Fancy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fancy Münchenissä 2011

Fancy (s. Manfred Alois Segieth, 7. heinäkuuta 1946) on saksalainen eurodiskomusiikkia laulanut artisti, joka oli suosiossa 1980-luvun puolivälin jälkeen muutamia vuosia.

Fancy alkoi soittaa kitaraa 12-vuotiaana.[1] 60-luvun lopulla Fancy tutustui Jimi Hendrixiin ja Giorgio Moroderiin.[2]

Fancy esiintyi tanssihalleissa monissa yhtyeissä laulajana, joskus myös kitaristina ja basistin. Fancy toimi muun muassa iskelmäartistina nimellä Tess Teiges. 70-luvulla Fancy tuotti musiikkia yhtyeelle "Claudia Field & Red Face".[3] Fancy esiintyi varieteekoomikkona 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa.[4]

Fancyn todellinen läpimurtokappale oli italotyylinen ”Slice Me Nice” vuonna 1984. Se nousi tanssilistoille myös Yhdysvalloissa Top 10:een. Myös vuonna 1985 jättimenestynyt ”Chinese Eyes” saavutti Yhdysvaltain tanssilistalla 2. sijan.

Fancyn menestyskappaleita ovat myös "Bolero (Hold Me In Your Arms Again)”, ”Flames of Love” ja ”Lady of Ice”. Tunnettuja ovat lisäksi "Come Inside", "Colder Than Ice", "Latin Fire", "Angel Eyes", ”Bride In Black”, ”C'est La Vie”, ”Running Man” ja ”My Emotional Way”.

Monet menestyskappaleista on tehty yhteistyössä manageri Anthony Monnin kanssa. Myös Bobby Orlando on tuottanut Fancyn lauluja. Fancy on tehnyt yhteistyötä monien muiden artistien kanssa, muun muassa salanimellä Tess tai RicTess.

Fancy on toiminut myös tuottajana ja näyttelijänä.[5]

Fancy on ollut kiinnostunut katulapsien auttamisesta, eläintensuojelusta, astrologiasta ja esoteerisista asioista.

Parhaiten sijoittuneet Fancyn singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Slice Me Nice (1984)
  • Chinese Eyes (1984)
  • Get Lost Tonight (1985)
  • Bolero (Hold Me in Your Arms Again) (1986)
  • Lady of Ice (1987)
  • Latin Fire (1987)
  • Flames of Love (1988)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1985: Get Your Kicks
  • 1986: Contact
  • 1988: Flames of Love
  • 1988: Gold
  • 1988: Gold Remix
  • 1989: All My loving
  • 1990: Five
  • 1991: Six: Deep In My Heart
  • 1994: It’s Me
  • 1995: Blue Planet Zikastar
  • 1996: Colours of Life
  • 1996: Christmas in Vegas
  • 1998: Hit Party
  • 1998: Best of
  • 1998: Blue Planet ('99er Version)
  • 1999: D.I.S.C.O.
  • 2000: Strip Down
  • 2001: Deep in My Heart (Neuauflage von "Six")
  • 2001: Fancy For Fans
  • 2001: Locomotion
  • 2003: Best of... – Die Hits Auf Deutsch
  • 2004: Greatest Hits
  • 2004: Voices from Heaven
  • 2008: Forever Magic
  • 2021 Masquerade ( Les Marionettes )

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fancy - Biography Sweetslyrics. Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  2. Fancy fancy-online.com. Viitattu 10.5.2022. (saksaksi)
  3. Fancy Discogs. Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  4. Welcome to Fancy 2022: INTERVIEW Welcome to Fancy © 2022. Viitattu 9.5.2022.
  5. Fancy IMDb. Viitattu 10.5.2022. tarvitaan parempi lähde

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]