Father Divine

Father Divine

Father Divine (n. 1876 – 10. syyskuuta 1965) oli afroamerikkalainen uskonnollinen johtaja, joka esitti olevansa Isä Jumala. Hänet tunnettiin myös nimellä Reverend Major Jealous (M. J.) Divine. Hänen perustamansa uskonnollinen yhteisö tunnetaan nimellä International Peace Mission Movement (Kansainvälinen rauhanlähetysliike).

Varhaiset vaiheet

Father Divinen varhaisista vuosista ei ole varmoja tietoja. Hän itse kieltäytyi puhumasta lapsuudestaan tai kirjoittamasta elämäkertaansa, koska "Jumalan historiaa ei voida kirjoittaa ihmisten kielillä". Eräiden vahvistamattomien tietojen mukaan hänen alkuperäinen nimensä olisi ollut George Baker. Hänen arvellaan syntyneet Yhdysvaltain etelävaltioissa, luultavimmin Georgiassa 1870-luvulla. Hänen vanhempansa ovat melkoisella varmuudella olleet entisiä afroamerikkalaisia orjia.

1900-luvun alussa myöhemmin Father Divinena tunnettu mies työskenteli puutarhurina Baltimoressa. 1906 hän muutti Kaliforniaan, jossa hän tutustui pastori Charles Fillmoreen ja tämän perustamaan Unity Church-yhteisöön. Häneen teki vaikutuksen erityisesti pastori Fillmoren opettama "uusi ajattelu", jonka mukaan positiivinen ajattelu voi ratkaista ihmisten ongelmat. Sitä vastoin negatiivinen ajattelu johtaa köyhyyteen ja kurjistumiseen.

Father Divine toimi aluksi baptistiseurakunnassa. Vuonna 1907 hän liittyi erään Samuel Morris -nimisen baptistisaarnaajan seuraajaksi, joka erään saarnansa aikana oli julistanut olevansa Jumala ja joka tämän perusteella oli erotettu seurakunnasta. Morris alkoi kutsua itseään nimellä Father Jehovia (Jumalaa kutsutaan erityisesti englanninkielisessä maailmassa usein nimellä Jehova). Vuonna 1912 Father Divine julisti itse olevansa Isä Jumala, katkaisten samalla välinsä Father Jehoviaan. Päätökseen lienee vaikuttanut Father Divinen oman kutsumustietoisuuden ohella hänen seuraajiensa hänelle osoittama syvä uskonnollinen kunnioitus.

Kansainvälinen rauhanlähetysliike

Father Divine toimi aluksi (vuosina 1912-1914) Georgiassa, jossa hän kokosi ympärilleen pienen joukon afroamerikkalaisia kannattajia. Father Divine opetti jo tuolloin seksuaalista pidättyvyyttä ja rotu- sekä sukupuolirajojen poistamista. Father Divine pidätettiin 1913 ja tuomittiin 40 päivän kahlerangaistukseen. Tämän jälkeen useat paikalliset saarnaajat yhdessä Father Divinen ryhmään liittyneiden naisten aviomiesten kanssa yrittivät saada Father Divinen teljetyksi mielisairaalaan, julistaen tämän olevan mielenvikainen. Hänet kuitenkin todettiin psyykkisesti terveeksi.

Paikallisen vastustuksen ollessa kova Father Divine kannattajineen siirtyi vuonna 1914 pohjoiseen, New Yorkin Brooklyniin. Siellä Father Divinen kannattajat elivät yhteistaloudessa, kommuunissa. Hän kielsi seuraajiltaan seksuaaliset teot, alkoholijuomat, tupakan ja uhkapelin. Vuonna 1919 hän omaksui nimen Reverend Major Jealous Divine. Hänen seuraajansa alkoivat kutsua häntä nimellä Father Divine. Brooklynin kaudella Father Divine solmi avioliiton Peninniah-nimisen seuraajansa kanssa. Avioliitto oli järkytys monille Father Divinen seuraajille, jotka tämän kehotuksesta elivät selibaatissa. Father Divine kuitenkin puolustautui sanomalla, että hänen solmimansa avioliitto oli puhtaasti hengellinen, eikä sitä pantu täytäntöön fyysisellä tasolla. Mikään ei itse asiassa puhu Father Divinen väitettä vastaan.

