FM (kanadalainen yhtye)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
FM
FM
Tiedot
Toiminnassa: 1976–1989,
1994–1996,
2006,
2011–
Tyylilaji: progressiivinen rock
avaruusrock
fuusiojazz
synth pop (1980-luvulla)
aikuisrock (1980-luvulla)
Jäsenet
Cameron Hawkins laulu, syntetisaattori, basso
Paul DeLong rummut
Aaron Solomon viulu, mandoliini
Levy-yhtiöt
Esoteric Recordings 2011–

FM on kanadalainen progressiivisen rockin yhtye, jonka Cameron Hawkins ja Nash the Slash perustivat Torontossa vuonna 1976. Yhtyeen musiikille tyypillisiä piirteitä ovat elektroninen äänimaailma, runsas syntetisaattorien käyttö sekä Star Trek -vaikutteiset sanoitukset. Useimmilla yhtyeen albumeilla ei myöskään kuulla lainkaan kitaraa, vaan soolosoittimina toimivat sähkömandoliini ja -viulu.

Kaksimiehisenä aloittaneen yhtyeen musiikki oli alkuaikoina sci-fi-henkistä avaruusrockia. Rumpali Martin Deller liittyi yhtyeeseen 1977, minkä myötä FM:n tyyliin tuli vaikutteita fuusiojazzista. Tällä kokoonpanolla yhtye julkaisi esikoisalbuminsa Black Noise, jolta irroitettu single "Phasors on Stun" nousi hitiksi Pohjois-Amerikassa. Nash the Slash jätti yhtyeen saman vuoden lopulla ja hänet korvasi Ben Mink. 1980-luvulle tultaessa FM omaksui vaikutteita suosioon nousseista syntikkapopista ja AOR-musiikista ja sanoitukset ryhtyivät käsittelemään lähinnä rakkautta. Nash the Slash palasi yhtyeeseen 80-luvun puolivälissä, jolloin yhtye saavutti kotimaassaan kohtalaista listamenestystä singleillään "Just Like You" ja "Dream Girl". Deller jätti yhtyeen 1986, minkä jälkeen yhtyeen kokoonpanot ovat vaihdelleet tiuhaan ja sen toiminta on ollut useita kertoja katkolla. Tätä nykyä yhtye on jälleen aktiivinen ja palannut avaruusrockin pariin, Cameron Hawkinsin ollessa ainoa jäljellä oleva klassisen kokoonpanon jäsen.

Tyylilajin ja kokoonpanon muutosten ohella FM:n vaiheissa on merkillepantavaa lukuisat vaikeudet levy-yhtiöiden kanssa: yhtye jäi 70- ja 80-luvuilla toistuvasti vaille levytyssopimusta levy-yhtiöiden konkurssien myötä. Lisäksi yhtyeen jäsenet eivät sopimusteknisistä syistä saaneet suosionsa huipulla ollessaan lainkaan rojalteja Kanadan levymyynnistä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassinen kokoonpano (1976-1977)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulaja-kosketinsoittaja Cameron Hawkins ja viulusti-mandolinisti Nash the Slash tutustuivat toisiinsa jammaillessaan Clear-nimisen yhtyeen kanssa. Nash the Slash ei suuremmin välittänyt Clearista, mutta piti Hawkinsia lahjakkaana muusikkona, ja niinpä miehet perustivat 1976 oman yhtyeen, joka sai nimekseen FM.[1][2] Merkittäviä esikuvia olivat Hawkwind ja Supertramp.[1]

Heinäkuussa 1976 TVOntario taltioi FM:n 30-minuuttisen show'n, joka tosin televisioitiin Nightmusic-ohjelmassa vasta saman vuoden marraskuussa. Esitys käsitti kappaleet "Phasors on Stun", "One O'Clock Tomorrow" ja "Black Noise", ja sai mediassa myönteisiä arvioita.[3] Ensimmäisen varsinaisen konserttinsa FM soitti vain päiviä myöhemmin. Nash the Slashin vanha soittokaveri, rumpali Martin Deller liittyi yhtyeen riveihin helmikuussa 1977.[2]

