Eurekan kapina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 37.565°S, 143.870°E[1]

Eurekan kapina
Kullankaivajien ja hallituksen sotilaiden asemat.
Kullankaivajien ja hallituksen sotilaiden asemat.
Päivämäärä:

3. joulukuuta 1854

Paikka:

Ballarat, Australia

Lopputulos:

Kapina kukistettiin

Osapuolet

Iso-Britannia

Eureka Flag.svg Kapinoitsijat

Komentajat

John Wellesley Thomas

Peter Lalor

Vahvuudet

276

130

Tappiot

6 kuollutta

21[2]-30[3] kuollutta

Eurekan kapina (engl. Eureka Stockade) oli kullankaivajien kapina Australian Ballaratissa. Kapinan syyt liittyivät kullankaivajien työn vaikeutumiseen ja paikallishallinnon kyvyttömyyteen tarttua ilmenneisiin ongelmiin. Kapina alkoi kansanliikkeenä ja kulminoitui kullankaivajien ja armeijan yhteenottoon 3. joulukuuta 1854. Kapina vaikutti myöhempään Australian politiikkaan merkittävästi, ja sitä on pidetty jopa Australian demokratian syntyhetkenä[4].

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinoitsijat vannovat uskollisuutta lipulleen 1. joulukuuta 1854. Teoksen maalasi paikanpäällä ollut kullankaivaja ja taiteilija Charles Doudiet.

Kultaryntäyksen myötä Ballaratista kasvoi 50 000 ihmisen kaupunki, jonka liike-elämä keskittyi paljolti kullankaivuun ympärille. Helposti kaivettavissa ollut kulta loppui kuitenkin nopeasti ja kultakaivoksista tehtiin entistä syvempiä, mikä kurjisti kaivajien työolosuhteita. Kullankaivajien keskimääräinen ansio oli 350 puntaa vuonna 1852, mutta se putosi vuoteen 1854 mennessä puoleen. Tällöin kasvoi myös vastustus paikallishallinnon asettamia, 3 punnan hintaisia kullankaivuulisenssejä kohtaan. Lisenssien vastustukseen vaikutti myös ratsupoliisien väkivaltaisuus tarkastusten yhteydessä.[3][2]

11. marraskuuta 1854 Ballaratin kultakaivoksille kokoontui 10 000 mielenosoittajaa, jotka vaativat aiemmissa levottomuuksissa vangittujen kullankaivajien vapauttamista[4]. 29. marraskuuta kokoontui noin 12 000 kullankaivajaa, joiden keskuudessa syntyi Peter Lalorin johtama kapinaliike[5]. Käyttöön otettiin niin sanottu Eureka-lippu ja julistettiin perustetuksi Victorian tasavalta. Lisäksi paikalle kokoontuneet polttivat kullankaivuulisenssinsä. Noin 500[4]-700 kapinoitsijaa rakensi Melbourneen menevän tien varrelle Eureka Stockadeksi kutsutun paaluvarustuksen.[2]

Yhteenotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuun toiseen päivään mennessä jo kolme neljäsosaa kapinoitsijoista oli poistunut paikalta, mutta noin 130 jäi edelleen varustukseen. Victorian kuvernööri Charles Hotham pelkäsi Yhdysvaltain vapaussodan kaltaista kapinaa ja lähetti paikalle sotilaita, jotka hyökkäsivät kullankaivajien varustuksia vastaan sunnuntain vastaisena yönä 3. joulukuuta.[2] Hyökkääjien onnistui yllättää kullankaivajat, vaikka he ampuivatkin varoituslaukauksen ennen hyökkäyksen alkamista. Kapinoitsijat yrittivät saada joukkojaan kokoon mutta epäonnistuivat monien paetessa paikalta. Lalor sai osuman käteensä, joka jouduttiin amputoimaan myöhemmin.[6] Taistelu kesti vain puolisen tuntia, mutta siinä sai surmansa 21 kullankaivajaa ja 6 sotilasta. Lohram ja yli 100 muuta kapinoitsijaa pidätettiin. Vangituista 13 joutui syytteeseen kapinasta.[1]

Virallisesti Ballaratin alueen maistraattiin rekisteröitiin Eurekan kapinaan liittyen 27 kuolonuhria. Kapinaa tutkineen Dorothy Wickhamin mukaan taistelun todellinen uhrimäärä jäi kuitenkin epäselväksi ja on suurempi kuin viralliset luvut kertovat, koska moni taisteluissa loukkaantuneista kullankaivajista piiloutui viranomaisilta eikä seurauksien pelossa hakeutunut hoitoon. [7]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinan muistomerkki Ballaratissa

Kapinan jälkeen tapahtumia tutkimaan asetettiin komitea. Komitean mielestä kaivajien vaatimukset olivat oikeutettuja, ja niin lisenssijärjestelmä lakkautettiin vuonna 1855 ja siirryttiin kullansiirtotulleihin. Koska julkinen mielipide oli voimakkaasti kapinoitsijoiden kannalla, kaikki vangitut vapautettiin[1]. Käyttöön otettiin myös kaivosmiehen oikeudet, jotka sai yhden punnan vuosimaksulla. Maksulla sai äänioikeuden alueen kaivoksia koskevissa lakiehdotuksissa. Äänioikeuden käyttö jäi kuitenkin vähäiseksi, ja muutama vuosi myöhemmin vain noin kahdeksasosa kullankaivajista äänesti.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c The Eureka on Trial Timeline Public Record Office Victoria. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  2. a b c d e John H. Chambers: Matkaopas historiaan - Australia, s. 165-167. UNIpress, 2000. ISBN 951-579-088-3.
  3. a b Thomas Keneolly, Parsy Adam-Smith, Robyn Davidson: Australia - Beyond the Dreamtime, s. 53-56. BBC Books, 1987. ISBN 0563-20559-8. (englanniksi)
  4. a b c Eureka Stockade Australian Goverment Culture Portal. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  5. Ian MacDougal: November 29 and the Birth of Australian Democracy Webdiary. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  6. Eureka Stockade Archives of the Eureka Stockade. Public Record Office Victoria. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  7. Dorothy Wickham: Deaths at Eureka 1998. Ballarat Heritage Services. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)