Vuonna 1919 Father Divine muutti seuraajineen Sayvilleen, Long Islandin saarelle New Yorkin osavaltioon. Hän viipyi alueella vuoteen 1931, vaikka hän joutuikin toistuvasti kahnauksiin alueen pääosin valkoihoisen väestön kanssa. Father Divinen naapurit syyttivät tätä toistuvasti esimerkiksi rauhanhäirinnästä, ja hänet pidätettiin useaan otteeseen. Vuonna 1932 Father Divine tuomittiin rauhanhäirinnästä vuoden vankeuteen ja 500 dollarin sakkoihin. Tuomarin mukaan Father Divine oli uskonnollinen huijari ja uhka yhteiskunnalle. Father Divinen tuominnut tuomari kuoli sydänkohtaukseen viisi päivää tuomionluvun jälkeen, mikä Father Divinen kannattajat tulkitsivat Jumalan rangaistukseksi. Pian tämän jälkeen Father Divine vapautettiin valituksen seurauksena.

Father Divinen liike oli kasvanut tuntuvasti jo Sayvillen kaudella, ja mukaan oli tullut myös valkoihoisia keskiluokan edustajia. Father Divine oli organisoinut kannattajansa International Peace Mission Movement -liikkeeksi, joka oli perustanut seurakuntia New Yorkin ja New Jerseyn osavaltioihin. Vapauduttuaan vankilasta Father Divine päätti siirtää liikkeensä keskuksen mustien asuttamaan Harlemin kaupunginosaan New Yorkissa. Täällä hän perusti liikkeen keskuspaikan entiseen kasinoon. Oikeudenkäynti oli tuonut hänelle runsaasti näkyvyyttä, ja hänen järjestämiinsä puhetilaisuuksiin osallistui kymmeniä tuhansia kuulijoita.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana Father Divinen rauhanlähetysliike kasvoi voimakkaasti. Hänen seuraajansa lahjoittivat rahaa, työtä ja aikaansa liikkeelle. Father Divine organisoi lahjoitusten avulla laajan hyväntekeväisyystoiminnan, jossa 1930-luvun laman kurjistamat ihmiset saivat ilmaista ruokaa ja vaatelahjoituksia. Father Divine osti Harlemista asuintaloja, joissa ihmiset voivat asua hyvin huokealla. Samoin hän hankki liikkeen omistukseen orpo- ja vanhainkoteja. Father Divine perusti rauhanlähetysliikkeen yhteyteen myös laajan yritysryppään. Liike omisti kauppaliikkeitä, ravintoloita, pesuloita, vaatetehtaita, elintarviketehtaita jne. Koska Father Divinen kannattajat työskentelivät niissä vapaaehtoispohjalla tai vain nimellistä korvausta vastaan, olivat niiden valmistavat tuotteet usein huomattavan edullisia. Father Divine hankki omistukseensa myös useita laman konkursiin ajamia hotelleja, joita hän nimitti "taivaiksi". Koska myös hotelleissa työskenneltiin usein vapaaehtoisperiaatteella, oli niissä yöpyminen hyvin edullista. Koska Father Divine opetti seksuaalista pidättäytymistä myös avioliitossa, oli hotelleissa erilliset kerrokset miehille ja naisille.

Father Divinen rauhanlähetysliikkeellä oli myös omat "luvatut maansa" eli liikkeen hankkimat tai sille lahjoitetut farmit. Farmeilla työskenteli liikkeen jäseniä, ja ne tuottivat korkeatasoisia elintarvikkeita myytäviksi liikkeen omistamissa kaupoissa tai ravintoloissa.

