FA Community Shield 2009

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

FA Community Shield 2009 oli 9. elokuuta 2009 käyty jokavuotinen ottelu, jossa kohtasivat edellisenä keväänä Englannin Valioliigan mestaruuden voittanut Manchester United ja FA Cupin voittanut Chelsea. Chelsea voitti ottelun rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Ottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelun kulku

Ottelu alkoi kello viisi iltapäivällä aurinkoisissa merkeissä Wembleyn stadionilla Lontoossa. Erotuomarina toimi Chris Foy.

Avausmaali nähtiin 10. minuutilla, jolloin Nanin laukaus noin kahdestakymmenetä metristä upposi Chelsea-puolustuksen nukkuessa Petr Cechin selän taakse. Ensimmäinen puoliaika kului loppuun Chelsean yrittäessä tasoitusta siinä onnistumatta, ja muutamia hyviä maalipaikkoja nähtiin kumminkin puolin.

Kun toista puoliaikaa oltiin noin viisi minuuttia pelattu, kun Manchester Unitedin maalivahti Ben Foster torjui Florent Maloudan keskityksen suoraan Ricardo Carvalholle, joka puski luvut tasoihin. Tämän jälkeen ottelu jatkui rauhaisasti aina 71. minuutille asti, jolloin keskikenttämies Michael Ballack tyrkkäsi Manchester Unitedin laitapakkina pelanne Patrice Evran törkeästi kumoon, mutta tuomari antoi pelin jatkua, mistä seuranneesta Chelsean hyökkäyksestä viimeisteli Frank Lampard Chelsean ensimmäiseen johtoonsa ottelussa. Evran ja Ballackin välien selvittely sai aikaan kyseenalaisuutta maalin hyväksynnästä, ja ennen pelin jatkumista tuomari joutui kinaamaan manchesterilaisten kanssa tilanteesta. Chelsea siirtyi johtoon päästyään puolustuspeliin, ja se toimi pitkään. Lontoolaiset valmistuivat jo juhlimaan FA Community Shieldin voittoa, kun kolmiminuuttisen lisäajan lopulla Unitedin 35-vuotias keskikenttämies Ryan Giggs antoi nappisyötön Chelsean puolustajien välistä Wayne Rooneylle, joka tuikkasi pallon Chelsean häkkiin. Pian sen jälkeen täysi 90-minuuttinen vihellettiin päättyneeksi.

Rangaistuspotkut:

  • Frank Lampard: Aloitti pilkkukisan vedolla keskelle. 1-0.
  • Ryan Giggs: Cech torjui jalalla keskeltä. 1-0 edelleen.
  • Michael Ballack: Varma veto keskelle vasenta nurkkaa. 2-0.
  • Michael Carrick: Cech ei yltänyt oikealta sisään menneeseen vetoon. 2-1.
  • Didier Drogba: Ballackin tavoin vasempaan nurkkaan. 3-1.
  • Patrice Evra: Cech otti liian keskelle tulleen vedon kiinni helposti. 3-1 edelleen.
  • Salomon Kalou: Viimeisteli Chelsean voiton komealla vedolla oikeaan yläkulmaan. Chelsea voitti rankkarikisan 4-1 ja vuoden 2009 FA Community Shieldin.


9.8
Chelsea 2-2 (4-1 rp.) Manchester United Wembley, Lontoo
Tuomari: Chris Foy
Carvalho Maali 52'
Lampard Maali 71'
Rangaistuspotkut:
Lampard Maali rangaistuspotkusta
Ballack Maali rangaistuspotkusta
Drogba Maali rangaistuspotkusta
Kalou Maali rangaistuspotkusta


1. Petr Cech
2. Branislav Ivanović Vaihdettu penkille 46 minuutin jälkeen 46' Keltainen kortti 13'
6. Ricardo Carvalho
26. John Terry (C)
3. Ashley Cole
12. John Obi Mikel Vaihdettu penkille 65 minuutin jälkeen 65'
5. Michael Essien
15. Florent Malouda Vaihdettu penkille 78 minuutin jälkeen 78'
8. Frank Lampard
39. Nicolas Anelka Vaihdettu penkille 84 minuutin jälkeen 84'
11. Didier Drogba

Vaihdosta:
17. Jose Bosingwa Vaihdettu kentälle 46 minuutin jälkeen 46'
13. Michael Ballack Vaihdettu kentälle 65 minuutin jälkeen 65'
20. Deco Vaihdettu kentälle 78 minuutin jälkeen 78'
21. Salomon Kalou Vaihdettu kentälle 84 minuutin jälkeen 84'
Nani Maali 10'
Rooney Maali 90'+2'
Rangaistuspotkut:
Ei maalia rangaistuspotkusta Giggs
Maali rangaistuspotkusta Carrick
Ei maalia rangaistuspotkusta Evra



12. Ben Foster
22. John O'Shea Vaihdettu penkille 75 minuutin jälkeen 75'
23. Jonny Evans
5. Rio Ferdinand (C)
3. Patrice Evra Keltainen kortti 80'
17. Nani Vaihdettu penkille 63 minuutin jälkeen 63'
24. Darren Fletcher Vaihdettu penkille 75 minuutin jälkeen 75'
16. Michael Carrick
13. Park Ji-Sung Vaihdettu penkille 75 minuutin jälkeen 75'
10. Wayne Rooney
9. Dimitar Berbatov Vaihdettu penkille 75 minuutin jälkeen 75' Keltainen kortti 4'

Vaihdosta:
25. Antonio Valencia Vaihdettu kentälle 63 minuutin jälkeen 63'
11. Ryan Giggs Vaihdettu kentälle 75 minuutin jälkeen 75'
20. Fábio Vaihdettu kentälle 75 minuutin jälkeen 75'
18. Paul Scholes Vaihdettu kentälle 75 minuutin jälkeen 75'
7. Michael Owen Vaihdettu kentälle 75 minuutin jälkeen 75' Keltainen kortti 86'