EuroChallenge-kausi 2012–2013

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
EuroChallenge 2012–2013
Joukkueita 32 (lohkovaihe)
+8 (karsintakierros)
Finaalien MVP Yhdysvaltain lippu Chester Simmons (BK Krasnyje Krylja)
Final Four-joukkueet
Gold medal blank.svg Kultaa Venäjän lippu BK Krasnyje Krylja
Silver medal blank.svg Hopeaa Turkin lippu Pınar Karşıyaka
Bronze medal blank.svg Pronssia Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg
Neljäs Ranskan lippu BCM Gravelines
2011–2012 2013–2014

Kausi 2012–2013 oli EuroChallengen yhdeksäs kausi. Kauteen otti osaa myös kaksi suomalaisjoukkuetta: edelliskauden karsintaan osallistunut Tampereen Pyrintö ja karsinnasta lohkovaiheeseen edennyt Joensuun Kataja. Lohkojaot ja karsintakierroksen otteluparit arvottiin Saksan Freisingissa 6. heinäkuuta.[1]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsintakierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksiosaisten karsintaotteluparien voittajajoukkueet pääsivät mukaan kauden 2012–2013 EuroChallengeen, ja häviäjäjoukkueet putosivat pois.[2] Neljä kahdeksasta karsintaan osallistuneesta joukkueesta sijoitettiin (*-merkintä joukkueen perässä), joten ne eivät voineet kohdata toisiaan karsintakierroksella. Karsintaparien voittajat sijoitettiin lohkovaihearvonnan neljänteen koriin.[3] Karsintakierroksen ensimmäinen osaottelu pelattiin 25. syyskuuta 2012 ja toinen osaottelu 2. lokakuuta 2012. Taulukon 1. joukkueet pelasivat 2. osaottelunsa kotonaan.[4]

1. joukkue Yhteistulos 2. joukkue 1. osaottelu 2. osaottelu
Aliağa Petkim Turkin lippu* 134–159 Suomen lippu Joensuun Kataja 70–82 64–77
Apollon Limassol BC Kyproksen lippu* 174–160 Itävallan lippu Xion Dukes Klosterneuburg 70–78 96–90
BK Ural Jekaterinburg Venäjän lippu* 161–164 Romanian lippu CS Gaz Metan Mediaş 69–67 92–97
Tofaş Bursa Turkin lippu* 185–152 Viron lippu BC Rakvere Tarvas 106–76 79–76

Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EuroChallengen lohkovaiheeseen otti osaa 32 joukkuetta, jotka jaettiin 6. heinäkuuta 2012 suoritetussa arvonnassa kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. 28 joukkuetta valittiin suoraan 6. marraskuuta 2012 alkavaan lohkovaiheeseen, ja neljä joukkuetta sai lohkovaihepaikan karsintakierroksen kautta.[2][4] Alkulohkoissa joukkueet kohtasivat toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa. Kunkin alkulohkon kaksi parasta joukkuetta selviytyi jatkolohkovaiheeseen kahden heikoimman joukkueen karsiuduttua.[5]

Suoraan lohkovaiheeseen valitut (suluissa arvontakorin numero)[3]
Maa (Sarja) Joukku-
eita
Joukkueet
Ranskan lippu Ranska (LNB) 4 BCM Gravelines (1) SLUC Nancy (3) Paris-Levallois (3) JDA Dijon (3)
Belgian lippu Belgia (BLB) 3 Antwerp Giants (1) Belfius Mons-Hainaut (1) Okapi Aalstar (2)
Romanian lippu Romania (Divizia A) 3 Asesoft Ploiești (3) BC Timișoara (4) BCMU Pitești (4)
Kypros (1. divisioona) 2 ETHA Engomis (2) Keravnos BC (2)
Saksan lippu Saksa (BBL) 2 Telekom Baskets (2) EWE Baskets Oldenburg (2)
Unkarin lippu Unkari (NBI/A) 2 Szolnoki Olaj KK (1) BC Körmend (3)
Ruotsin lippu Ruotsi (Basketligan) 2 Norrköping Dolphins (2) Södertälje BBK (4)
Valko-Venäjän lippu Valko-Venäjä (BPL) 1 BC Tsmoki-Minsk (2)
Viron lippu Viro (KML) 1 Tartu Ülikool/Rock (2)
Suomen lippu Suomi (Korisliiga) 1 Tampereen Pyrintö (3)
Georgia (Super Liga) 1 BK Armia (3)
Israelin lippu Israel (Ligat HaAl) 1 Hapoel Holon (4)
Latvia (LBL) 1 BK Ventspils (1)
Venäjän lippu Venäjä (PBL) 1 BK Krasnyje Krylja (1)
Slovenian lippu Slovenia (1. A SKL) 1 KK Krka (1)
Turkin lippu Turkki (TBL) 1 Pınar Karşıyaka (3)
Ukrainan lippu Ukraina (Superliiga) 1 BK Himik Južne (1)