FM sai mainetta epätavallisena, mutta energisenä live-esiintyjänä ja keikkaili aktiivisesti Toronton seudulla.[2] CBC Records kiinnostui yhtyeestä ja tuottaja Keith Whitingin johdolla FM kulutti suurimman osan vuotta esikoisalbumiaan äänittäen.[2][4] Black Noise -nimen saaneesta albumista julkaistiin kuitenkin vain 500 kappaleen painos, joka oli saatavilla ainoastaan postimyynnin kautta. Vuoden 1977 lopulla Nash the Slash jätti FM:n keskittyäkseen soolouraansa; hänen mielestään rumpalin mukaantulo oli vienyt yhtyeen musiikkia liian kaupalliseen suuntaan. Toisaalta Black Noisea on myös kutsuttu Nash the Slashin uran epäkaupallisimmaksi albumiksi.[2]

Ben Minkin kanssa (1977-1983)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nash the Slashin tilalle otettiin Ben Mink ja yhtye sai vuoden 1978 keväällä levytyssopimuksen torontolaisen indie-levy-yhtiön Labyrinth Recordsin kanssa. Labyrinth ei ollut kiinnostunut Black Noisen uudelleenjulkaisusta, vaan julkaisi FM:ltä uuden albumin Direct to Disc,[2] joka käsitti kaksi vinyylin puoliskon mittaista instrumentaalikappaletta.

Pian tämän jälkeen Yhdysvalloissa toiminut Visa Records uudelleenjulkaisi Black Noisen (Kanadassa albumin julkaisusta huolehti Passport Records). Black Noise menestyi tällä kertaa hyvin ja ansaitsi kultalevyn yli 100 000 myydyllä kappaleella. Single "Phasors on Stun" nousi listoilla 20 suosituimman joukkoon sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa[2] ja nauttii tänäkin päivänä kulttisuosiota.[4] FM lähti mittavalle Pohjois-Amerikan kiertueelle, mutta joutui pian taloudellisiin ongelmiin. Yhtyeen oli määrä saada rojaltinsa Visa Recordsin kautta, mutta yksikään kanadalainen jakelija ei välittänyt rojalteja Visalle. Sekä Visa että FM jäivät siis ilman osuuttaan albumimyynnistä Kanadassa.[2] Samaan aikaan suunnitelmat uuden albumin tekemisestä kariutuivat, kun FM:n albumeja Kanadassa levittänyt yhtiö GRT meni konkurssiin. Passport Records siirtyi Capitol Recordsin alaisuuteen ja Surveillance-nimen saanut uusi albumi ilmestyi lopulta kesällä 1979. Albumilla yhtye jatkoi tavaremerkeikseen muodostuneiden avaruusteemojen ympärillä.[2]

1980 julkaistu City of Fear oli FM:n ensimmäinen yhteistyö Peter Gabrielia tuottaneen Larry Fastin kanssa.[2] Yhtyeen tyyliä pop-musiikin suuntaan vienyt albumi[5] oli arvostelumenestys[2] ja esimerkiksi Allmusicin kriitikko Sean Carruthers nimeää sen yhtyeen parhaaksi albumiksi.[5] Seuraavana vuonna FM kiersi Amerikkaa Rushin lämmittelijänä. Ben Mink julkaisi samoihin aikoihin sooloalbuminsa Foreign Exchange, jolla myös Hawkins ja Deller soittivat. Keväällä 1983 Mink lähti FM:stä soolouralle.[2]

