Fake (manga)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fake
Genre Shōnen-ai/Yaoi
Manga
Tekijä Sanami Matō
Julkaisija Biblos
Tokyopop
Sarjajulkaisulehti BexBoy
Ensimmäinen painatus 19942000
Kirjojen lukumäärä 7
OVA: FAKE
Ohjaaja Iku Suzuki
Studio J.C. Staff
Jaksojen määrä 1
Julkaisupäivät 1996

Fake on seitsemänosainen mangasarja, jonka on luonut Sanami Matō. Mangan tarina keskittyy romanssiin kahden NYPD:n etsivän, Randy Macleanin ja Dee Laytnerin, välillä. Tarinasta on tehty myös animeversio, joka pohjautuu sarjan toisen kirjan viidenteen kohtaukseen.

Kuusi ensimmäistä kirjaa ovat shōnen-ai-painotteisia, mutta viimeinen, seitsemäs kirja, voidaan luokitella yaoiksi.

Seitsenosaisesta sarjasta on tehty myös jatko "Like Like Love" joka on kappaleen mittainen osa Sanami Matohin värillisessä taidekirjassa. Tämä jatko-osa paljastaa kirjan henkilöiden jatkosta tarkemmin, kuin mihin seitsemäs kirja ne päättää.

12. toukokuuta 2007 Faken "Second Season", eli sarjan jatko-osa julkaistaan uudessa japanilaisessa lehdessä Hug.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Randy "Ryō" Maclean, puoliksi japanilainen poliisi, on uusi tulokas NYPD:n 27. piirissä, ja hänet laitetaan pariksi Dee Laytnerille. Seitsemän mangan tarina perustuu parin seikkailuihin poliiseina ja etsivinä ympäri New Yorkin väkivaltaisia katuja. Välillä tarina palaa miesten omiin menneisyyksiin, mutta tarinan pyörittävä voima on tietysti Deen ja Ryōn hitaasti rakentuva suhde. Ryōlla on vaikeuksia ymmärtää omia tunteitaan, Deellä taas ei ole ongelmia asian suhteen.

Muita mainittavan arvoisia hahmoja ovat Bikky ja Carol, kaksi lasta, jotka ovat menettäneet perheensä. Ryō on ottanut Bikkyn huostaansa tämän menetettyään isänsä. Muutamat kirjan kohtauksista keskittyvät pelkästään Bikkystä ja Carolista kertomiseen sekä heidän nuoren rakkautensa kuvailemiseen.

JJ ja Drake ovat kaksi muuta etsivää 27. piirissä. JJ:llä on hirveä pakkomielle Deehen, ja hän on erittäin mustasukkainen Ryōlle siitä, että tämä saa olla Deen parina (ja tietenkin siitä, että Dee pitää Ryōsta, eikä JJ:stä). Tämä tuo muutamia mielenkiintoisia kohtauksia mangaan... Berkeley Rosella taas on samankaltainen ihastus Ryōta kohtaan. Rose ei ole ujo näyttämään ihastustaan, ja varastaakin Ryōlta suudelman aina, kun mahdollista. Tämä taas ärsyttää sekä Ryōta että Deetä. Deellä onkin melkoinen työ vahtia rakasta Ryōtaan.

Manga itsessään keskittyy Ryōn ja Deen sen hetkisiin juttuihin, joita he ratkovat. Monet jutuista muuttuvat pikkuhiljaa hyvinkin henkilökohtaisiksi etsiville itselleen ja aiheuttavat takaumia ns. "flashbackejä" Deen ja Ryōn vaikeisiin menneisyyksiin.

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Randy "Ryō" Maclean (ランディ・リョウ・マクレーン, Randi "Ryō" Makurīn)

Ryo on puoliksi japanilainen, pähkinänruskeat hiukset omistava melko ujo ja tunteikas mies, joka menetti vanhempansa 18-vuotiaana. Randy ottaa huostaansa Bikkyn, nuoren katujen kasvatin, aivan tarinan alkupuolella. Katuelämään sopeutuneen pojan pitäminen poissa pahanteosta tuo Randylle harmaita hiuksia. Randy on melko epävarma itsestään ja siitä, mitä hän oikeastaan haluaa, mutta vaikuttaa kuitenkin välittävän suuresti paristaan Deestä. Dee saa Randyn huomaamattaan avautumaan enemmän ottaessaan tavakseen kutsua Randya tämän japanilaisella nimellä "Ryō." Nimi on Randylle hyvin yksityinen, ja Randy on niitä ihmisiä, jotka haluavat pitää asiansa ominaan ja arvostavat yksityisyyttä, toisin kuin päällekäyvä Dee. Ryō rakastaa lapsia, kuten huomataan tämän loistavasta tavasta käsitellä Bikkyä ja Bikkyn ystävää Carolia. Lapset pitävät Ryōta luottohenkilönään, ja pitävät tätä suuressa arvossa. Ryōsta huokuu lämpöä ja välittämistä lapsia kohtaan – ehkäpä juuri siksi Bikkyllä ja Deellä ei mene kovin hyvin keskenään, sillä nämä kinastelevat koko ajan kaikesta. Bikky ei anna Deen osoittaa mitään huomiota Ryōlle, ja Dee taas on mustasukkainen Bikkylle. Ryō ei välitä suuremmin rahasta, mutta säästää kuitenkin niitä jatkuvasti tulevaisuutta varten. Vaikka Ryō onkin hyvin rauhallinen ja ujonpuoleinen, saavat Dee ja Bikky joskus toimillaan tämän verhon repeilemään, ja mies saattaa heittäytyä jopa väkivaltaiseksi.