Liike levisi 1930-luvulla useisiin Yhdysvaltain osavaltioihin sekä Ranskaan, Sveitsiin, Kanadaan ja Australiaan. Liikkeellä oli arviolta muutama kymmenen tuhatta kannattajaa. Tärkeä osa liikkeen toimintaa olivat suuret joukkokokoontumiset, joissa Father Divine puhui kannattajilleen ja tarjosi näille usean kymmenen ruokalajin aterian. Aluksi ateriat olivat täysin ilmaisia, myöhemmin niistä alettiin periä muutaman kymmenen sentin nimellinen korvaus. Nämä ateriat nähtiin, paitsi yhdessäolon juhlana, myös esimakuna niistä tulevista siunauksista, joilla Father Divine tulisi kerran siunaamaan kannattajiaan ja koko maailmaa. Ylelliset ateriat useille tuhansille ihmisille nähtiin Father Divinen tekemiksi ihmeiksi.

1930-luvun puolivälissä aiemmin poliittisesti epäaktiivinen liike alkoi politisoitua. Se alkoi vaatia rotujen välistä tasa-arvoa yhteiskunnassa, esimerkiksi koululaitoksessa, ja vastusti useissa osavaltioissa olleita syrjintälakeja. Täten Father Divinen rauhanlähetysliike voidaan nähdä 1960-luvun ihmisoikeustaistelun edeltäjänä.

Vuonna 1942 Father Divine muutti Philadelphiaan, Pennsylvaniaan. Pian hänen muuttonsa jälkeen hänen puolisonsa Peninniah kuoli. Hänen tarkka kuolinpäivänsä ei ole selvillä, koska Father Divine (joka oli vakuuttanut kuoleman olevan voitettu) ei julkistanut asiaa. Vuonna 1946 Father Divine solmi uuden avioliiton itseään huomattavasti nuoremman valkoihoisen kanadalaisen Edna Rose Ritchingsin kanssa. Father Divine rauhoitteli järkyttyneitä seuraajiaan todeten tämänkin avioliiton olevan puhtaasti hengellinen. Samoin hän selitti sen kuvaavan ihmisrotujen yhdistymistä. Hän saattoi myös selittää uuden vaimonsa olevan uudelleen maan päälle tullut Peninniah. Myöhemmin Ritchings tunnettiin liikkeessä nimellä "Mother S. A. Divine".

Father Divine saattoi perustella avioliittoaan myös siten, että se oli Ilmestyskirjassa kerrottujen taivaallisten häiden täyttymys. Tämän takia Father Divinen ja hänen vaimonsa hääpäivästä 24. kesäkuuta tuli rauhanlähetysliikkeen suuri juhlapäivä, taivaallisten häiden vuosipäivä.

1950-luvulla Father Divinen rauhanlähetysliike alkoi hajaantua ja pienentyä. Hän esiintyi enää harvoin julkisuudessa korkean ikänsä ja huonon terveytensä takia. Syyskuun 10. päivänä 1965 hän kuoli luonnollisista syistä omistamallaan maatilalla. Hänen leskensä (joka elää yhä) johtaa edelleen hänen perustamaansa rauhanlähetysjärjestöä.

Father Divinen oppi

Father Divine ei koskaan esittänyt oppiaan systemaattisessa muodossa, vaan se on rekonstruoitava hänen pitämistään puheista ja saarnoista. Kuten todettua, Father Divine kertoi olevansa itse ruumiillistunut Isä Jumala. Hän ei siis vain edustanut Jumalaa tai julistanut hänen tahtoaan, vaan hän oli itse Jumala ihmishahmossa. Toisinaan hän saattoi tosin erottaa iankaikkisen, näkymättömän Jumalan itsestään selittäen olevansa vain Jumalan maanpäällinen ruumiillistuma, ajan ja paikan rajojen sitoma. Samanlaisen erotuksen hän saattoi tehdä myös Jeesuksen ja Kristuksen välillä. Hänestä Kristus oli Jumalan poikaa taivaassa, Jeesus nasaretilainen taas hänen maanpäällinen ruumiillistumansa.