Nash the Slashin paluu (1984-1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minkin lähdettyä Hawkins ja Deller alkoivat puuhata Nash the Slashia takaisin FM:n. Nash the Slash taas etsi yhtyettä, jonka kanssa voisi tehdä kiertueita. Seurasikin FM:n ja Nash the Slashin yhteiskiertue, jolla Nash esiintyi sekä sooloartistina että FM:n jäsenenä.[2][3][6] Uuden FM-albumin valmisteluja kuitenkin haittasi Passport Recordsin konkurssi, mikä jätti yhtyeen jälleen ilman levy-yhtiötä.[2] Nash the Slashilla oli kuitenkin oma levytyssopimuksensa Quality Recordsin kanssa, ja 1984 julkaistulla Nash the Slashin soololevyllä American BandAges olivatkin mukana sekä Hawkins että Deller.[2][3] 1985 seurasi uusi FM-albumi Con-Test, jolla kuultiin ensimmäisenä FM-albumina kitaraa.[3] Sekä Ben Mink että Nash the Slash osallistuivat albumin tekemiseen.[7] Con-Test ei juurikaan muistuttanut yhtyeen alkuaikojen tyyliä, vaan se edusti radioystävällistä popmusiikkia, mikä oli pettymys yhtyettä pitkään seuranneille faneille. Albumilta kuitenkin irtosi pari hittiä;[7] singlenä ja musiikkivideona julkaistu "Just Like You" menestyi parhaiten[3] ja saavutti Kanadan singlelistalla sijan 38. Quality Recordsin konkurssi toi kuitenkin jälleen uusia vaikeuksia.[2] MCA Records otti yhtyeen leipiinsä ja piti Con-Testin saatavilla, mutta viivytysten myötä suurempi menestys jäi saavuttamatta. Deller kyllästyi[3] ja jätti yhtyeen kesällä 1986[2] voidakseen viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.[3]

Viimeiset vuodet (1986-1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawkins ja Nash the Slash päättivät kuitenkin jatkaa ja pestasivat Dellerin tilalle Greg Critchleyn. Lisäksi yhtyeeseen otettiin ensimmäistä kertaa neljäs jäsen, kitaristi Simon Brierly. Uusi albumi Tonight julkaistiin 1987. Viisi albumin kappaleista päätyi Friday the 13th: The New Blood -elokuvan ääniraidalle. Albumilta julkaistiin myös useita singlejä ja musiikkivideoita (parhaiten menestyi "Dream Girl", joka päätyi sijalle 41) ja yhtye tuki albumiaan lähes kaksivuotisella kiertueella, jolla Randy Cooke korvasi Critchleyn rummuissa. Tonight sai kuitenkin heikon vastaanoton, ja Nash the Slash erosi FM:stä 1989.[3] Hawkins ja Brierly jatkoivat vielä jonkin aikaa tukenaan uudet jäsenet Martin Shaw (mandoliini ja viulu) sekä Paul Marangoni (rummut). Live-esiintymiset muuttuivat satunnaisiksi ja FM lopetti toimintansa vuonna 1989 tai 1990.[2][6]

Paluu (1994-1996)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawkins perusti 1994 itsenäisen levy-yhtiön Now See Hear, joka uudelleenjulkaisi Black Noisen CD-muodossa. Koska CBC Records oli hävittänyt vanhat masternauhat, albumi remasteroitiin hyväkuntoiselta vinyyliltä. Myös City of Fearin ja Surveillancen masterit olivat kadonneet.[2] Black Noisen uudelleenjulkaisun myötä kiinnostus FM:n heräsi uudelleen ja Hawkins suostutteli Dellerin ja Nash the Slashin muodostamaan yhtyeen uudelleen. Yhtye palasi vanhaan progressiiviseen tyyliinsä ja konsertoi aktiivisesti parin vuoden ajan. Livealbumi Retroactive: The FM Archives Vol 1 sisälsi joukon yhtyeen vanhoja klassikoita sekä kaksi uutta kappaletta "Retroactive" ja "This Lonely World". Kesän 1996 festivaalikeikkojen jälkeen FM hajosi jälleen.[2][3]

