Ferdinand I (Bulgaria)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ferdinand I

Ferdinand I, syntyään Ferdinand Maximilian Karl Leopold Maria, Saksi-Koburg Gothan prinssi[1] (26. helmikuuta 186110. syyskuuta 1948) oli Bulgarian hallitsija vuosina 1887–1918, aluksi prinssihallitsijan ja vuodesta 1908 Bulgarian tsaarin nimikkeellä. Hän luopui kruunusta poikansa Boris III:n hyväksi maansa hävittyä ensimmäisen maailmansodan.

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinsessat Eudoxia ja Nadejda, 1910

Hänen isänsä oli itävaltalainen kenraali ja prinssi August Ludwig Viktor von Sachsen-Saalfeld-Coburg (1818–1881) ja hänen äitinsä oli ranskalainen prinsessa Clementine d’Orléans (1817–1907), viimeisen Ranskan kuninkaan Ludvig Filipin tytär. Ferdinandin suku hallitsi avioliittojen tai vaalien kautta useita kuningaskuntia Euroopassa. Ferdinandkin tulisi perustamaan Bulgarian kuningashuoneen. Eräät hänen esi-isistään olivat keskiajalla olleet Bulgarian hallitsijoita.

Bulgarian ensimmäinen ruhtinas, Aleksanteri, luopui vuonna 1886 vallasta vain seitsemän vuoden hallitsijakauden jälkeen.[2] Ferdinand valittiin hänen seuraajakseen ja julistettiin autonomisen Bulgarian prinssihallitsijaksi 7. heinäkuuta 1887 (gregoriaaninen kalenteri). Ferdinandista tuli epäilijöistä huolimatta suhteellisen menestyksekäs hallitsija. Ferdinandin biseksuaalisuus oli tunnettu ja hyödynnetty Euroopan diplomaattipiireissä.selvennä

Ferdinand solmi järkiavioliiton Bourbon-Parman prinsessa Marie Louisen kanssa 20. huhtikuuta 1893 Villa Pianoressa, Lucciassa, Italiassa. He saivat neljä lasta:

  • Boris III (1894–1943)
  • Prinssi Kyril (1895–1945)
  • Prinsessa Eudoxia (1898–1985)
  • Prinsessa Nadežda (1899–1958).

Maria Louise kuoli 31. tammikuuta 1899. Ferdinandin äiti prinsessa Clémentine kuoli 1907. Täyttääkseen hallitsijan velvollisuutensa ja antaakseen lapsilleen äitihahmon Ferdinand meni naimisiin Reuss-Köstritzin prinsessa Eleonore Caroline Gasparine Louisen kanssa 28. helmikuuta 1908.[3]

Bulgarian venäjänvastaisen pääministeri Stefan Stambolovin vallanmenetys toukokuussa 1894 ja heinäkuinen 1895 salamurha auttoi Bulgarian ja Venäjän suhteiden korjaamisessa, mistä oli myös osoituksena vuonna 1896 lapsiprinssi Boriksen kääntyminen katolisesta uskosta ortodoksiseen uskoon.

Bulgarian tsaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferdinandista tuli Bulgarian tsaari Bulgarian julistauduttua itsenäiseksi Ottomaanien valtakunnasta 5. lokakuuta 1908. Avioliitoistaan ja lapsistaan huolimatta Ferdinandilla oli silmää komeille lihaksikkaille ja vaaleatukkaisille nuorille miehille. Sellaiset miehet pääsivät usein hänen henkilökohtaisiksi alaisikseen.[4]

Balkanin sodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten monet ortodoksiset hallitsijat ennen häntä Ferdinand haaveili "Uudesta Bysantista".[5] Vuonna 1912 Ferdinand liittyi muiden Balkanin valtioiden kanssa hyökkäykseen Ottomaanien valtakuntaa vastaan. Hän näki tämän sodan uutena ristiretkenä, "oikeutettuna, suurena ja pyhänä Ristin taisteluna Puolikuuta vastaan."[6] Bulgaria antoi eniten ja menetti eniten sotilaita. Suurvallat halusivat luoda itsenäisen Albanian.[7] Pian Bulgaria hyökkäsi äskeisiä liittolaisiaan Serbiaa, Kreikkaa ja Romaniaa vastaan ja tuli lyödyksi. Bukarestin rauhassa 1913 Bulgaria sai hyvin vähän uusia alueita. Pieni maakaistale Aigeianmerelle saatiin turvatuksi.[7]

Ensimmäinen maailmansota ja vallasta luopuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11. lokakuuta 1915 Bulgarian armeija hyökkäsi Serbiaa vastaan solmittuaan Itävalta-Unkarin ja Saksan kanssa liittosopimuksen, jonka mukaan Bulgaria saisi haluamansa maa-alueen Serbialta. Ferdinand halusi maa-alueita Balkanin sotien tappioiden vastineeksi. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt liittoa entisen vihollisen, Ottomaanien valtakunnan kanssa.

