. He pitivät viimeisen yhteisen hetken Zanarkandin laitamilla, ennenkuin he jatkoivat Zanarkandin temppeliin. Temppelin kokeiden jälkeen Yuna meni faythin kammioon, mutta siellä oli vain tyhjä patsas. Kaikki ihmettelivät, että mitä tämä tarkoittaa, mutta sitten heille kerrottiin, että Lady Yunalesca, ensimmäinen henkiopas, joka voitti Sinin tuhat vuotta sitten huolehtii Viimeisen Aeonin saamisesta. Lady Yunalesca sanoi, että Yunan piti valita yksi vartijoistaan sitä varten, mutta hänen oli vaikea päättää sitä. Tidus yritti vielä viimeistä mahdollisuuttaan löytää toinen keino Sinin pysäyttämiseen, mutta turhaan. Yunalle oli kuitenkin kehittynyt epäily Viimeisestä Aeonista, sillä Sin palaa aina joka kerta, kun se on voitettu. Hän kysyi Lady Yunalescalta, että palaako se joka kerta. Spiran asukkaille oli opetettu, että Sin on heidän rangaistuksensa yli tuhat vuotta sitten syttyneestä Machinasodasta ja että Sin ei palaisi sen jälkeen, kun he ovat hyvittäneet sen virheen. Mutta Yunalescan vastaus sai kaikki tajuamaan, että tätä hyvitystä ei koskaan oltaisi saavutettu. Kun Yunan valinnan aika tuli hän teki erikoisen valinnan: ei kukaan. Yunalesca pettyi Yunaan ja yritti tappaa hänet, mutta vartijoidensa avustuksella Yuna päihitti Yunalescan. Sitten he päättivät etsiä toisen keinon Sinin päihittämiseen. Ennen lopullista kuolemaansa Yunalesca paljasti nimen Yu Yevon. Siitä he päättelivät, että Yu Yevon voisi olla vastaus, ja he saivatkin varmistuksen asialle ja se todella oli oikea keino. Yu Yevonin tuhoaminen tuhoaisi Sinin lopullisesti. Ainoa ongelma oli, että Yu Yevon asui Sinin sisällä.
Kun kaikki oli valmista, Cid käytti ilmalaivansa kaiutinjärjestelmää Faythin Hymniä varten, jotta koko Spira laulaisi sitä. Hymnin avulla Sin voitiin kutsua esiin rauhallisena. Ensin vartijat heikensivät Siniä ja lopulta pääsivätkin sen sisälle. He kamppailivat monia petoja vastaan ja törmäsivät taas kerran Seymouriin. Tällä kertaa Seymour yritti saada Sinistä hallinnan sen sisältä. Seurasi neljäs kamppailu Seymourin kanssa, jonka Seymour hävisi. Tällä kertaa hän ei hävinnyt mihinkään, vaan nyt Yuna onnistui tekemään hänelle lähetyksen.
He jatkoivat matkaa ja lopulta löysivätkin Tiduksen isän, Jechtin. Tidus sai viimeinkin sanottua sen, minkä hän oli aikonut sanoa isälleen jo kauan aikaa: "Vihaan sinua". Jecht tiesi sen kuitenkin. Sitten hän päästi taian ilmoille ja hän pudottautui alustalta alas. Tidus yritti napata hänet mutta ei ehtinyt. Pian Jecht ilmestyi uudelleen Braskan Viimeisenä Aeonina. Seurasi ratkaiseva kamppailu, jonka Yuna ja vartijat voittivat. Mutta vielä oli jäljellä Yu Yevon. Yu Yevon päästi irti Jechtistä ja Yuna joutui kutsumaan omat aeoninsa, jotta Yu Yevon tulisi näkyville kunnolla. Tämä kuitenkin merkitsi sitä, että Yunan ja vartijoiden oli tuhottava aeonit. Kun viimeinen aeon oli tuhottu ja Yu Yevon paljasti itsensä, Tidus kertoi kaikille, että kun he voittavat Yu Yevonin, hän katoaa. Kaikki olivat ihmeissään eivätkä he ymmärtäneet, paitsi Yuna. Kun Yu Yevon oli voitettu, Yuna kutsui kaikki faythit ja lähetti heidät Farplanelle. Samalla myös Auron lähetettiin, sillä Yunalesca tappoi hänet jo kerran. Lopulta oli Tiduksen vuoro. Yuna ei halunnut hänen menevän, koska hän rakasti Tidusta. Kun Yuna sanoi tämän, Tiduksellekin ilmeni, miten vaikeaa tämä oli hänellekin. Mutta katoamista ei voitu välttää. Tidus pääsi Farplanelle ja ihan ensimmäiseksi hän tapasi Braskan, Auronin ja isänsä Jechtin. Ensimmäistä kertaa sekä Tidus että Jecht olivat iloisia perhesuhteestaan.
