Europa (kuu)
| Europa | |
|---|---|
 |
|
| Löytäminen | |
| Löytäjät |
Simon Marius Galileo Galilei |
| Löytöaika | 1610 |
| Kiertoradan ominaisuudet | |
| Planeetta | Jupiter |
| Keskietäisyys | 670 900 km |
| Eksentrisyys | 0,0101 |
| Kiertoaika | 3 d 13 h 14,6 min |
| Inklinaatio | 0,470° |
| Fyysiset ominaisuudet | |
| Päiväntasaajan halkaisija | 3 121,6 km |
| Pinta-ala | 31 000 000 km2 |
| Massa |
4,8×1022 kg 0,008 Maan massaa |
| Keskitiheys | 3,01 g/cm3 |
| Painovoima pinnalla | 1,32 m/s2 |
| Pyörähdysaika | 3 d 13 h 14,6 min |
| Akselin kaltevuus | – |
| Albedo | 0,64 |
| Pinnan lämpötila |
alin: 85 K keski: 103 K ylin: 125 K |
| Kaasukehän ominaisuudet | |
| Kaasunpaine | 10−6 Pa |
| Koostumus | |
| happi | 100 % |
Europa on Jupiterin kuu. Se on pienin ja toiseksi sisin Galilein kuista, mutta kuitenkin Aurinkokunnan kuudenneksi suurin kuu. Europa oli kreikkalaisessa mytologiassa foinikialainen prinsessa, yksi Zeuksen rakastetuista. Kuun nimeä ehdotti Simon Marius pian löytämisen jälkeen, mutta se vakiintui vasta 1900-luvun puolessavälissä. Varhaisemmissa tähtitieteen oppaissa sitä kutsutaan joko Jupiter II:ksi tai Jupiterin toiseksi satelliitiksi.
Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Europan sisäinen rakenne on todennäköisesti samankaltainen kuin Maalla. Sisäosat koostuvat lähinnä silikaattimineraaleista ja mahdollisesti pienestä rautaytimestä. Uloimpana on noin sadan kilometrin paksuinen vesi- ja jääkerros, josta jäätä on 10–30 kilometrin paksuinen kerros veden päällä. Galileo-luotain on havainnut pinnan alla sähköä johtavan kerroksen, joka todennäköisesti on suolainen meri. Meren olemassaoloa tukevat myös luotaimen havainnot kuun heikosta magneettikentästä, joka on vuorovaikutuksessa Jupiterin magneettikentän kanssa.
Pinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Europan jäinen pinta on äärimmäisen tasainen: siinä on vain harvoja yli 300 metrin korkuisia kohtia. Myös kraatterit ovat harvinaisia: vain kolme läpimitaltaan yli viiden kilometrin suuruista kraatteria on löydetty, mikä kertoo pinnan nuoresta iästä, jonka on arveltu olevan korkeintaan 30 miljoonaa vuotta. Silmiinpistävintä kuun pinnassa ovat lukuisat tummat juovat, jotka muistuttavat suuresti maapallon merten jääpeitteiden railoja. Juovat ovatkin todennäköisesti syntyneet, kun vulkaaniset sulan veden purkaukset ovat murtaneet pinnan, minkä jälkeen se on jäätynyt uudelleen. Vulkaanisen toiminnan arvellaan olevan seurausta Jupiterin aiheuttaman vuorovesivoiman synnyttämästä lämmöstä. Toinen piirre pinnalla ovat tummat laikut, jotka ovat syntyneet, kun lämmin jää on tunkeutunut pinnalle kylmemmän jään läpi, samaan tapaan kuin magma maapallolla. Laikut voivat muodostaa pintaan korkeuseroja. Juovien ja laikkujen väri saattaa olla peräisin raudasta tai rikistä. Lisäksi ne sisältävät suoloja, kuten magnesiumsulfaattia, joka on jäänyt jäljelle veden haihtuessa pois.
Ilmakehä on ohut, ja se koostuu kokonaan hapesta. Happi ei todennäköisesti ole elollista alkuperää, vaan syntynyt auringonvalon ja varattujen hiukkasten osuessa pintaan vapauttaen vesihöyryä. Höyry jakautuu hapeksi ja vedyksi, ja vetyatomit karkaavat kokonaan kuun ilmakehästä keveytensä takia.
