Evankelis-luterilainen seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Evankelis-luterilainen seurakunta on evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva seurakunta. Monissa Keski- ja Pohjois-Euroopan maissa maissa enemmistö evankelis-luterilaisista seurakunnista kuuluu valtionkirkkoon tai kirkkoon, joka ennen on ollut valtionkirkon asemassa.

Kuitenkin myös valtionkirkoista riippumattomia evankelis-luterilaisia seurakuntia on olemassa. Niiden tunnustus voi edustaa vanhempaa valtionkirkon tunnustusta, joka ei ole muuttunut niin kuin valtionkirkon. Vanhempi tunnustus voi erota uudemmasta esimerkiksi liittyen kysymykseen naispappeudesta.

Enemmistö Suomen evankelis-luterilaisista seurakunnista kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta Suomessa on myös siihen kuulumattomia evankelis-luterilaisia seurakuntia. Yksiä suurimmista Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta riippumattomista seurakunnista ovat Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon seurakunnat. Ensimmäiset siihen nykyään kuuluvista seurakunnista järjestäytyivät 1923. Kirkoksi seurakunnat järjestäytyivät 1929.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.