Experimental-lentokone

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
North American X-15 experimental-lentokone.

Experimental-lentokone on joko harrasterakenteinen lentokone tai lentokonetehtaan rakentama koelentokone.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinkel He 178 experimental-lentokone.

Ilmailu syntyi 1900-luvun alussa kokeellisten lentokoneiden, ts. Experimental-koneiden, rakentamisesta. Kaikki tehdasrakenteisen sarjatuotannon siviilikoneet ovat experimental-luokan koneita prototyyppivaiheessa.

Kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen harrasterakenteinen eli Experimental-lentäminen oli muun muassa Yhdysvalloissa kiellettyä, aina 1970-luvun alkuun asti. Tämä johtui yleisilmailun lentokonetehtaiden lobbauksen onnistumisesta ilmailuviranomaisten suuntaan. Peruste tähän oli viranomaisten mukaan tehdasrakenteisten koneiden parempi lentoturvallisuus ja alan teollisuuden kannalta kilpailijan poissa pitäminen niiden markkinoilta. Markkinat olivat sodan jälkeen kyllästetty esimerkiksi Piper Cub-tyyppisillä entisillä Yhdysvaltain maavoimien yhteyskoneilla ja myöhemmin teollisuus tarvitsi kysyntää uusille konetyypeilleen.

1960-luvun lopulta alkaen harrastus on kasvanut kautta maailman. Yhdysvalloissa etenkin toisen maailmansodan lentokoneista kiinnostuneet lentäjät kuitenkin pystyivät vaikuttamaan lainsäädäntöön.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ilmailuviranomaisen (EASA:n) perustamissopimuksen Liite II määrittelee nykyisin koe- ja harrasteluokkaan (experimental) kuuluvat ilma-alukset seuraavasti:

Ilma-alukset, joihin ei sovelleta 4 artiklan 1 kohtaa, ovat ilma-aluksia, joiden tyyppihyväksyntätodistusta tai lentokelpoisuustodistusta ei ole annettu tämän asetuksen ja sen täytäntöönpanosääntöjen mukaisesti ja jotka kuuluvat johonkin seuraavista luokista:

a) ilma-alus, jolla on selkeä historiallinen merkitys ("lentävä museokone"), joka liittyy I) osallistumiseen merkittävään historialliseen tapahtumaan, tai II) huomattavaan vaiheeseen ilmailun kehityksessä, tai III) merkittävään asemaan jäsenvaltion asevoimissa, ja joka täyttää yhden tai useamman seuraavista perusteista: I) ilma-aluksen alkuperäisestä tyyppisuunnittelusta on yli 40 vuotta; II) ilma-aluksen tyypin valmistaminen on lopetettu ainakin 25 vuotta sitten; III) jäsenvaltioissa on edelleen rekisteröitynä vähemmän kuin 50 alkuperäiseltä suunnittelultaan samanlaista ilma-alusta;

b) ilma-alus, joka on erityisesti suunniteltu tai muutettu tutkimus-, kokeilu- tai tieteellisiin tarkoituksiin ja jota valmistetaan todennäköisesti hyvin rajoitettu määrä;

c) ilma-alus, josta vähintään 51 prosenttia on rakentanut harrasterakentaja tai voittoa tavoittelematon amatööriyhdistys omiin tarkoituksiinsa ja ilman kaupallisia tavoitteita;

d) ilma-alus, joka on alun perin suunniteltu vain sotilastarkoituksiin;

e) enintään kaksipaikkaiset lentokoneet, joiden sakkausnopeus tai vakaa lentonopeus laskuasussa on enintään 35 solmua kalibroitua ilmanopeutta ja jonka suurin hyväksytty lentoonlähtömassa on enintään: I) 300 kg yksipaikkaisten maalentokoneiden osalta; tai II) 450 kg kaksipaikkaisen maalentokoneiden osalta; tai III) 330 kg yksipaikkaisen amfibiolentokoneen tai vesilentokoneen osalta; tai IV) 495 kg kaksipaikkaisen amfibiolentokoneen tai vesilentokoneen osalta edellyttäen, että toimiessaan sekä vesi- että maalentokoneena se alittaa tarvittaessa molemmat suurinta hyväksyttävää lentoonlähtömassaa koskevat rajoitukset;

f) liitimet, joiden rakenteellinen massa yksipaikkaisina on alle 80 kg tai kaksipaikkaisina alle 100 kg, mukaan lukien jaloilta lähtevät koneet;

g) miehittämätön erityislaatuinen ilma-alus, jonka toimintamassa on alle 150 kg;

h) muut ilmailussa käytettävät laitteet, joiden kokonaismassa ilman ohjaajaa on alle 70 kg.

Käytön juridiikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Experimental-lentokoneiden ylläpito on halvempaa, koska ne eivät vaadi lentokonemekaanikon lupakirjan omaavaa ihmistä konetta huoltamaan vaan omistaja huoltaa koneensa itse.

Vastaavasti koneen käyttö on rajoitettu, esimerkiksi kaupallinen lentotoiminta kyseisillä koneilla ei ole sallittua.

Experimental-koneet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen experimental-termin tuloa Suomeen, on Suomessa rakennettu kyseisiä lentokoneita: esimerkiksi Heinonen HK-1 Keltiäinen. PIK-27 on esimerkki Suomessa 2000-luvulla rakennettavasta lentokoneesta, purjelentokoneiden hinauskoneesta, joka rakennetaan aluksi experimental-koneeksi. Suomessa experimental-harrastajat kokoontuvat kesällä Jämi Fly-in-tapahtumaan Jämijärvellä.

Vuotta 1949 aiemmin ei tällaista koneluokkaa ollut Suomessa. Tuona aikana - 1920-1949 - noin 200 liitokonetta (esimerkiksi PIK-5 ja Grunau Baby) ja noin 20 moottorilentokonetta (esimerkiksi Smolik, Sääski, Karhu). tehtiin Ensimmäinen experimental oli 4.6.1949 PIK-10 Paukkulauta, joka oli Grunau Baby-purjelentokoneen moottoroitu versio. Sen jälkeen hakemuksia on ilmailuviranomaiselle tullut noin 940 kappaletta. Näistä 660 konetta on valmistunut. Kiinteäsiipisiä moottorikoneita näistä on noin 450, kevytilmailukoneita yli 300 ja helikoptereita 25. Valmetin Redigot ovat juridista syistä tässä tilastossa. 33% tehdään piirustuksista ja 20% kootaan sarjavalmistetuista osista. 7% koneista on omia suunnitelmia. 2000-luvulla haetaan tällaisia lupia 30 kappaletta vuosittain. Tekeillä on yksi suihkumoottorilla varustettu lentokone ja yksi diesel-moottorilla varustettu lentokone on jo valmistunut.

Jotkut experimental-koneet ovat myös kaupallisia - Jukka Tervamäen gyrokoptereita on tehty Italiassa noin 400 kappaletta. Gyrokoptereiden suosio on viime vuonna kasvanut myös Saksassa EASA:n sääntömuutoksen vuoksi.

Kevytilmailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevytilmailu on kasvava osa Experimental-lentämistä.

Se sai alkunsa 1960-luvulla liitimistä ja painopisteohjatuista moottoriliitimistä. Niistä kehittyi 1980-luvun loppua kohden ultrakevyt lentokone, joka oli harrastajien vastaus yleisilmailun kustannusten nousulle.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]