FM 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nash the Slash julkaisi 2001 ennenjulkaisematonta materiaalia Black Noisen ja Con-Testin sessioista nimellä Lost in Space. Vaikka kyseessä oli käytännössä FM-albumi, yhtyeen nimeä ei mainittu julkaisussa – sen sijaan albumin tekijäksi oli merkitty "Nash the Slash, Cameron Hawkins & Martin Deller". Lisäksi albumi oli julkaistu Dellerin ja Hawkinsin tietämättä. Tämä johti välirikkoon, eikä Nash the Slash ole sen jälkeen tehnyt yhteistyötä FM:n kanssa.[2][4]

Vuonna 2006 Hawkins ja Deller kokosivat FM:n uudelleen, viulua ja mandoliinia soitti tällä kertaa italialainen Claudio Vena. Yhtye soitti Torontossa pari keikkaa ennen esiintymistä NEARFest-festivaaleilla Pennsylvaniassa. Tämän jälkeen yhtye hajosi, vaikka suunnitelmiin oli alun perin kuulunutkin uuden materiaalin äänittäminen.[2]

Vuodesta 2011 lähtien FM on ollut jälleen toiminnassa. Sen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Paul DeLong (rummut) ja Aaron Solomon (viulu ja mandoliini). Yhtye kirjoittaa materiaalia uuteen albumiin, jonka tulee julkaisemaan brittiläinen Esoteric Recordings. Esoteric on myös uudelleenjulkaissut CD-muodossa FM:n alkupään tuotantoa.[8]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen kokoonpano (1976-1977)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Nash the Slash: laulu, syntetisaattori, viulu, mandoliini, kellopeli

Klassinen kokoonpano (1977; 1984-1986; 1994-1996)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Nash the Slash: laulu, syntetisaattori, viulu, mandoliini, kellopeli
  • Martin Deller: rummut, syntetisaattori

1977-1983[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Ben Mink: viulu, mandoliini
  • Martin Deller: rummut, syntetisaattori

1986-1988[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Nash the Slash: laulu, syntetisaattori, viulu, mandoliini, kellopeli
  • Greg Critchley: rummut
  • Simon Brierly: kitara

1988[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Nash the Slash: laulu, syntetisaattori, viulu, mandoliini, kellopeli
  • Randy Cooke: rummut
  • Simon Brierly: kitara

1989[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Martin Shaw: viulu, mandoliini
  • Paul Marangoni: rummut
  • Simon Brierly: kitara

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Claudio Vena: viulu, mandoliini
  • Martin Deller: rummut, syntetisaattori

2011-2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Ivana Popovic: viulu, mandoliini
  • Paul DeLong: rummut, syntetisaattori

Nykyinen kokoonpano (2012-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron Hawkins: laulu, syntetisaattori, basso
  • Aaron Solomon: viulu, mandoliini
  • Paul DeLong: rummut, syntetisaattori

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wilcox, John A.: A Few Words With...Nash The Slash progsheet. n. 2011[1]. Viitattu 12.4.2013. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v FM CanadianBands.com. Viitattu 27.9.2013. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i Artist: Nash the Slash The Canadian Pop Encyclopedia. Viitattu 27.9.2013. (englanniksi)
  4. a b c Nash the Slash CanadianBands.com. Viitattu 27.9.2013. (englanniksi)
  5. a b Carruthers, Sean: FM: Discography (ks. myös City of Fearin arvostelu) allmusic. Viitattu 27.9.2013.
  6. a b Dillon, Charlotte: FM: Biography allmusic. Viitattu 27.9.2013.
  7. a b Carruthers, Sean: FM: Con-Test allmusic. Viitattu 27.9.2013.
  8. FM: Canadian Progressive Rock Band. Yhtyeen virallinen kotisivu. Viitattu 27.9.2013.