Aluksi kaikki meni hyvin. Serbia voitettiin ja Bulgaria otti haltuunsa suurimman osan kiistellystä Makedonian alueesta. Seuraavat kaksi vuotta Bulgaria kävi puolustussotaa Kreikassa olevaa ympärysvaltojen armeijaa vastaan. Pieni osa Bulgarian armeijaa osallistui Romanian valtaukseen 1916.

Syksyllä 1918 Bulgarian armeija hävisi raskaasti Kreikassa olevaa ympärysvaltojen armeijaa vastaan. Armeijan ollessa murskattuna tsaari Ferdinand luopui Bulgarian kruunusta säilyttääkseen sen perheellään vanhimman poikansa hyväksi josta tuli 3. lokakuuta 1918 tsaari Boris III.[8] Uuden johdon alaisena Bulgaria antautui ympärysvalloille ja menetti valloittamansa alueet, myös Balkanin sodissa haltuunsa saaman maakaistaleen Aigeianmerelle.[8]

Maanpako ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallasta luopumisensa jälkeen Ferdinand palasi asumaan Coburgiin, Saksaan. Hän oli onnistunut pelastamaan suuren osan omaisuuttaan ja pystyi pitämään yllä lähes entistä elämäntyyliään.[9] Ferdinand näki maanpakolaisuutensa vain yhtenä kuninkuuden vaaroista.[9] Hän oli tyytyväinen siihen, että kruunu siirtyi hänen pojalleen. Ferdinand ei ollut tyytymätön maanpakoon ja omisti suurimman osan ajastaan taiteellisille pyrkimyksille, puutarhanhoidolle, matkustamiselle ja luonnonhistorialle. Kuitenkin hän tulisi näkemään kaiken mitä hän oli pitänyt elämässä tärkeänä romahtavan.[9] Hänen vanhin poikansa ja seuraajansa, Boris III, kuoli mystillisissä olosuhteissa palattuaan Hitlerin vierailultaan Saksasta 1943. Boris III:n poika, Simeon II, seurasi häntä vain joutuakseen luopumaan vallasta 1946, mihin päättyi Bulgarian monarkia. Bulgarian kuningaskuntaa seurasi kommunistinen Bulgarian kansantasavalta, mikä teloitti hänen ainoan elossa olleen poikansa, Kyrilin. Kuultuaan poikansa kuolemasta hän sanoi, "Kaikki kaatuu ympärilläni."[10] Hän kuoli murtuneena miehenä 10. syyskuuta 1948 Burglassschloßenossa, Coburgissa, Saksassa hallitsijadynastiansa kehdossa. Ferdinand I on haudattu sinne Pyhän Augustinuksen katoliseen kirkkoon.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aronson, T: Crowns In Conflict: The Triumph And The Tragedy Of European Monarchy, 1910-1918.. Horizon Book Promotions, 1988. ISBN 978-0881621891. (englanniksi)
  • Constant, S: Foxy Ferdinand, 1861-1948, Tsar of Bulgaria.. Olympic Marketing Corp., 1986. ISBN 978-0531099308. (englanniksi)
  • Finestone Jeffrey: The Last Courts of Europe.. Rizzoli Intl Pubns, 1981. ISBN 978-0865650152. (englanniksi)
  • Louda Jiri: Lines of Succession. Orbis Publishing Ltd., 1981. ISBN 978-0856132766. (englanniksi)
  • Palmer A: The Kaiser: Warlord Of The Second Reich. Weidenfeld and Nicolson., 1978. ISBN 0-297-77393-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Louda 1981: 149.
  2. Finestone 1981: 227.
  3. Aronson 1988: 85.
  4. Aronson 1988: 84.
  5. Aronson 1988: 86.
  6. Aronson 1988: 87.
  7. a b Louda 1981: 297.
  8. a b Palmer 1978: 206.
  9. a b c Aronson 1988: 201.
  10. Aronson 1988: 202.
  11. Louda 1981: 149.
  Edeltäjä:
Bulgarian tsaari
19081918
Seuraaja:
Boris III