Fasaanit (suku)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fasaanit
Fasaani (Phasianus colchicus)
Fasaani (Phasianus colchicus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Kanalinnut Galliformes
Heimo: Aitokanat Phasianidae
Alaheimo: Phasianinae
Suku: Fasaanit
Phasianus
Linnaeus, 1758
Katso myös

  Fasaanit (suku) Wikispeciesissä
  Fasaanit (suku) Commonsissa

Fasaanit (Phasianus) on aitokanojen heimoon kuuluva lintusuku. ”Fasaani” tulee kreikankielisestä ilmaisusta ”Phasisjoelta kotoisin oleva lintu”. Fasaaneja on kahta lajia, mutta monia peltokanojen heimon sukuja kutsutaan myös fasaaneiksi. Koiraat ovat naaraita koristeellisempia.[1]

Sukuun kuuluvia lajeja ovat fasaani ja viherfasaani, joita tavataan Japanissa. Japanista laji on alalajien avulla levinnyt Kaukasukselta Kiinan itäosiin ja Formosalle. Metsästystä varten fasaania on istutettu suureen osaan Pohjois-Amerikkaa ja lähes koko Eurooppaan sekä Havaijille. Alkuperäistä istutettua muotoa on risteytetty kiinalaisen sepelfasaanin kanssa. Suomessa istuttaminen aloitettiin jo 1900-luvun alussa.[1]

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muihin sukuihin kuuluvia lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Symboliikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaisessa symboliikassa fasaani ei ole tärkeä lintu. Se on käsitetty rinnakkaiseksi feeniks-linnulle, etenkin kultafasaani, jonka uloste antoi antiikin kansanuskomusten mukaan voimaa. Kiinassa fasaanin käheää huutoa on pidetty ukkosen vertauskuvana, sateen ennusmerkkinä ja liitetty maailmankaikkeuden alkuprinsiippiin jangiin. Fasaanin on uskottu kykenevän muuttamaan itsensä osteriksi tai käärmeeksi ja olevan sitten jinin ruumiillistuma (ks. jin ja jang). Kultafasaani oli yksi keisarin kahdestatoista arvomerkistä ja symboloi kuningatarta. Silti se on herättänyt enemmän kielteisiä kuin myönteisiä mielikuvia. Fasaanin huutoa on pidetty tulvan, siveettömyyden, viettelyksen ja yliluonnollisen turmion vertauskuvana.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma 1 (A-G), s. 93–96. Jyväskylä: Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-5127-X.
  2. Suuri symbolikirja. Toimittanut Pentti Lempiäinen. WSOY 1993, ISBN 951-0-18537-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.