  • Dee Laytner (ディー・レイトナー, Dī Reitonā)

Dee on tummahiuksinen etsivä, joka inhoaa ihmisiä, jotka tuovat ongelmia hänen työhönsä. Hauskan tästä tekee se, että Dee on melkoinen ongelmanluoja itse. Samassa hetkessä Dee saattaa vaihtua raa'asta ja äkkipikaisesta ihmisestä vakavaan ja rauhalliseen, jopa tunteelliseen ihmiseen. Vaikka Dee on välillä ajattelematon, hän välittää kovasti häntä ympäröivistä ihmisistä. Hän on rakastunut Ryōhon, mutta on myös deittaillut naisia ennen tätä. Kirjassa Dee sanookin, että "on muutamia naistyyppejä, joista pidän, mutta Ryō on ainut täydellinen mies minulle." Dee saattaa vaikuttaa töykeältä ja tunkeilevalta, mutta hänessä asuu kuitenkin kunniakas mies, joka ei hyväksikäytä itseään heikompia ihmisiä tai tilanteita oman mielensä mukaisesti. Dee sanoo vihaavansa lapsia, mutta ymmärtää kuitenkin Bikkya hyvin ja leikkiikin usein tämän liittolaista Ryon repiessä hiuksiaan Bikkyn touhujen vuoksi. Dee on aina suojelemassa Bikkyä ja Carolia, sekä on erittäin pidetty entisen orpokotinsa nykyisten lasten keskuudessa. Deen sukunimi on tyhjästä keksitty: Poliisi joka löysi Deen kadulta hylättynä, oli nimeltään Jess Latener. Hänestä tulikin Deen isähahmo, ja Dee oli ylpeä saadessaan esikuvaansa matkivan sukunimen. Dee etsii jonkinasteista tasapainoa elämäänsä.

  • Bikky Goldman (ビッキー, Bikkī)

Bikky on vaaleahiuksinen ja tummaihoinen poika, jonka isä pyöri huumebisneksessä mukana. Bikky ei ole erityisen suuriaivoinen kaveri, hänen vahvuutensa löytyvät enemmän fyysiseltä puolelta voimasta ja taidosta; koripallo onkin Bikkyn intohimo. Bikky on kunnioitettu Manhattanin nuorten keskuudessa. Lyhyt pinna ja miltei ylitsevuotava energia aiheuttaa päänvaivaa Ryōlle. Bikkyn menettäessä isänsä hän muuttaa Ryōn luo asumaan, ja Ryō onkin pojalle kuin oma isä. Bikky on tehnyt erittäin selväksi, ettei pidä Deestä, eikä varsinkaan tämän yrityksistä päästä Ryōn housuihin. Bikkyä pelottaa, että Dee satuttaa hänelle läheisintä ihmistä Ryōta, ja Bikky onkin luvannut kuolemaansa asti puolustaa Ryōta Deeltä. Kuitenkin tarinan edetessä Dee ja Bikky alkavat löytää enemmän yhteistä säveltä, ja Bikky ymmärtää, että Dee saattaakin olla parasta terapiaa Ryōlle pitkään aikaan...

  • Carol (キャル, Kyaru)

Carol on Bikkyn lapsuudenystävä. Tyttö on tehnyt selväksi, ettei aio seurustella ennen kuin on täyttänyt 18, mutta ottaa kuitenkin varauksia vastaan. Bikky päättää käyttää tilaisuutta hyväkseen, ja varaa tytön itselleen. Tytön päätös johtuu siitä, että tämän vanhemmat tapasivat ensimmäisen kerran ollessaan 18-vuotiaita. Carol on taskuvaras, joka yrittää maksaa isänsä ulos poliisisairaalasta, ennen kuin tämän tila menee huonommaksi. Carol saa itsensä pariin otteeseen pahoihin vaikeuksiin, joutuen mm. mielipuolisen murhaajan kynsiin ja joutuessaan erään toisen rikollisjengin kaappaamaksi. Carol on erittäin itsetietoinen, ja tappelee vaikka vastaan puolustaakseen sanaansa. Toisin kuin Bikkystä, Carolista Deen ja Ryōn suhde on hieno asia, ja hän yrittääkin auttaa näitä aina, kun mahdollista, mikä saa Bikkyn raivoihinsa.

