F (artisti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
F
Henkilötiedot
Koko nimi Fanni Sjöholm
Syntynyt1993 (ikä 30–31)
Turku
Muusikko
Taiteilijanimi F
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2017–
Tyylilajit R&B, pop, elektroninen, rap
Levy-yhtiöt Universal Music

F (oik. Fanni Sjöholm; s. 1993[1] Turku[2]) on suomalainen artisti ja musiikintekijä, joka yhdistelee musiikissaan elementtejä R&B:stä, hiphopista, popista sekä elektronisesta musiikista.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F tulee muusikkoperheestä, jossa isä Kim Sjöholm itseoppineena muusikkona soitti useissa eri yhtyeissä ja levytti myös soolona 90-luvulla. F:llä itsellään on monipuolinen tausta musiikin parissa. Hän aloitti viulutunnit jo 4-vuotiaana ja opiskeli sitä 12 vuotta. Lisäksi hän myöhemmin opetteli itsekseen soittamaan pianoa ja kitaraa.[3] Ennen varsinaista rap-artistiuraansa hän oli laulajana muun muassa radiomainoksissa sekä Female-yhtyeessä, jossa hän soitti myös pianoa, kunnes 2015 syntyi uudenlaista biisimateriaalia.[4][5] [6] F on valmistunut kasvatustieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta ja opiskellut musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa.[7]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 2017 F allekirjoitti levytyssopimuksen levy-yhtiö Universal Music Groupin kanssa ja julkaisi 22. syyskuuta 2017 ensimmäisen singlensä ”Ovikelloo”.[8] Julkaisun myötä F lämmitteli yhdysvaltalaista rap-artisti Azealia Banksia Helsingin The Circus -yökerhossa[8] ja esiintyi televisiossa Posse-ohjelmassa.[9]

Toisen singlensä ”Aina mä muistan sut” F julkaisi 10. marraskuuta 2017 ja keväällä 2018 hän kiersi Suomea Pyhimyksen lämmittelijänä.[10][11]

F on musiikissaan tuonut esille mielenterveysomaisena olemista ja ”Hajoaa”-kappaleen myötä hän päätyi yhdistyksen suojelijana mukaan Mielenterveysomaisten keskusliiton FinFamin toimintaan.[12]

Elokuussa 2018 hän oli mukana Flow Festivalille tuotetussa D.R.E.A.M.G.I.R.L.S-kollektiivissa. Vuonna 2018 D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. esiintyi lisäksi muun muassa loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla ja vuoden 2019 aikana F nähtiin esiintymässä osana kollektiivia Ruishelmi-, Sideways-, Provinssi- ja Ruisrock-festivaaleilla sekä D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. päätöskeikalla Helsingin Juhlaviikoilla.[13][14][15][16] F on myös mukana Adikian Koskematon RMX:llä yhdessä muiden kollektiivin artistien kanssa.

F julkaisi lokakuussa 2018 singlen, ”Katastrofin aineet”, yhdessä costeen kanssa.[17] Helmikuussa 2019 julkaistulla ”Kärpänen”-singlellä on mukana Pyhimys.[18] Esikoisalbumi ”Mä en oo viel tarpeeks iso” julkaistiin huhtikuussa 2019.[19] Edellä mainittujen artistien lisäksi, levyllä kuullaan fiittamassa Aleksanteri Hakaniemi kappaleella "Ikävää".[20]

Loppuvuodesta 2019 F vieraili Lukas Leonin, BESSin ja SOFAn singleillä.[21][22][23] Hän oli myös mukana Basson ja HOODWATCHin Luokka ’19 -konseptissa, joka nostaa esiin vuoden kiinnostavimpia kotimaisia rap-artisteja.[24]

Toukokuussa 2020 julkaistiin artistin uusi Mä oon vapaa -albumi, joka käsittelee erilaisia tabuja nuoren naisen näkökulmasta.[25] Albumin nimikkokappaleen musiikkivideo julkaistiin 15. heinäkuuta 2020 ja se on osana Plan Internationalille toteutettua keräystä tasa-arvon edistämiseksi ja tyttöjen aseman parantamiseksi.[26]