Yuna ei kuitenkaan menettänyt itsetuntoansa Tiduksen hävitessä. Hän ja hänen loput vartijansa matkasivat Lucaan, jossa Yuna julisti Spiralle, että Sin oli lopultakin tuhottu täysin ja että nyt ihmiset voisivat alkaa jälleen rakentamaan Spiraa uudelleen. Lopuksi hän sanoi kaikille tärkeän opetuksen: "Ihmiset ja ystävät, jotka olemme menettäneet, tai unelmat, jotka ovat hälvenneet... Älkää koskaan unohtako niitä."
[muokkaa] Hahmot
Pelin päähenkilö on Tidus, joka omassa todellisuudessaan oli Zanarkand Abes -joukkueessa pelaava blitzball-tähti. Spiraan jouduttuaan hän lähtee Yunan matkaan ja pääsee tämän henkivartijaksi. Luonteeltaan Tidus on iloinen ja aluksi hieman lapsellinen, mutta loppua kohden yhä aikuisempi. Tiduksen ase on miekka. Pelin Alussa kun Sin hyökkää, niin Auron antaa hänelle hänen ensimmäisen miekkansa. Hän on yksi kolmesta hahmosta, jotka osaavat taistella veden alla. Pelin alussa Tiduksen nimen voi muuttaa haluamakseen.
Yuna on henkiopas ja Besaidin kylän ylpeys. Yunan isä, ylivelho Braska, kukisti Sinin 10 vuotta sitten, ja nyt Yuna seuraa hänen jalanjälkiään. Hänen aseenaan on rukoussauva. Yuna on ainoa hahmo, joka voi kutsua aeoneja taisteluun.
Lulu on Yunan henkivartija ja on tälle kuin isosisko. Lulu saattaa vaikuttaa joskus hieman kylmältä, mutta on erittäin kiintynyt Yunaan ja tekee parhaansa suojellakseen tätä. Hän käyttää erittäin tehokkaasti mustaa magiaa. Taisteluissa hänellä on mukanaan erilaisia nukkeja kuten moogleja ja cactuareja.
Wakka on blitzball-joukkue Besaid Aurochsien kapteeni. Joukkue ei ole voittanut yhtäkään ottelua yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta Wakka ei siitä välitä. Hän käyttää aseenaan blitzballia. Wakka on myös ihastunut Luluun. Wakan pallo on tehokas lentäviä vihollisia vastaan, ja myös hän osaa taistella vedessä.
Kimahri on nuori Ronso-heimon soturi ja on toiminut Yunan vartijana lähes tämän koko iän. Kimahri on erittäin vähäpuheinen ja aukaisee suunsa ainoastaan, jos asia on tärkeä. Aseenaan hänellä on keihäs. Kimahrin osaa omaksua käyttöönsä joitakin vihollisen erikoishyökkäyksistä.
Rikku, Yunan serkku, on nuori ja pirteä al bhed -tyttö, joka on taitava machinan (koneiden) käyttäjä. Hänen isänsä Cid omistaa ilmalaivan, jonka Yuna kumppaneineen saa parikin kertaa käyttöönsä. Rikku on samaan aikaan sekä varas että alkemisti. Hän on kolmas vedessä taistelemaan pystyvä hahmo.
Auron toimi Braskan henkivartijana ja oli mukana, kun Sin tuhottiin 10 vuotta sitten. Tidus kuitenkin tuntee hänet omasta ajastaan, ja Auronin menneisyys onkin yksi pelin suuria mysteerejä. Tämä hiljainen mies on voimakas taistelija, joka käyttää aseenaan raskaita miekkoja. Auron on kerran voitettukin, mutta hän ei ihan heti uskalla myöntää sitä. Pelin edetessä näytetään useita pätkiä Auronista, Braskasta ja Jechtistä.
