Suomen Filmikamari

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Filmikamari)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Filmikamari ry on vuonna 11. tammikuuta 1923[1] perustettu elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö. Aloitteen järjestön perustamiselle teki Abel Adams.[2] Sääntöjensä mukaan liiton ”tarkoituksena on toimia koko elokuva-alan terveen kehityksen hyväksi”. Nykyisin siihen kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Suomen elokuvateatteriliitto (SEOL) sekä Suomen elokuvatoimistojen liitto (SEL). Filmikamarin hallituksen puheenjohtajana toimii Katarina Nyman[3], varapuheenjohtajana Aku Jaakkola[4] ja toimitusjohtajana Tero Koistinen[5].

Käytännön toiminnassa Filmikamari pyrkii vaikuttamaan elokuvapoliittisiin ratkaisuihin ja elokuva-alaa koskevaan lainsäädäntöön. Se tekee esityksiä ja antaa lausuntoja viranomaisille elokuva-alan kysymyksistä. Lisäksi se pyrkii edistämään elokuva-alan yhdistysten yhteisiä tavoitteita ja tasoittamaan keskinäisten eturistiriitoja.[6]

Julkisuudessa näkyvin Filmikamarin toimintamuoto on viikon Top 20- ja viikonlopun Top 20 -elokuvatilastojen julkaiseminen.[7] Filmikamari huolehtii Yhdysvaltain elokuva-akatemian pyynnöstä Suomen Oscar-toimikunnan asettamisesta Suomen ehdokkaan valitsemiseksi parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.[8]

Filmikamari on jakanut elokuva-alan kultaista ansiomerkkiä vuodesta 1951 ja hopeista ansiomerkkiä vuodesta 1953. Ansiomerkeistä päättää Filmikamarin hallitus.[9]

SFK oli vuoteen 1940 saakka Suomen Biografiliitto ry.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Filmikamari | Filmikamari täyttää 100 vuotta www.filmikamari.fi. Viitattu 11.1.2023.
  2. Hilapieli, Urmas A.: Kino-Suomi: Elokuvan esittämisen historia 1896-2021, s. 64. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2021. ISBN 978-952-363-216-5.
  3. Filmikamarin puheenjohtaja vaihtuu - ja muita syyskokousuutisiaFilmikamarin uutisia, 29.11.2019
  4. Filmikamari | Hallitus www.filmikamari.fi. Viitattu 4.5.2022.
  5. Filmikamari | Henkilöstömuutoksia Suomen Filmikamari ry:ssä www.filmikamari.fi. Viitattu 5.5.2022.
  6. Filmikamari | Suomen Filmikamari ry www.filmikamari.fi. Viitattu 16.5.2022.
  7. Filmikamari | Tervetuloa Filmikamariin www.filmikamari.fi. Viitattu 16.5.2022.
  8. Hytti nro 6 Suomen Oscar-ehdokkaaksi Yle Uutiset. 11.10.2021. Viitattu 16.5.2022.
  9. Filmikamari | Elokuva-alan ansiomerkit www.filmikamari.fi. Viitattu 19.5.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]