F:n kolmas albumi Jos julkaistiin LP:nä ja digitaalisena 2022.[27] Levyllä on kuultavissa paljon viittauksia kuoleman jälkeiseen elämään ja arvostusta elämän pieniä asioita kohtaan - asioita, joita artisti käsitteli jouduttuaan hirvikolariin. [28] Levyn ensimmäinen single julkaisu Ihana kuullaan myös Ylen Kullannuput-sarjan tunnusmusiikkina.[29]

Oman soolouransa lisäksi F on tehnyt musiikkia mm. rap-duo SOFAn ja BESSin kanssa ja kirjoittanut biisejä Sara Siipolalle.[30][31][32]

Ehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F oli ehdokkaana Emma-gaalassa 2020 Vuoden rap/R&B- ja Vuoden tulokas -sarjoissa.[33] Vuoden 2021 Emma-gaalassa F oli ehdolla yleisöäänestyksessä ja Musiikkivideo-sarjassa Vapaa-musiikkivideolla.[34][35] Näistä jälkimmäisen kategorian hän voitti tehden suomalaista hip hop -historiaa olemalla ensimmäinen räppiä tekevä, soolona työskentelevä naisartisti, joka on voittanut Emman.[36]

Vuoden 2023 Emma-gaalassa F oli ehdolla yleisöäänestyksessä ja Vuoden Alternative -kategoriassa Jos albumillaan.[37][38]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: F'n diskografia

