Ferrero

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ferrero SpA on vuonna 1946 perustettu italialainen elintarvikealan perheyritys. Sen pääkonttori sijaitsee Albassa Piemontessa. Yhtiötä johtaa 2000-luvulla sen perustajan Pietro Ferreron poika Michele. Yhtiössä on 21 500 työntekijää, ja sen liikevaihto vuonna 2008 oli 6,3 miljardia euroa. Yrityksellä on 18 tehdasta, joista suurin tehdas on Marburgissa Saksassa, ja 38 myyntiyhtiötä. Perustajan pojanpoika ja kaima Pietro Ferrero oli yrityksen toimitusjohtaja kuolemaansa saakka. Hän kuoli pyöräillessään saamaansa sairauskohtaukseen 19. huhtikuuta 2011[1].

Nutella

Yhtiö aloitti vuonna 1949 Pietro Ferreron valmistamalla pähkinäsuklaatahnalla[1], jota kehitettiin edelleen, ja vuonna 1954 se sai nimen Nutella. Aluksi yritys toimi kotimarkkinalla ja laajeni Länsi-Eurooppaan. Yhdysvaltain markkinoille se meni vasta vuonna 1981.

Yrityksen valmistamia muita tuotteita ovat Ferrero Rocher, Pocket Coffee, Mon Chéri, Ferrero Giotto, Confetteria Raffaello, Tic Tac -piparminttupastillit. Yhtiö valmistaa Kinder-tuoteperhettä, muun muassa Kinder-yllätysmunia, jotka tulivat Suomen markkinoille 1977. Yhdysvalloissa Kinder-yllätysmunia ei myydä, sillä viranomaisten mukaan syötävä ja lelu samassa paketissa on turhan hankala: joku voi syödä lelun. Forbesin listalla yritys oli vuonna 2009 maailman luotettavin yritys. Se ei ole listautunut pörssiin vaan on edelleen perheyritys.[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Katja Martelius, Kuka keksi Kinderin, Helsingin Sanomat 23.4.2011 sivu D 6

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ferrero.