FITS

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

FITS (lyhenne sanoista Flexible Image Transport System) on tähtitieteessä yleisesti käytetty erittäin joustava tiedostomuoto. FITS-formaatti oli alun perin tarkoitettu kuvien tallentamiseen, mutta sillä voidaan tallentaa myös muuntyyppistä dataa. FITS-tiedostoon voi kuulua myös laajennusosia, joiden ansiosta esimerkiksi optisella ja infrapuna-alueella tehdyt havainnot kohteesta voidaan tallentaa samaan tiedostoon. Vaikka suurin osa FITS-tiedostoista onkin kuvia, mahdollisuus lisäosiin ja erityisesti tiedostojen otsikkotietojen yhdistelyyn aiheuttaa sen, että yksi FITS-tiedosto voi muodostaa kokonaisen tietokannan.

FITS-formaatin etuna on, että tiedoston otsikkotiedot (engl. header) ovat selkokieliset. Kuvan otsikkotiedoissa on ilmoitettuna kuvan koordinaatisto, mikä on käytännöllistä tähtitieteellisessä kuvankäsittelyssä, sillä näin eri aikoina otetut kuvat saadaan helposti asettumaan päällekkäin esimerkiksi kuvienvälisiä laskutoimituksia varten. Monille ohjelmointikielille (mm. C, Fortran, Perl ja IDL) on saatavilla ohjelmakirjastoja FITS-tiedostojen käsittelyyn. Myös monet kuvankäsittelyohjelmat osaavat avata yksinkertaisia FITS-kuvia.

Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.