F-80 Shooting Star

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F-80/P-80A Shooting Star
P80-1 300.jpg
Kuvaus
Kuvaus Yksipaikkainen hävittäjä
Miehistö Yksi lentäjä
Ensilento 8 tammikuuta 1944
Valmistaja Lockheed
Mitat
Pituus 10.49 m
Kärkiväli 11.81 m
Korkeus 3.43 m
Siipien pinta-ala 22.07 m²
Paino
Tyhjäpaino 3,819 kg
Lastattuna 6 551 kg
Maksimi lentoonlähtöpaino 7646 kg
Voimanlähde
Moottori Allison J33-A-35 Turbojet
Työntövoima 24.0 kN 5,400 lbf
Suorituskyky
Suurin nopeus 966 km/h
Normaali lentonopeus 660 km/h
Lentomatka 1754 km (F-80C)
Lakikorkeus 14,000 m
Nousunopeus 1 524 m/min
Aseistus
Aseet 6 x .50 cal (12.7 mm) konekivääri
Pommit 2 x 450 kg pommi
Raketit 10x to 16x raketti

Lockheed F-80 Shooting Star oli ensimmäinen yhdysvaltalainen merkittäviä määriä valmistettu suihkuhävittäjä. Se oli ensimmäinen USAAF:n lentokone, jonka nopeus ylitti 500 mailin tuntinopeuden vaakalennossa. Se oli ensimmäinen taistelussa käytetty yhdysvaltalainen suihkuhävittäjä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F-08C BuAer 3 side view.jpg

Koneen suunnittelu alkoi vuonna 1943 brittiläisen de Havilland H1 B-suihkumoottorin ympärille, joka pian vaihdettiin General Electricin tai Allisonin valmistamaan kopioon. Konemallista tuli tavanomainen; kokometallinen, alatasoinen ja nokkapyörätelineellä varustettu. Koneen suunnitteluryhmää johti Clarence "Swede" Johnson (Kelly Johnson).

XP-80:ksi nimetty prototyyppi teki ensilentonsa 8. tammikuuta 1944. Sen moottorina oli de Havilland Vampire-hävittäjän prototyypistä otettu Halford H1 (myöhemmin 'Goblin') suihkumoottori.

Lockheedin pääkoelentäjä Milo Burcham kuoli 20. lokakuuta 1944 lentäessään koneen toisella prototyypillä. Myös lentäjä-ässä Richard Bong kuoli koelentämänsä P-80:n maahansyöksyssä.

Shooting Star tuli palveluskäyttöön vuoden 1945 alkupuolella ja 45 toimitettiin USAF:ille ennen sodan loppua.

Neljä P-80-konetta lähetettiin Eurooppaan esiteltäväksi, mutta yhden tuhouduttua esittelylennolla Englannissa moottorin sytyttyä palamaan, konetyyppi asetettiin lentokieltoon ja toinen maailmansodan päättyi, ennen kuin konetta käytettiin taistelulennoilla.

Sodan loputtua 5 000 koneen tilaus supistui 2 000 kappaleeseen. P-80A, P-80B ja P-80C malleja valmistettiin ennen tuotannon loppumista 1950 1 715 konetta, joista 798 oli P-80C mallia. Vuonna 1948 "P"-merkinnät (Pursuit) muutettiin "F"-alkuisiksi (Fighter, hävittäjä).

XP-80R "Racey", eversti Albert Boydin lentämä muunnettu P-80 B, teki nopeusennätyksen 1003.9 km/h 19. kesäkuuta 1947 Rogersin suolajärvellä, nykyisessä Edwardsin lentotukikohdassa. Koneessa oli vesiruiskutuksella varustettu 4 600 lbf moottori, uudelleen suunniteltu siipi ja pienivastuksinen ohjaamokuomu.

F-80 oli suunniteltu ensisijaisesti korkealla toimivaksi torjuntahävittäjäksi, mutta Korean sodassa F-86 Sabret korvasivat ne siinä tehtävässä. F-80C:tä käytettiin sen jälkeen hävittäjä-pommittajana, pääasiassa matalahyökkäyksiin raketein, pommein ja napalmilla.

8. marraskuuta 1950 lt. Russell J. Brown ampui alas F-80C-koneellaan MiG-15-koneen ensimmäisessä suihkukoneiden välillä käydyssä ilmataistelussa.[2]

T-33[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lockheed T-33 Shooting Star

Lockheed valmisti koneesta myös pidemmällä rungolla varustettua kaksipaikkaista T-33A "T-bird" harjoituskonetta, joka säilyi tuotannossa vuoteen 1959 ja jota valmistettiin lisenssillä myös Japanissa ja Kanadassa. T-33 valmistettiin lähes 7 000 kappaletta ja sitä käytettiin 20 eri maassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]