Feeniläisten hyökkäykset Kanadaan
Yhdysvalloissa toiminut amerikanirlantilaisten järjestö feeniläisveljeskunta teki vuosina 1866, 1870 ja 1871 useita hyökkäyksiä Kanadaan painostaakseen Britannian hallitusta perääntymään Irlannista. Kaikki hyökkäykset torjuttiin pikaisesti, joskin suurimman eli vuoden 1866 hyökkäyksen yhteydessä feeniläiset onnistuivat yhdessä kahakassa voittamaan kanadalaiset joukot.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyökkäysten taustalla oli feeniläisten Irlantiin suunnitteleman kapinan epäonnistuminen, sillä brittiviranomaiset olivat syyskuussa 1865 vanginneet pääosan feeniläisveljeskunnan sisarjärjestön, Irlannin tasavaltalaisveljeskunnan (IRB) johtajista. Feeniläisveljeskunnan johto päätti tällöin hyökätä brittien hallitsemaan Kanadaan tarkoituksenaan vallata sieltä alueita. Tämä pakottaisi Britannian siirtämään joukkoja pois Irlannista. He toivoivat esimerkkinsä rohkaisevan myös Yhdysvaltain armeijaa hyökkäämään Kanadaan. Britannian ja Yhdysvaltojen suhteet olivat tuolloin huonot, sillä hiljattain käydyn Yhdysvaltain sisällissodan aikana Britannia oli julistautunut puolueettomaksi ja jossain määrin myötäillyt Etelävaltioita. Veljeskunnan johto kuitenkin erehtyi kuvitellessaan saavansa Yhdysvaltain johdon tai Kanadan irlantilaistaustaisen väestön puolelleen. Kanadanirlantilaiset olivat enimmäkseen tyytyväisiä oloihinsa ja pääosa heistä oli sitä paitsi briteille lojaaleja Pohjois-Irlannin protestantteja.[1]
Vuoden 1866 hyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1866 hyökkäyssuunnitelma oli kunnianhimoinen: tarkoituksena oli hyökätä samanaikaisesti rajan yli eri paikoissa ja vallata Toronton kaupunki sekä eteläisen Kanadan tärkeät liikenneyhteydet. Ensimmäinen hyökkäys käynnistyi huhtikuussa 1866, kun pieni joukkio hyökkäsi New Brunswickissa sijainneelle Indian Islandille tarkoituksenaan vallata läheinen Campobellon saari sillanpääasemaksi myöhempiä hyökkäyksiä varten.[1] Tätä operaatiota johti feeniläisveljeskunnan perustaja John O’Mahony henkilökohtaisesti.[2] Britannian laivaston alukset ja kanadalaiset vapaaehtoisjoukot karkottivat valtaajat ylivoimallaan ilman varsinaista taistelua.[1]
Suurempi hyökkäys käynnistyi 1. kesäkuuta, jolloin lähes 1000 miestä ylitti Niagarajoen lähellä Buffaloa ja nousi vastarannalla maihin lähellä Fort Erien kylää.[1] Feeniläiset onnistuivat voittamaan ensimmäiset heitä vastaan lähetetyt kanadalaiset joukot Ridgewayn taistelussa,[1] joka käytiin 2. kesäkuuta Fort Erien ja Limestone Ridgen alueella. Feeniläisten mukaan kyseessä oli ensimmäinen taistelu vuosisatoihin, jossa irlantilaiset olivat onnistuneet saamaan voiton brittijoukoista.[3] Saadessaan tietää paljon suuremman armeijan lähestyvän feeniläisjoukot kuitenkin perääntyivät jo 3. kesäkuuta takaisin Yhdysvaltain puolelle, jossa Yhdysvaltain merivoimien joukot vangitsivat heidät. Tässä hyökkäyksessä kaatui tiettävästi yhdeksän miestä sekä feeniläisten että kanadalaisten puolelta. Yhdysvaltain presidentti Andrew Johnson tuomitsi kolme päivää myöhemmin feeniläiset rikollisiksi. Päivää Johnsonin puheen jälkeen, 7. kesäkuuta, lähes 1000 feeniläistä hyökkäsi rajan yli lähtien Vermontin St. Albansista. He valtasivat kanadalaisen Pigeon Hillin kylän sekä kolme muuta kylää. Kanadalaisen ratsuväkiosaston ajamina he pakenivat pian takaisin Yhdysvaltain puolelle.[1]
Koska irlantilaiset muodostivat Yhdysvalloissa merkittävän äänestäjäjoukon, presidentti Johnson päätti määrätä vapautettaviksi kaikki Yhdysvaltain joukkojen vangitsemat feeniläiset ja palautettaviksi heiltä takavarikoidut aseet. Kanadassa 25 kiinni jäänyttä miestä tuomittiin vankeuteen, mutta heidät armahdettiin vuonna 1872.[1]
Myöhemmät hyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Feeniläisten seuraava hyökkäys toteutui neljä vuotta myöhemmin, 25. toukokuuta 1870, ja jäi aiempia vaatimattomammaksi. Tuolloin vajaat 200 miestä hyökkäsi rajan yli, mutta he pakenivat pian jouduttuaan kanadalaisten tulitukseen, jossa viisi osallistujista sai surmansa. Yhdysvaltalainen šeriffi vangitsi joukon johtajana toimineen John O’Neillin. Seuraavana päivänä noin 450 miestä hyökkäsi New Yorkin Malonesta rajan yli, mutta joutui perääntymään jo päivän kuluttua takaisin. Viimeinen feeniläishyökkäys tapahtui lokakuussa 1871, jolloin feeniläisveljeskunnan johdosta eronnut O’Neill hyökkäsi noin kolmen tusinan miehen kanssa huonolla menestyksellä Manitobaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Alan Gevinson: What Happened to the Fenians After 1866? (englanniksi) Teachinghistory.org. Viitattu 16.4.2014.
- ↑ John O’Mahony (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 16.4.2014.
- ↑ Fenians.org (englanniksi) Viitattu 16.4.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Feeniläisten hyökkäykset Kanadaan Wikimedia Commonsissa
- Michael Ruddy: “Here Comes That Damned Green Flag Again” – The Fenians and the American Civil War (englanniksi)