Eurasianismi
Eurasianismi (ven. евразийство, jevrazijstvo) on venäläinen sosiopoliittinen liike, joka sai alkunsa vallankumouksen ja sisällissodan jälkeen valkoisten emigranttien keskuudessa 1920-luvulla. Eurasianisten mukaan Venäjän kulttuuri ja yhteiskunta ei ole eurooppalainen vaan siitä itäisempi ja erilainen, ja että Venäjän ei tulisi ottaa vastaan länsimaisia vaikutteita.[1] Perustuen historiallisiin, maantieteellisiin, etnografisiin, kielellisiin, kulttuurillisiin ja uskonnollisiin tutkimuksiin eurasianistit ehdottivat, että Venäjän keisarikunnan- ja täten myös Neuvostoliiton maat muodostivat "luonnollisen yhtenäisyyden".[2] Eurasianismin keskeinen piirre on venäläisen etnonationalismin hylkääminen.[3]
Nykyaikainen eurasianismi keskittyy kolmen ideologisen virtauksen ympärille: Aleksandr Duginin neo-eurasianismi, "kommunistinen eurasianismi", jota edustaa Venäjän kommunistinen puolue, sekä Venäjän geopoliittisia etuja edistävä valtion eurasianismi. Presidentti Vladimir Putinin hyväksymä Venäjän vuoden 2023 ulkopoliittinen konsepti, jossa Venäjä määritellään euraasialaiseksi sivilisaatiovaltioksi, on tiiviisti linjassa Kiinan, islamilaisen maailman ja muun globaalin etelän kanssa. Se pyrkii "korvaamaan lännen hegemonian suureuraasialaisella kumppanuudella".[4][5][6] Kazakstanin presidentin Nursultan Nazarbajevin puhe maaliskuussa 1994 Moskovan valtionyliopistossa muodosti ideologisen lähtökohdan "pragmaattisen eurasianismin" toteuttamiselle. Hän ehdotti uutta integraatiomallia: siirtyminen kohti Eurasialaista unionia, joka perustuu taloudelliseen integraatioon ja yhteiseen puolustukseen.[7] Euraasian talousunioni perustetiin vuonna 2015. Siihen kuuluu Armenia, Kazakstan, Kirgisia, Valko-Venäjä ja Venäjä.[8]
Eurasianisteja löytyy myös muiden kansallisuuksien parista. Esimerkiksi tataaritaustainen Venäjän päämufti Talgat Tadžuddin on todettu Duginia tukevaksi eurasianistiksi, joka uskoo "ainutlaatuiseen ortodoksi-muslimi -sivilisaatioon".[9] Turkissa puolestaan 1990-luvun lopulta eurasianismi on kerännyt jonkun verran seuraajia nationalistien keskuudessa. Merkittävin hahmo näistä on Doğu Perinçek, joka on myös avoimesti kannattanut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.[10]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liikkeen mukaan helmikuun vallankumous oli tarpeellinen reaktio maan länsimaistumista vastaan. Eurasianistit poikkesivat muista valkoisista emigranteista siinä, että he eivät suoraan vastustaneet Neuvosto-Venäjää, vaan uskoivat maan voivan kehittyä hylkäämään proletaarisen internationalismin ja uskontovastaisuuden, joita liike itse vastusti. Liikkeen taustalla oli oletettavasti jossain määrin 1800-luvun slavofilia. Liikkeen perustajina oli joukko nuoria filosofeja Nikolai Trubetskoin johdolla, joka julkaisi vuonna 1921 Sofiassa kirjoituskokoelman Исход к Востоку, Ishod k Vostoku. suomennettuna suunnilleen Pääsy Itään. Eurasianismin kannatus väheni 1930-luvulle tultaessa. [11] Aatteeseen voi liittää Neuvostoliiton ja Venäjän suurvaltapyrkimyksen, johon liittyy pääsy eteläisille merialueille.[12]
Neo-Eurasianismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neo-Eurasianismi tai uus-eurasianismi (venäjäksi: неоевразийство) on venäläinen ajatuskoulukunta, joka nousi Venäjällä vuosina ennen ja jälkeen Neuvostoliiton romahtamisen. Neo-Eurasianismissa Venäjä mielletään kulttuurisesti lähemmäksi Aasiaa kuin läntistä Eurooppaa.
Koulukunta ammentaa inspiraationsa eurasianismista 1920-luvulta, eritoten prinssi Nikolai Trubetzkoy ja P. N. Savitsky ovat esimerkkeinä. Lev Gumiljov on usein nimetty neo-eurasianismisen liikkeen perustajaksi ja häntä on lainattu sanoin ”Minä olen eurasianisteista viimeinen”.
Toisaalta Gumiljovin ja alkuperäisten eurasianistien välillä on suuria eroja. Gumiljovin työ on kyseenalaista tieteellisiltä metodeiltaan (oman käsityksen käyttäminen etnisen identiteetin noususta ja käsitys ”passionarisuudesta”). Joka tapauksessa Gumiljovin työ on ollut inspiraationa neo-eurasianistisille kirjailijoille, joista maineikkain on Aleksandr Dugin.