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fanni Sjöholm eli artisti F kuului lukiossa keskikastiin, kirjoitti minimimäärän aineita ja nautti elämästä Improbatur. Viitattu 31.3.2022. [vanhentunut linkki]
  2. 30-vuotias | Rap-artisti F eli Fanni Sjöholm näki jo nuorena musiikkiuran rankkuuden ja oli hylätä unelmansa Helsingin Sanomat. 11.4.2023. Viitattu 6.11.2023.
  3. F niin kuin feministi Teosto. Viitattu 16.12.2022.
  4. Römpötti, Janne: Suomalaisen rap-musiikin kenttä saa lisää naisedustusta: skenen uusi tulokas F soittaa ovikelloa ennen kuin potkaisee oven sisään FUM. 22.9.2017. Arkistoitu 5.10.2017. Viitattu 10.10.2017.
  5. Female - Anniskelukahvila Tiirikkala Ticted. Viitattu 24.4.2019.
  6. F:n debyyttialbumilla ei kuulla Disney-estetiikkaa Basso. 15.2.2019. Viitattu 11.2.2020. [vanhentunut linkki]
  7. 30-vuotias | Rap-artisti F eli Fanni Sjöholm näki jo nuorena musiikkiuran rankkuuden ja oli hylätä unelmansa Helsingin Sanomat. 11.4.2023. Viitattu 6.11.2023.
  8. a b Uusi artisti F: Debyyttisinkun julkaisusta Azelia Banksin lämppäriksi Universal Music. 14.9.2017. Arkistoitu 5.10.2017. Viitattu 10.10.2017.
  9. F - OVIKELLOO | POSSE4 | MTV3 YouTube. 5.10.2017. Viitattu 15.10.2017.
  10. Universal Music Finland Universal Music Finland. Arkistoitu 11.11.2017. Viitattu 11.11.2017.
  11. Viime vuosina harvakseltaan soolokeikkoja tehnyt Pyhimys lähtee kattavalle klubikiertueelle (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Haavisto, Markku: F taivuttaa popin kaavoja ja puhuu mielenterveysomaisten puolesta: “Kun pitää itsestään huolen, huolehtii myös toisesta” Yle.fi. 26.4.2019. Viitattu 29.4.2019.
  13. Suuri yleisö ajattelee, että naisten tekemä musiikki on naisille – Dreamgirls haluaa muuttaa musiikkialan rakenteita Yle. Viitattu 30.1.2019.
  14. Ensimmäiset esiintyjät julkistettu 10.12.2018. Sideways Helsinki. Viitattu 30.1.2019.
  15. 50. Ruisrockissa nähdään muun muassa Travis Scott, MØ ja Future – festivaali julkisti ensimmäiset artistinsa 12.12.2018. STT/Ruisrock. Viitattu 30.1.2019.
  16. Taika Mannila ja Lina Schiffer loivat Dreamgirls-spektaakkelin, joka nosti artisteja päälavoille – Katso tallenne rap-ryhmän keikalta Helsingin Sanomat. 24.8.2019. Viitattu 28.8.2019.
  17. F:lle rap-artistina toimiminen naisena on feministinen teko, jota ei kuitenkaan tarvitse alleviivata | Klangi Klangi. 10.10.2018. Viitattu 11.10.2018.
  18. Haluatko eroon tuholaisista? F ja Pyhimys kertovat, miten se onnistuu Suomiviihde. 1.2.2019. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 13.3.2019.
  19. Heini Str: Kuoleman ja menettämisen kokemisesta syntyi taidetta – haastattelussa F Rumba.fi. Viitattu 19.4.2019.
  20. Inka Rantakallio: Ensimmäinen Dreamgirls-kollektiivista tullut albumi on ehyt kokonaisuus – arviossa F:n debyyttilevy Rumba.fi. Viitattu 29.4.2019.
  21. Sofa teki kappaleen siskoudesta – "Tää kestää vaik en kestä sua" Rumba.fi. Viitattu 18.11.2019.
  22. BESS JULKAISEE UUDEN SINGLEN – DEBYYTTIALBUMI MARRASKUUSSA Universal Music Finland. Arkistoitu 19.11.2019. Viitattu 18.11.2019.
  23. LUKAS LEONIN UUSI ALBUMI TÄNÄ YÖNÄ SPOTIFYSSA! Warner Music Finland. 27.8.2019. Arkistoitu 28.8.2019. Viitattu 18.11.2019.
  24. Luokka ’19 on täällä – ensimmäisessä osassa nähdään Musta Hanhi, Olli Antonio, F ja Lukas Leon Klangi. 15.11.2019. Viitattu 18.11.2019.
  25. Jukka Hätinen: Anteeksipyytelyn aika on ohi – haastattelussa F Rumba.fi. Viitattu 13.5.2020.
  26. F - Vapaa (musiikkivideo) youtu.be. 15. heinäkuuta 2020. Viitattu 15.7.2020.
  27. F (FI) : Jos - Record Shop X www.recordshopx.com. Viitattu 8.4.2022. (englanniksi)
  28. Vaaleanpunaiset lasit ja feminiininen asenne – F esittelee kolmannella albumillaan itsensä uudella tavalla Klangi. 8.4.2022. Viitattu 8.4.2022.
  29. Kullannuput | Joko olet katsonut Yle Areenasta kotimaisen uutuussarjan Kullannuput? ✨ Sarjassa esiintyy myös upea F virallinen, jonka vasta julkaistu biisi "ihana" on... | By Universal Music Finland | Facebook www.facebook.com. Viitattu 10.4.2023.
  30. ”BFF”. 2020-02-14. fi
  31. Spotify open.spotify.com. Viitattu 3.11.2023.
  32. ”Paha kiertämään”. 2022-09-30. fi
  33. Emma Gaala - Arkisto (2019) www.Emmagaala.fi. Viitattu 20.1.2022.
  34. Emma Gaala - Ehdokaslista Emmagaala.fi. Arkistoitu 14.1.2022. Viitattu 20.1.2022.
  35. Emma Gaala - Ehdokaslista www.emmagaala.fi. Viitattu 14.4.2021. [vanhentunut linkki]
  36. Vuoden 2021 Emmat on jaettu – ibe, william, F ja Sakke Aalto palkittiin Klangi. 14.5.2021. Viitattu 15.5.2021.
  37. Äänestä suosikkiartistiasi tai -yhtyettäsi Emma Gaalan virallisessa yleisöäänestyksessä! kampanjat.mainos.sanoma.fi. Viitattu 16.12.2022.
  38. Vuoden Alternative 2022 – Emma Gaala emmagaala.fi. Viitattu 16.12.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]