      Eteni jatkolohkovaiheeseen

Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Turkin lippu Pınar Karşıyaka 6 5 1 486 375 +111 11
2. Turkin lippu Tofaş Bursa 6 4 2 438 402 +36 10
3. Slovenian lippu KK Krka 6 3 3 459 439 +20 9
4. Kyproksen lippu ETHA Engomis 6 0 6 363 530 –167 6
ETH KRK KSK TOF
Slovenian lippu KK Krka 100–73 80–74 70–72
Kyproksen lippu Michelin ETHA 59–74 59–86 57–78
Turkin lippu Pınar Karşıyaka 79–56 105–61 78–56
Turkin lippu Tofaş Bursa 82–79 87–54 63–64

Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Venäjän lippu BK Krasnyje Krylja 6 6 0 499 417 +82 12
2. Suomen lippu Joensuun Kataja 6 3 3 453 434 +19 9
3. Kyproksen lippu Keravnos BC 6 2 4 438 465 –27 8
4. Romanian lippu Asesoft Ploiești 6 1 5 448 522 –74 7
ASE KAT KER KRA
Romanian lippu Asesoft Ploiești 67–80 90–87 76–79
Suomen lippu Joensuun Kataja 91–67 71–66 86–96
Kyproksen lippu Keravnos 88–76 72–67 51–82
Venäjän lippu BK Krasnyje Krylja 97–72 66–58 79–74

Lohko C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Latvian lippu BK Ventspils 6 6 0 481 388 +93 12
2. Ruotsin lippu Norrköping Dolphins 6 2 4 409 427 –18 8
3. Ruotsin lippu Södertälje BBK 6 2 4 404 439 –35 8
4. Suomen lippu Tampereen Pyrintö 6 2 4 431 471 –40 8
VEN NOR SÖD PYR
Latvian lippu BK Ventspils 72–68 90–56 79–59
Ruotsin lippu Norrköping Dolphins 51–69 64–62 84–73
Ruotsin lippu Södertälje BBK 80–82 67–62 74–68
Suomen lippu Tampereen Pyrintö 74–89 84–80 73–65

Lohko D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Ukrainan lippu BK Himik Južne 6 4 2 484 471 +13 10
2. Romanian lippu CS Gaz Metan Mediaş 6 4 2 476 473 +3 10
3. Ranskan lippu JDA Dijon 6 2 4 464 461 +3 8
4. Viron lippu Tartu Ülikool/Rock 6 2 4 431 450 –19 8
MED JDA HIM TAR
Romanian lippu CS Gaz Metan Mediaş 92–89 88–86 81–58
Ranskan lippu JDA Dijon 83–79 73–76 83–61
Ukrainan lippu BK Himik Južne 89–66 79–74 77–76
Viron lippu Tartu Ülikool/Rock 68–70 74–62 94–77

Lohko E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Ranskan lippu Paris-Levallois 6 4 2 516 486 +30 10
2. Belgian lippu Okapi Aalstar 6 4 2 523 485 +38 10
3. Belgian lippu Belfius Mons-Hainaut 6 3 3 506 491 +15 9
4. Romanian lippu BCMU Pitești 6 1 5 438 521 –83 7
PIT MON OKA PAR
Romanian lippu BCMU Pitești 73–78 89–77 75–91
Belgian lippu Belfius Mons-Hainaut 92–63 77–84 89–90
Belgian lippu Okapi Aalstar 99–68 97–84 76–86
Ranskan lippu Paris-Levallois 84–70 84–86 81–90

