FMS
Wikipedia
FMS (lyhenne sanoista Flexible Manufacturing System) tarkoittaa joustavaa valmistusjärjestelmää, joka rakentuu automaattisen varaston ympärille sijoitetuista työstökeskuksista. Erotukseksi yksittäisestä työstökoneesta, esimerkiksi levytyökeskuksesta, johon on liitetty automaattinen kappaleenkäsittelyjärjestelmä, FMS-järjestelmässä tulisi olla kaksi tai useampia CNC-ohjattuja työstökoneita, joita palvelee sama varastoautomaatio. FMS-järjestelmiä käytetään metalliteollisuudessa sellaisten useimmiten sorvattavien ja jyrsittävien kappaleiden valmistuksessa, joiden valmistussarjat ovat pienehköjä, mutta toistuvuus suuri. Tällä tavalla FMS tukee JOT-tuotantoa. FMS-järjestelmää pystytään ajamaan miehittämättömänä. Tämä on tärkeää metallikappaleiden työstössä, jossa lastuamisajat ovat pitkiä. FMS:n avulla saadaan tuotantoaikaan mukaan yöt ja viikonloput. FMS-järjestelmiä on rakennettu 80-luvulta alkaen.
FMS on usein rakennettu korkeavaraston ympärille. Automaattinen hyllystö siirtää lavoja, joita tässä kutsutaan palleteiksi, varastoon odottamaan työstöä ja työstön jälkeen takaisin varastoon. Palletti saattaa kiertää useammalla työstökoneella. Valmiit osat menevät varastosta kokoonpanoon tai joihin viimeistelytyövaiheisiin, kuten pintakäsittelyyn. Koko varastoa ohjaa oma tietokone. Valmistusjärjestys perustuu tuotanto-ohjelmaan, joka tehdään tuotannonohjausjärjestelmässä.
Automaattivarasto tuo palletin työstökeskukselle. Palletti saattaa mennä sellaisenaan työstökeskukseen, jolloin osat ovat palletilla valmiiksi kiinnitetty (kiinnikettä kutsutaan usein jigiksi). Toinen kahdollisuus on, että teollisuusrobotti ottaa kappalleen palletilta ja panostaa sen työstökeskukseen. Työstökeskuksissa on automaattiset työkalujen (terien) vaihtamiseen tarkoitetut järjestelmät ja erillinen työkaluvarasto. Työstökeskuksilla on oma ohjauksensa. Palleteissa on usein yksilötunnisteet, esimerkiksi RFID, jota FMS järjestelmissä voidaan kutsua myös saattomuistiksi. Työstökeskus valitsee ajo-ohjelmansa FMS-ohjaukselta saamansa tiedon perusteella. FMS-ohjaus voi tarvittaessa ladata työstökoneeseen myös uusia ajo-ohjelmia, jotka on etukäteen tehty CAM-ohjelmilla kappaleiden CAD-kuvien mukaan.
FMS-järjestelmä viritetään yleensä jollekin tunnetulle tuoteperheelle ja siinä joustavuudelle rajoitteita kappaleiden koon, painon ja muodon suhteen.