  • Jemmy J. Adams (JJ)

JJ oli Deen kanssa samaan aikaan poliisiopistossa. JJ:llä on paha pakkomielle "seksin jumalaan" Deehen, ja hän yrittääkin saada tässä heräämään tunteita itseään kohtaan. JJ tuo vakavan puolensa esille erittäin harvoin. JJ välittää läheisistään todella, jopa Ryōsta, joka hänen mukaansa on vienyt Deen tämän nenän edestä. JJ on lapsellisimpia hahmoja sarjassa. JJ on loistava ampuja. JJ:llä on myös kyky kuunnella muita ihmisiä, kun tarpeellista. Myöhemmin Matohin tekemässä lyhyessä kyhäelmässä "Like Like Love" JJ hyväksyy Deen ja Ryōn, jättää Deen rauhaan ja pyytää omaa pariaan Drakea ulos.

  • Berkeley Rose

Berkeley tulee kuvioihin ensimmäisen kerran toisessa kirjassa Deen ja Ryōn nauttiessa lomastaan Englannissa. Dee inhoaa häntä heti, mutta Ryōssa mies herättää kummia tuntemuksia. Järkytyksenä tuleekin, kun Berkeley tunnustaa olevansa New Yorkissa toimiva poliisi ja lopulta USA:ssa hankkii itselleen siirron samaan paikkaan, kuin missä Dee ja Ryō toimivat. Deen ja Berkeleyn inho toisiaan kohtaan on huvittavaa, sillä he ovat keskenään niin samankaltaisia ihmisiä. Loppujen lopuksi Berkeley on kuitenkin jollain tavalla kylmempi ja kaukaisempi hahmo, kuin Dee. Ryōlla on ongelmia Berkeleyn pistävän katseen kanssa, joka saa yksityisyyttään arvostavan miehen ahdistumaan. Diana on rakastunut Berkeleyhyn, mutta tämä torjuu hänet peläten omia tunteitaan aina kirjan loppupuolelle asti, kunnes ymmärtää todella jotain...

  • Diana Spacey

Diana on avoin ja flirttaileva FBI-agentti. Hän ei epäröi raiskata pukeutumiskoodia näyttävillä asuillaan, jotka korostavat agentin hyvää näköä. Hän käyttääkin seksikkyyttään aseena muita vastaan. Bikky ihastuu Dianaan välittömästi, ja vaatiikin saada tämän nimikirjoitusta. Korean kuorensa alta Diana paljastaa kuitenkin älykkään naisen, jolle ei ole mikään ongelma puolustaa itseään suurtakin väkivaltaista miesjoukkoa vastaan. Muille flirttailustaan huolimatta Diana on syvästi rakastunut Berkeleyyn ja saakin mieheltä loppujen lopuksi vastakaikua tunteilleen.

  • Drake Parker

Drake on JJ:n parina toimiva alituinen häviäjä, jonka tyttöystävä jättää tämän vähän väliä. Pihi ja toivoton Drake tarvitsee vierelleen ihmisen, joka välittää tästä tarpeeksi, että jaksaa korjata Draken elämän vääryydet ja ongelmat.

  • Ted

Tästä hahmosta ei kirjassa kerrota mitään, mutta pääteltävissä on, että hän kunnioittaa yhtä paljon osaston päällikköä kuin kaikki muutkin (eli aina tämän ollessa paikalla, mutta päällikön ollessa poissa, herja ja haukkuminen lentää pitkin huonetta). Animessa Ted järkyttää katsojia punaisilla hiuksillaan.

  • Päällikkö Smith

27. piirin poliisipäällikkö ja sen etsivien alituisen pilkan kohde. Päällikkö Smith ei kaihda käyttää väkivaltaa alaisiaan kohtaan, ja hänestä lähteekin enemmän ääntä kuin yliäänilaitteesta. Ainut jota Smith arvostaa on Ryo – muita hän pitää idiootteina ja ihmetteleekin, miksi on joutunut moisen lauman päälliköksi.

Anime[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fake – poliisipari Randy ja Dee on tunnin mittainen OVA, joka perustuu toisen kirjan viidenteen kohtaukseen. Animessa näytetään myös välähdyksiä aiemmista tapauksista niiden selvittämiseksi katsojille.

Animessa kuvaillaan Deen ja Ryōn matkaa Englantiin hotelliin, jossa on lyhyessä ajassa tapahtunut useita murhia japanilaista syntyperää olevia turisteja kohtaan. Tarina alkaa, kun Ryō huomaa ruumiin kelluvan järvellä. Ryō kiinnittää myös huomionsa mieheen, joka hiiviskelee hotellin läheisyydessä öisin. Dee haluaisi jättää tutkimisen paikalliselle poliisille, mutta Ryōlla on vaikeuksia pitää itseään kurissa. Kommellusten jälkeen JJ pamahtaa paikalle, ja livauttaa vahingossa murhaajalle Ryōn olevan puoliksi japanilainen, ja siitäkös soppa syntyy.

Ääninä näyttelee joitain kuuluisia nimiä, kuten:

  • Dee – Tomokazu Seki
  • Ryō – Nobuo Tobita
  • Bikky – Rika Matsumoto (joka myös laulaa tunnuslaulun "Starlight Heaven")

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tokyopop (Arkistoitu – Internet Archive) Englanninkielisen kustantajan kotisivu (englanniksi)