Lohko F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg 6 6 0 517 401 +116 12
2. Unkarin lippu Szolnoki Olaj KK 6 3 3 486 509 –23 9
3. Unkarin lippu BC Körmend 6 2 4 479 525 –46 8
4. Romanian lippu BC Timișoara 6 1 5 445 492 –47 7
TIM EWE KÖR SZO
Romanian lippu BC Timișoara 66–76 75–65 80–93
Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg 84–67 95–64 87–70
Unkarin lippu BC Körmend 97–86 67–90 92–96
Unkarin lippu Szolnoki Olaj KK 77–71 67–85 83–94

Lohko G[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Ranskan lippu BCM Gravelines 6 4 2 504 422 +82 10
2. Valko-Venäjän lippu BC Tsmoki-Minsk 6 4 2 445 441 +4 10
3. Ranskan lippu SLUC Nancy 6 3 3 435 424 +11 9
4. Kyproksen lippu Apollon Limassol BC 6 1 5 421 518 –97 7
GRA APO NAN MIN
Ranskan lippu BCM Gravelines 88–64 69–71 96–63
Kyproksen lippu Apollon Limassol BC 89–88 65–81 72–81
Ranskan lippu SLUC Nancy 68–80 87–69 57–63
Valko-Venäjän lippu BC Tsmoki-Minsk 67–83 93–62 78–71

Lohko H[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Saksan lippu Telekom Baskets 6 4 2 491 455 +36 10
2. Israelin lippu Hapoel Holon 6 4 2 478 453 +25 10
3. Belgian lippu Antwerp Giants 6 4 2 478 446 +32 10
4. Georgian lippu BK Armia 6 0 6 414 507 –93 6
ARM HOL ANT TEL
Georgian lippu BK Armia 72–79 71–80 77–102
Israelin lippu Hapoel Holon 84–69 88–64 75–70
Belgian lippu Antwerp Giants 87–54 93–74 72–81
Saksan lippu Telekom Baskets 75–71 85–78 78–82

Jatkolohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkolohkovaiheessa 16 jäljellä olevaa joukkuetta jaettiin ennalta määrätyllä tavalla neljään jatkolohkoon, jossa joukkueet kohtasivat toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa. Kuten alkulohkoissakin, kunkin jatkolohkon kaksi parasta joukkuetta selviytyi puolivälieriin kahden heikoimman joukkueen karsiutuessa.[5]

      Eteni puolivälieriin kotikenttäedulla       Eteni puolivälieriin

Lohko I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pınar Karşıyaka voitti lohkon neljällä voitolla ja kahdella tappiolla. Kun BK Ventspils hävisi viimeisen ottelunsa Gaz Metan Mediaşille, ja Joensuun Kataja puolestaan voitti viimeisessä ottelussaan Karşıyakan, selviytyi Kataja ensimmäisenä suomalaisjoukkueena EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkueen joukkoon.[6]


Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Turkin lippu Pınar Karşıyaka 6 4 2 496 449 +47 10
2. Suomen lippu Joensuun Kataja 6 3 3 459 480 –21 9
3. Romanian lippu Gaz Metan Mediaş 6 3 3 426 473 –47 9
4. Latvian lippu BK Ventspils 6 2 4 463 442 +21 8
VEN MED KAT KSK
Latvian lippu BK Ventspils 96–64 75–61 81–86
Romanian lippu Gaz Metan Mediaș 67–58 84–82 77–69
Suomen lippu Joensuun Kataja 80–78 79–75 87–79
Turkin lippu Pınar Karşıyaka 84–75 89–59 89–70

Lohko J[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Ranskan lippu BCM Gravelines 6 5 1 493 475 +18 11
2. Ranskan lippu Paris-Levallois 6 4 2 520 464 +56 10
3. Unkarin lippu Szolnoki Olaj KK 6 3 3 456 464 –8 9
4. Israelin lippu Hapoel Holon 6 0 6 447 513 –66 6
GRA HAP PAR SZO
Ranskan lippu BCM Gravelines 86–80 82–77 82–78
Israelin lippu Hapoel Holon 79–85 84–101 72–77
Ranskan lippu Paris-Levallois 86–87 83–66 93–71
Unkarin lippu Szolnoki Olaj KK 75–71 81–66 74–80