[muokkaa] Aeonit
Aeonit ovat pyhiä olentoja, jotka vastaavat vain todellisen henkioppaan kutsuun. Kun aeon liittyy taisteluun, muut hahmot poistuvat paikalta. Pelaaja voi käyttää vain yhtä aeonia kerralla. Pelin aeonit ovat:
Valefor:
Valefor pystyy lentotaitonsa ansiosta helposti väistämään maahyökkäykset. Sonic Wingsistä syntyvä paineaalto siirtää vihollisen iskuja tuonnemmas. Voi jopa olla, että jatkuvan toiston ansiosta vihollinen ei pääse iskemään takaisin kertaakaan. Valeforin ylivaihde Energy Ray iskee kaikkiin vihollisiin ja aiheuttaa raskasta vahinkoa. Valeforilla on myös toinen ylivaihde, Energy Blast, jonka pelaaja saa palatessaan Besaidin kylään myöhemmin pelissä ja puhumalla tytölle, joka leikkii koiransa kanssa. Valefor pystyy iskemään yli 9999 osumapistettä vauriota heti, kun Yuna saa käyttöönsä Celestial Weaponinsa ”Nirvanan”.
Ifrit:
Tämä aeon on fyysisesti erittäin voimakas ja pystyy laukomaan tuli-iskuja. Hyviin puoliin kuuluu, että tulitaioilla (Fire, Fira, Firaga) Ifrit parantuu niistä käyttipä niitä se itse tai olipa se fiendin (hirviön)hyökkäys. Meteor Strike -isku ei sisällä elementtejä, mutta kohdistuu vain yhteen viholliseen. Kaukaisiin viholliisiin tämä isku voi osoittautua erittäin käteväksi. Hellfire iskee jokaiseen viholliseen, ja pystyy ylittämään 9 999 pisteen rajan heti, kun Wakka saa haltuunsa Celestial Weaponinsa, ”World Champion” -aseen.
Ixion:
Ixionin vahvuus on sen korkea puolustustaso vihollisen hyökkäyksiä kohtaan, joten se pystyy tehokkaasti suojelemaan ryhmää. Aerospark aiheuttaa tuhoa yksilöihin massatuhon sijasta. Seuraavien taikojen vaikutus katoaa tämän kyseisen iskun aikana: Shell, Protect, Haste, Regen, Reflect, NulAll (eli NullBlaze, NulFrost, NulShock ja NulTide). Thor's Hammer aiheuttaa sähköistä tuhoa ja pystyy aiheuttamaan tuhoa yli 9 999 pistettä, jos Kimahri on saanut käsiinsä hänen Celestial Weaponinsa ”Spirit Lancen ”.
Shiva:
Tämä aeon iskee erittäin nopeasti ja luottaa jääiskuihin. Heavenly Strikessä jättimäinen jäälohkare putoaa vihollisen päälle viivästyttäen sen vastahyökkäystä ja aiheuttaen tuhoa, johon ei sisälly elementtejä. Diamond Dust -ylivaihde voi ylittää 9 999 HP -rajan, jos Lulu on saanut haltuunsa Celestial Weaponinsa: ”Onion Knight” -aseen.
Bahamut:
Bahamut on erittäin vahva ja loistava puolustamaan itseään. Sen fyysiset iskut iskevät enemmän kuin aiempien aeoneiden hyökkäykset. Hyvä puoli on myös se, että Bahamutilla itsellään on jo erittäin kehittynyttä taikaa hallussa: Firaga, Blizzaga, Thundaga ja Waterga. Impulse iskee kätevästi kaikkiin vihollisiin, mutta Bahamut menettää yhden vuoron. Mega Flare -overdrive iskee jo valmiiksi yli 9 999 hp:n edestä vahinkoa, eikä kenelläkään hahmoista tarvitse olla mitään tiettyä asetta.