Kun Europa kiertää Jupiterin hiukkassäteilyä sitovassa magneettikentässä, säteily tappaisi Europan pinnalla olevan suojaamattoman ihmisen noin vuorokaudessa. Vuorokautinen säteilyannos on 5,40 Sv.[1].
Europan keltainen väri johtuu natriumkloridista.[2]
Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Voyager-luotaimet lähettivät ensimmäiset kunnolliset valokuvat Europasta vuonna 1979. Galileo-luotain tutki kuuta vuosina 1995–1999, ja sen avulla pystyttiin muodostamaan suurin osa nykyisestä tiedostamme taivaankappaleen ominaisuuksista. Myös Hubble-avaruusteleskooppi on havainnoinut Europaa Maan kiertoradalta käsin, löytäen muun muassa sen ohuen hapesta koostuvan ilmakehän vuonna 1995. Europaan on suunnitteilla useita mahdollisia lentoja ensi vuosikymmenellä, kuten NASAn harkitsema Europa Geophysical Explorer, joka kiertäisi Europa-kuuta ja pudottaisi mahdollisesti laskeutujan kuun pinnalle. Myös Euroopan avaruusjärjestö (ESA) suunnittelee laskeutujaa.
Elämää?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Europan pinnan alla oleva meri on herättänyt keskustelua elämän olemassaolon mahdollisuudesta kuussa. Meren olosuhteet vastaavat suuresti Etelämantereella neljän kilometrin paksuisen mannerjään alla sijaitsevaa Vostok-järveä, jossa on havaittu olevan ikivanhaa mikrobitason elämää.
Toistaiseksi mitään todisteita ei ole, mutta asian selvittämiseksi on ehdotettu erilaisia projekteja, esimerkiksi jonkinlaisen jään kairaamiseen kykenevän mönkijän lähettämistä kuun pinnalle. Jupiteria ja sen kuita tutkinut Galileo-luotain ohjattiin elinkaarensa päätteeksi syyskuussa 2003 törmäyskurssille kohti Jupiteria siltä varalta, ettei se tulevaisuudessa törmäisi Europaan. Mahdollisen törmäyksen jälkeen voi olla mahdotonta varmistua siitä, oliko Europalla alun perin elämää, koska luotaimien mukana kulkeutuu usein Maasta peräisin olevia mikrobeja. Ne saattaisivat jopa hävittää Europalla kytevän elämän.
Europa fiktiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arthur C. Clarken tieteisromaanissa 2010: Avaruusodysseia joukko kiinalaisia avaruuslentäjiä laskeutuu Europan pinnalle voidakseen tankata alukseensa vettä ajoaineena käytettäväksi. Tämän vuoksi he poraavat reiän jäärailon läpi ja kohtaavat erilaisia Europan eliöitä, jotka kasvavat pieninä joukkoina vedenpohjan kuumien lähteiden äärellä. Lähteiden välisiä kylmiä välimatkoja ne eivät kykene milloinkaan ylittämään, vaan jokaisen kuuman lähteen ympärille on kehittynyt erillinen, lähestulkoon muista riippumaton ekosysteemi. Kirjan loppuhuipennuksessa Jupiterin tiheyttä lisätään, minkä vuoksi siinä käynnistyy fuusioreaktio ja siitä tulee eräänlainen pikkuaurinko. Tämä sulattaa Europan jääkuoren ja sysää liikkeelle älyllisen elämän kehittymisen, mitä kuvaillaan edelleen jatko-osissa Odysseia 2061 ja 3001: The Final Odyssey.
- Sebastián Corderon ohjaamassa scifielokuvassa Europa Report (2013) kansainvälinen miehistö matkaa etsimään elämää Europalta. [4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Amalthea-ryhmä | |
|---|---|
| Galilein kuut | |
| Themisto-ryhmä | |
| Himalia-ryhmä | |
| Carpo-ryhmä | |
| Ananke-ryhmä | |
| Carme-ryhmä | |
| Pasiphaë-ryhmä | |
| Varmistamattomat |