Lohko K[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Venäjän lippu Krasnyje Krylja 6 6 0 503 415 +88 12
2. Ukrainan lippu BK Himik Južne 6 3 3 458 435 +23 9
3. Turkin lippu Tofaş Bursa 6 2 4 448 477 –29 8
4. Ruotsin lippu Norrköping Dolphins 6 1 5 424 506 –82 7
HIM KRA NOR TOF
Ukrainan lippu BK Himik Južne 69–77 81–51 69–62
Venäjän lippu Krasnyje Krylja 76–68 93–75 86–65
Ruotsin lippu Norrköping Dolphins 76–81 68–93 84–82
Turkin lippu Tofaş Bursa 93–90 70–78 76–70

Lohko L[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V H Korit+ Korit- Koriero Pist.
1. Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg 6 5 1 501 441 +60 11
2. Saksan lippu Telekom Baskets 6 4 2 463 448 +15 10
3. Belgian lippu Okapi Aalstar 6 2 4 477 498 –21 8
4. Valko-Venäjän lippu Tsmoki-Minsk 6 1 5 439 493 –54 7
EWE OKA TEL MIN
Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg 82–74 88–92 74–64
Belgian lippu Okapi Aalstar 80–103 60–65 100–76
Saksan lippu Telekom Baskets 62–85 85–72 86–72
Valko-Venäjän lippu Tsmoki-Minsk 66–72 87–91 74–70

Puolivälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolivälierissä kahdeksan jatkoon selviytynyttä joukkuetta pelasivat vastustajaa vastaan, ja parien voittajat etenivät lopputurnaukseen kahdella voitolla. Puolivälierät pelattiin 12., 14. ja tarvittaessa 19. maaliskuuta. Jatkolohkojen voittajat pelasivat ensimmäisen ja mahdollisen kolmannen ottelun kotikentällään. Taulukon kotikenttäetujoukkueiden pisteet ovat taulukossa lihavoituina.[5][7]

1. joukkue Yhteistulos 2. joukkue 1. ottelu 2. ottelu 3. ottelu
Pınar Karşıyaka Turkin lippu 2–1 Ranskan lippu Paris-Levallois 74–76 66–72 85–69
BCM Gravelines Ranskan lippu 2–0 Suomen lippu Joensuun Kataja 86–57 98–102
Krasnyje Krylja Venäjän lippu 2–0 Saksan lippu Telekom Baskets 80–60 85–95
EWE Baskets Oldenburg Saksan lippu 2–1 Ukrainan lippu BK Himik Južne 82–74 66–61 100–78

Lopputurnaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä lopputurnaukseen selviytynyttä joukkuetta muodostivat kaksi välieräparia, jotka kumpikin pelasivat yhden välieräottelun. Ottelujen voittajat pelasivat sunnuntaina EuroChallengen voitosta ja häviäjät sijoitusottelun sarjan 3. sijasta.[5] Lopputurnaus pelattiin 26.–28. huhtikuuta 2013, ja sen järjestäjäkaupungiksi valittiin İzmir, Pınar Karşıyakan kotikaupunki.[8]

  Välierät Loppuottelu
             
26. 4. - Karşıyaka Arena, İzmir
 Turkin lippu Pınar Karşıyaka 66  
 Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg 62  
 
28. 4. - Karşıyaka Arena, İzmir
     Turkin lippu Pınar Karşıyaka 76
   Venäjän lippu Krasnyje Krylja 77
 
 
Pronssiottelu
26. 4. - Karşıyaka Arena, İzmir 28. 4. - Karşıyaka Arena, İzmir
 Ranskan lippu BCM Gravelines 78  Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg  84
 Venäjän lippu Krasnyje Krylja 81    Ranskan lippu BCM Gravelines  76

Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssiottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kierroksen pelaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kierros Pelaaja Joukkue Tehokkuus Lähde
1 Yhdysvaltain lippu Franklin Hassell Israelin lippu Hapoel Holon 37 [9]
2 Unkarin lippu Márton Báder Unkarin lippu Szolnoki Olaj KK 45 [10]
3 Yhdysvaltain lippu Brandon Brown Kyproksen lippu Pizza Express Apollon 32 [11]
4 Yhdysvaltain lippu Matthew Shaw Unkarin lippu BC Körmend 38 [12]
5 Yhdysvaltain lippu Sean May Ranskan lippu Paris-Levallois 38 [13]
6 Yhdysvaltain lippu Bryan Hopkins Belgian lippu Antwerp Giants 38 [14]

Jatkolohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kierros Pelaaja Joukkue Tehokkuus Lähde
1 Yhdysvaltain lippu Lawrence Hill Israelin lippu Hapoel Holon 37 [15]
2 Yhdysvaltain lippu Bobby Dixon Turkin lippu Pınar Karşıyaka 34 [16]
3 Yhdysvaltain lippu Jerome Dyson Israelin lippu Hapoel Holon 33 [17]
4 Yhdysvaltain lippu Kyle Weems Saksan lippu Telekom Baskets 35 [18]
5 Yhdysvaltain lippu Franklin Hassell Israelin lippu Hapoel Holon 31 [19]
6 Yhdysvaltain lippu Jermaine Flowers Suomen lippu Joensuun Kataja 31 [20]

Puolivälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kierros Pelaaja Joukkue Tehokkuus Lähde
1 Yhdysvaltain lippu/Georgian lippu Will Thomas Turkin lippu Pınar Karşıyaka 29 [21]
2 Yhdysvaltain lippu/Georgian lippu Will Thomas Turkin lippu Pınar Karşıyaka 29 [22]
3 Yhdysvaltain lippu Adam Chubb Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg 29 [23]
Yhdysvaltain lippu Rickey Paulding Saksan lippu EWE Baskets Oldenburg
Yhdysvaltain lippu/Georgian lippu Will Thomas Turkin lippu Pınar Karşıyaka

Lopputurnaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaaja Joukkue Lähde
Yhdysvaltain lippu Chester Simmons Venäjän lippu BK Krasnyje Krylja [24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tampereen Pyrinnölle suora paikka EuroChallengen lohkovaiheeseen 28.6.2012. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 1.7.2012.
  2. a b EuroChallenge 2012/13 Clubs Announced 28.6.2012. FIBA Europe. Viitattu 1.7.2012.
  3. a b EuroChallenge Seedings Announced FIBA Europe. Viitattu 15.7.2012.
  4. a b EuroChallenge Regular Season Drawn FIBA Europe. Viitattu 15.7.2012.
  5. a b c d Competition System FIBA Europe. Viitattu 1.7.2012.
  6. http://yle.fi/urheilu/kataja_teki_jattiyllatyksen_ja_nousi_eurochallengen_puolivalieriin/6514741
  7. http://www.fibaeurope.com/cid_np,7Sp1QH6gBs9R33dW8-3.coid_U43-mUkzJdUxgn6wd2mlq2.articleMode_on.html
  8. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.teamID_5314.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.season_2013.roundID_9173.coid_Opk0IganGdQrR14OEdU-J0.articleMode_on.html
  9. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_240.coid_89ZiPHMnJek-3jA1FBl0a3.articleMode_on.html
  10. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_210.coid_4jUjN6txHGg4uu1oeCTG72.articleMode_on.html
  11. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_180.coid_6CHprtAPIQM1SScH6CysJ0.articleMode_on.html
  12. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_165.coid_CqPrbpoOGFUzjnGrqvvTi0.articleMode_on.html
  13. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_135.coid_oEAlMlzpJ,sNXiFAoAFOd1.articleMode_on.html
  14. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_105.coid_dvtJqVyiJrE3gScSS-Jnw2.articleMode_on.html
  15. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_75.coid_Ak4If1UmHyskRso86Rn9D2.articleMode_on.html
  16. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_60.coid_86KyJrSZH42VXHoI9CTns2.articleMode_on.html
  17. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_45.coid_Aigu-Jr2Gl-TMZahCPodd0.articleMode_on.html
  18. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.startAt_15.coid_wWFlIRzIHYcRfNtOR-UYj0.articleMode_on.html
  19. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.coid_sj0aikVHJy-PD8sJ3Glyn2.articleMode_on.html
  20. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.coid_lZT4iEoIJQs7nQexpkgzn2.articleMode_on.html
  21. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.coid_MQwHmvGpHPEniTuc3JRG70.articleMode_on.html
  22. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.coid_Cr4WJgfkHvkTLxjaqrYYE3.articleMode_on.html
  23. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.coid_iGbMZ98yH,kpgUqQfIz9o2.articleMode_on.html
  24. http://www.fibaeurope.com/cid_KNce8jInH7Qj1EsyH5rjn2.pageID_d6OKE7MGJpwyadAVX1Yaa3.compID_BYg5Rb55Jw-G5I3MZ6JB01.coid_MjhsE6fmI5oPLdFj6FjY93.articleMode_on.html