Gumiljovin kontribuutiot neo-eurasianismiin ovat hänen päätelmissään, joihin päästään käyttämällä hänen teoriaansa etnisen identiteetin noususta. Gumilevin mukaan mongolien miehitys vuosina 1240–1480 jaa. on suojannut nousevaa venäläistä etnisyyttä aggressiiviselta läntiseltä naapurilta ja antaen kansakunnalle aikaa saavuttaa kypsyytensä. Ajatus eurasianismista on esillä myös Konstantin Leontyevin Byzantismi teoksessa, jossa on samankaltainen ajatus lännen torjumisesta, mutta siinä identifioidutaan bysanttilaiseen imperiumiin, eikä Keski-Aasialaiseen heimokulttuuriin.
Nykyinen eurasianismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tunnetuin venäläinen neo-eurasianisti on Aleksandr Dugin, jota pidetään presidentti Vladimir Putinin neuvonantajana. Varsinkin Duginin varhaisissa kirjoituksissa on aineksia natseilta. Dugin on suurvenäläinen, koska hän kannattaa koko Euraasian kattavaa Venäjän imperiumia. Duginin mukaan maailmassa on menossa taistelu "atlantistisen" lännen ja eurasianistisen Venäjän välillä. Venäjä tulee Duginin mukaan tuon taistelun voittamaan, kun länsi rappeutuu. Venäjän johtajalla on eurasianistien mukaan messiaaninen tehtävä[13].
Suurvenäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joidenkin Venäjällä kannattamaa poliittis-kulttuurista käsitettä kutsutaan joskus "Suurvenäjäksi". Sitä kuvataan yleisvenäläisten nationalistien ja irredentistien poliittiseksi pyrkimykseksi saada takaisin entisen Neuvostoliiton- ja Keisarikunnan alueet. Poliitikko Alexandr Rustkoi esitti irredentistivaatimuksia muun muassa Viron Narvaan, Ukrainan Krimiin ja Kazakstanin Ust-Kamenogorskiin.[14]
Ennen Georgian sodan (2008) alkua, politologi Alexandr Dugin vieraili Etelä-Ossetiassa ja ennusti: "Joukkomme miehittävät Georgian pääkaupungin Tbilisin, koko maan, ja ehkä jopa Ukrainan ja Krimin niemimaan, joka jo valmiiksi on historiallisesti osa Venäjää."[15] Etelä-Ossetian entinen presidentti Eduard Kokoity väitti, että Etelä-Ossetia ei ole koskaan jättänyt Venäjän keisarikuntaa ja että sen pitäisi olla osa Venäjää.[16]
Yhdysvaltalaisen toimittajan Michael Hirshin mukaan presidentti Vladimir Putin on eurasianisti, "jonka jatkuva vetoaminen Kiovan Venäjälle ulottuvasta historiasta on paras selitys hänen näkemykseensä, minkä mukaan Ukrainan on oltava osa Venäjän vaikutuspiiriä."[17]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Eurasianism encyclopedia.com.
- ↑ Transcript: Russian Nationalism euraknot.org. 2019.
- ↑ Mark Bassin: Re-imagining World Spaces: The New Relevance of Eurasia humanitiesfutures.org.
- ↑ Russia adopts new anti-West foreign policy strategy dw.com. Arkistoitu 15.4.2023. Viitattu 2.11.2023.
- ↑ Nigel Gould-Davies: Russia’s new foreign-policy concept: the impact of war iiss.org. Arkistoitu 2.5.2023. Viitattu 2.11.2023.
- ↑ The Concept of the Foreign Policy of the Russian Federation russiaeu.ru. Arkistoitu 10.4.2023. Viitattu 2.11.2023.
- ↑ Eurasian Union: Ideas, Practice, Perspectives 1994-1997 presidentlibrary.kz. Arkistoitu 12.4.2020. Viitattu 2.11.2023.
- ↑ Eurasian Economic Commission eurasiancommission.org.
- ↑ Филатов С. Б. Центральное духовное управление мусульман России (ЦДУМР) // Современная религиозная жизнь России. Опыт систематического описания / Отв. ред. М. Бурдо, С. Б. Филатов. — М.: Логос, 2005. — Т. III. — С. 81—90. — 464 с. — 2000 экз. — ISBN 5-98704-044-2.
- ↑ Mehmet Ulusoy: "Rusya, Dugin ve‚ Türkiye’nin Avrasyacılık stratejisi" Aydınlık Dec. 5 2004, s. 10–16
- ↑ Популярный энциклопедийческий словарь, s. 428. Moskova: ООО "Издательский дом ОНИКС 21 век", 2002. ISBN 5-85270-173-4. venäjäksi
- ↑ The Fourth Political Theory
- ↑ Eurasianismi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Partition as a Solution to Wars of Nationalism: The Importance of Institutions cambridge.org. 2007.
- ↑ [Partition as a Solution to Wars of Nationalism: The Importance of Institutions The Chronicle of a Caucasian Tragedy] 2008.
- ↑ Neo-Eurasianist Aleksandr Dugin on the Russia-Georgia Conflict cacianalyst.org.
- ↑ Michael Hirsh: Putin’s Thousand-Year War foreignpolicy.com. 2022. Viitattu 24.6.2023.