Oman toimintansa Father Divine tulkitsi Jumalan valtakunnan luomiseksi maan päälle. Hänen rauhanlähetysliikkeensä tarjoamat ilmaiset ateriat sekä hyvin huokeat palvelut ja majoitukset olivat merkki Jumalan rakastavasta tahdosta. Ne osoittivat, ettei taivaallinen Isä ole kitsas. Father Divine katsoi luovansa uuden ihmisperheen, jossa rodulliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset raja-aidat kaadettiin ja toteutettiin uutta ihmisyyttä.

Father Divine siteerasi puheissaan paljon Raamattua, olihan se hänen puhettaan menneille sukupolville. Hänen kannattajansa uskoivat kuulevansa hänen puheissaan Jumalan äänen, ne olivat Isän Jumalan puhetta tälle ajalle. Kaikki hänen pitämänsä puheet merkittiin muistiin ja julkaistiin liikkeen omistamassa The New Day -lehdessä.

Opillisesti Father Divinen julistus perustui perinteiseen protestanttiseen uskontulkintaan. Katumus, parannus, uskoontuleminen ja pyhityskilvoittelu olivat tärkeällä sijalla hänen julistuksessaan. Erityisen tärkeänä hän piti syntien ja väärintekojen mahdollisimman täydellistä sovittamista ennen liikkeeseen sitoutumista. Parannuksentekoon kuuluivat esimerkiksi pientenkin anastettujen esineiden palauttaminen.

Father Divinen ajattelu muistutti monessa suhteessa "uutta ajattelua" (New Thought). Sen mukaan ihmisen tuli ajatella positiivisti itsestään ja muista. Positiivinen ajattelu poisti vaikeuksia elämästä ja auttoi ihmistä parantamaan asemiaan myös yhteiskunnallisesti. Sitä vastoin negatiivinen ajattelu johti ihmisen entistä suurempaan epätoivoon ja myös yhteiskunnallisesti kurjuuteen ja köyhyyteen.

Rauhanlähetysliikkeen ydinjoukolta edellytettiin tiukanpuoleista askeesia. Kuten mainittua, heidän tuli elää seksuaalisuudesta vapaata elämää, myös avioliitossa. Samoin oli kiellettyä "sukupuolten sopimaton sekoittaminen", mikä viittasi esimerkiksi naisten käyttämiin pitkiin housuihin tai miesten koruihin. Liikkeen jäsenten tuli pidättäytyä myös alkoholijuomista ja tupakasta sekä kiroilemista ja rahvaanomaisesta kielenkäytöstä.

Yhteiskunnallisesti Father Divinen rauhanlähetysliike kannatti kapitalismia. Se vastusti muiden muassa valtion sosiaaliohjelmia ja yhteiskunnallisia sairausvakuutuksia. Koska father Divine sanoi itse kantavansa huolta seuraajistaan, hän vastusti näiden hankkimia henkivakuutuksia tai muita sairausvakuutuksia. Nämä osoittivat hänestä uskonpuutetta. Rauhanlähetysliikkeelle oli ominaista myös amerikkalaisuuden korostus. Amerikan Yhdysvalloissa vallitsi sen mielestä sellainen vapaus, jossa Jumala haluaa kansansa elävän. Nimensä mukaisesti rauhanlähetysliike halusi tehdä myös työtä rauhan hyväksi, vaikka se ei ollutkaan pasifistinen.

Aiheesta muualla

• "Amerikan Messias" ja hänen luomansa uusi uskonto, Seura, 24.06.1936, nro 26, s. 17, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Huijari vai Messias, Suomen Kuvalehti, 19.09.1936, nro 38, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Harlemin "jumala". Neekeri, joka villitsee miljoonia, Seura, 23.06.1937, nro 25, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot