Fallujan taistelut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fallujan taistelut ovat vuonna 2004 irakilaisessa Fallujan kaupungissa käytyjä kuukausia kestäneitä taisteluja. Ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Yhdysvaltoja kiellettyjen aseiden, kuten valkoisen fosforin ja köyhdytetyn uraanin käytöstä siellä.[1]

Yhdysvaltain merijalkaväki ampuu M198 haupitsilla Fallujassa marraskuussa 2004.

Fallujan kaupungissa käytiin huhtikuussa 2004 ja marraskuussa 2004 sodan tuhoisimmat taistelut. 31. maaliskuuta 2004 neljä amerikkalaista Blackwater-yhtiön yksityistä vartijaa surmattiin kaupungissa ja näiden ruumiit häpäistiin julkisesti.[2] Tapaus sai suurta kansainvälistä huomiota, ja Yhdysvaltain merijalkaväki käynnisti suuroperaation ottaakseen kaupungin haltuunsa ja tavoittaakseen surmaajat. Operaatioon osallistui yli kaksituhatta sotilasta.[3] 4.–9. huhtikuuta käydyissä taisteluissa Yhdysvaltojen joukkojen ja vastarintaliikkeen taistelijoiden välillä sai surmansa 36 yhdysvaltalaista sotilasta. Amerikkalaisen arvion mukaan vastarintataistelijoita kuoli noin 200 ja siviilejä 600 henkeä. Huhtikuun taistelujen jälkeen Fallujan kaupunki jäi pitkälti islamististen vastarintataistelijoiden haltuun.[4]

Yhdysvaltain joukot käynnistivät marraskuussa 2004 Fallujan valtaamiseksi uuden suuroperaation. Hyökkäykseen osallistui myös Irakin uuden hallinnon joukkoja.[5] 7.–16. marraskuuta 2004 käydyissä taisteluissa kuoli 51 amerikkalaista sotilasta. Amerikkalaisten ilmoitusten mukaan taisteluissa sai surmansa 1 400 vastarintataistelijaa. Suurin osa kaupungin noin 300 000 asukkaasta oli paennut ennen taistelujen alkua.[6]

Ankarissa pommituksissa vahingoittui tai tuhoutui kokonaan noin 70 prosentin Fallujan rakennuksista.[7]

Iskuja amerikkalaisjoukkoja vastaan tehtiin kaupungissa myöhemminkin. Kesäkuussa 2005 saattueeseen tehdyssä autopommi-iskussa kuoli neljä merijalkaväen sotilasta ja 13 haavoittui.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sodan jälkeen alkaneet lasten sairaudet pelottavat Irakin Fallujassa 15.12.2011. hs.fi.
  2. The high risk contracting business Frontline. PBS. Viitattu 18.9.2012. (englanniksi)
  3. Uneasy truce in the city of ghosts 24.4.2004. Gueardian. Viitattu 19.9.2012. (englanniksi)
  4. Gerald de Lira: Anger of great command (PDF) (s. 19) opinnäytetyö. College of marine corps. Viitattu 19.9.2012. (englanniksi)
  5. Battle for Falluja under way 9.11.2004. CNN. Viitattu 18.9.2012. (englanniksi)
  6. The curse of Fallujah: Women warned not to have babies because of rise in birth defects since U.S. assault 2010. Daily Mail. Viitattu 19.9.2012. (englanniksi)
  7. Seven years after sieges, Fallujah struggles 4.1.2012. Al Jazeera. Viitattu 19.9.2012. (englanniksi)
  8. Suicide car bomber kills Marines in Fallujah 24.6.2005. US Today. Viitattu 19.9.2012. (englanniksi)