Euandros

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Euandros teoksesta "Promptuarii Iconum Insigniorum"

Euandros (muinaiskreikaksi Εὔανδρος) oli kreikkalaisessa mytologiassa Hermeen ja arkadialaisen nymfin Themiksen poika. Hänen on mainittu olleen myös Ekhemoksen ja Timandran poika.[1] Euandroksen kerrottiin saapuneen nykyisen Rooman alueelle jo 60 vuotta ennen Troijan sotaa ja perustaneen paikalle Pallanteumin kaupungin.[2]

Euandros toi mukanaan Italiaan ja opetti naapureilleen kirjoitustaidon ja musiikin. Roomalaisessa mytologiassa erityisesti Fabius Pictor korosti hänen avullaan Roomalla olleen jo vanhastaan yhteys kreikkalaiseen kulttuuriin. Hän perusti myös Pan-kultin ja aloitti Lupercalian viettämisen.[3] Hän myös auttoi Aeneasta, jonka isän Ankhiseen hän tunsi jo ajalta ennen Troijan sotaa, taisteluissa rutuleita vastaan.

Vanhimpien traditioiden mukaan Euandros oli myös Ara maxima Herculiseen - Herkuleen suuren alttarin - pystyttäjä. Tämä tapahtui Herakleen kunniaksi sen jälkeen kun tämä oli surmannut Cacus-jättiläisen.[4]

Lähteet [muokkaa]

  1. Maurus Servius Honoratus: ad Aeneid 8.130 (lat.)
  2. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 8.43.2 (engl. käännös).
  3. Ovidius: Fasti v.80–110 (engl. käännös).
  4. Vergilius: Aenaid 8.195–279 (engl. käännös).