Yojimbo:
Samuraita muistuttava aeon, jonka mukana kulkee pieni koira. Yojimbo tosin eroaa muista aeoneista siten, että sille pitää maksaa, jotta se tekisi liikkeitä. Mitä enemmän pelaaja maksaa Yojimbolle, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tuloksena on tehokas isku. Yojimbon iskuista paras on minkä tahansa vastustajan kerralla tuhoava isku Zanmato. Yojimbolla ei täten ole ylivaihde hyökkäystä, mutta ylivaihde palkin ollessa täynnä on suurempi mahdollisuus zanmatoon.
Anima:
Suuri, erittäin voimakas aeon, joka on vahva sekä henkisesti että fyysisesti. Tämä aeon osaa kaikki loitsut, ja sen ylivaihde, Obilivion, voi tehdä parhaimmillaan 16 * 99999 hp vahinkoa, eikä pelaaja tarvitse mitään tiettyä asetta.
Magus Sisters:
Cindy, Mindy ja Sandy ovat kaikki erillisiä aeoneita. Nämä aeonit voidaan kutsua, vaikka yksi olisikin kuolleena. Magus Sistereitä on pyydettävä kohteliaasti hyökkäämään. Kun kaikkien on ylivaihde-mittarit ovat täynnä, voi heitä pyytää tekemään yhdistetyn hyökkäyksen, joka aiheuttaa 6 * 99999 hp vahinkoa. Magus Sisterit saadakseen pelaajalla on oltava muut aeonit ja kaksi erikoisesinettä. Toisen saa Belgemineltä ja toisen, kun pyydystää kaikki Gagazet-vuoren viholliset.
Pelissä aeonit saa nimetä mielensä mukaan. Tässä on kuitenkin käytetty oletusnimiä.
[muokkaa] Kehityssysteemi
Palloverkon (Sphere Grid) avulla kehitetään henkilöhahmojen taitoja ja laajennetaan heidän osaamisaluettaan. Pelin PAL-versiossa pelaaja voi valita normaalin palloverkon tai expert-palloverkon, jossa hahmojen kykyjä ei saa nostettua kovin korkealle, joka tekee pelistä vaikeamman. Verkolla liikutaan taisteluissa kertyvän AP-taitopisteiden avulla. Hahmo saa taistelusta kertyneen AP:n vain, jos on toiminut edes kerran. Iskujen määrä ei kuitenkaan vaikuta AP:n määrään, vaan kaikki hahmot saavat AP:tä saman verran. Tämän vuoksi kannattaakin varsinkin voimakkaita vastustajia vastaan taistellessa iskeä jokaisella hahmolla ainakin kerran ja tämän jälkeen keskittyä pelaamaan vain parhaiten kehittyneillä henkilöillä. Palloverkon avulla ei vain paranneta taistelutaitoja, vaan myös kasvatetaan hahmojen kesto- ja taikapistemääriä. Verkosta on mahdollista myös aktivoida mm. nopeutta kerryttäviä pisteitä, taitoja, erikoisiskuja ja magiaa. Pelin aikana kertyviä palloja käytetään verkossa aktivoimaan jonkun tietyn ominaisuuden antava verkon noodi. Esimerkiksi erilaisia taitoja ei voi aktivoida ilman kykypalloja, vaikka niiden kohdalle pääsisikin liikkumaan. Jokaisella hahmolla on verkossa oma värinsä, ja hahmoja voi vaihtaa L1- ja R1-nappuloilla. Mitä enemmän aluetta jokin hahmo on vallannut, sitä kehittyneempi se on.
Värit:
- Tidus: Sininen
- Yuna: Valkoinen
- Wakka: Keltainen
- Lulu: Violetti
- Kimahri: Tumman sininen
- Auron: Oranssi
- Rikku: Vihreä
[muokkaa] Ääninäyttelijät
| James Arnold Taylor | – Tidus |
| Hedy Burress | – Yuna |
| Paula Tiso | – Lulu |
| John DiMaggio | – Wakka, Kimahri |
| Tara Strong | – Rikku |
| Matt McKenzie | – Auron |
| Corey Burton | – Tromell Guado |
| Candi Milo | – Dona, Lucil, Pacce |
| Sherry Lynn | – Shelinda |
| Tom Kenny | – Rin, Wantz |
| Dee Bradley Baker | – lordi Braska |
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla

