Etelä-Afrikan reformoidut kirkot
| Osa artikkelisarjaa |
| Kalvinismi ja reformoidut kirkot |
|---|
 |
|
Tausta ja historia |
Etelä-Afrikan reformoidut kirkot tai Afrikaanerikirkot ovat eteläafrikkalaisia kalvinistisia kirkkoja, jotka saivat alkunsa hollantilaisten siirtolaisten asetuttua Kapmaahan vuonna 1652. Etelä-Afrikan reformoidut ovat jakautuneet kolmeen pääsuuntaan: Nederduitse Gereformeerde Kerkiin, Nederduitse Hervormde Kerkiin ja Gereformeerde Kerkiin. Näistä Nederduitse Gereformeerde Kerk on ylivoimaisesti suurin ja vaikutusvaltaisin; Nederduitse Hervormde Kerk kannatus on pääsääntöisesti Transvaalin alueella ja Gereformeerde Kerkiin on kirkoista konservatiivisin ja raamatuntulkinnaltaan ehdottomin.[1] Etelä-Afrikan reformoitujen kirkkojen jäsenmäärä on noin 3 miljoonaa henkeä ja niillä on 1 263 seurakuntaa.[2]
Kirkko noudattaa kalvinistista teologiaa, jonka mukaan Jumala hallitsee koko syntistä maailmaa ja Kristuksen pelastustyö ulottuu ihmisten sielujen lisäksi myös ihmisten kulttuuriin Pyhän Hengen vaikutuksen kautta. Ajatus myös ihmisten kulttuuriin ulottuvasta pelastuksesta sai Etelä-Afrikan reformoidut kristityt työskentelmään rakentaakseen uuden Jerusalemin maahan ja afrikaanerit näkevät itsensä Jumalalle kuuliaisena kansana, jotka rakentavat kristillistä yhteiskuntaa. Afrikaanerit ovat perinteisesti verranneet itseään Jumalan valittuun kansaan ja tämän vuoksi kirkon teologia on painottunut voimakkaasti vanhatestamentillisiin käsitteisiin.[1]
Etelä-Afrikan reformoitujen kirkkojen oppi perustuu Heidelbergin katekismukseen, Confessio Belgicaan ja Dordtin kanoneihin.[2]
Reformoidut kirkot ja apartheid[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Historiallisista syistä afrikaanerit ovat pitäneet itseään sorrettuna vähemmistönä, joka on pyrkinyt pysymään Jumalalle uskollisena ulkoisten vihollisten ympäröimänä. Tämä uhan tunne, sekä maan mustan enemmistön, että poliittisesti ja taloudellisesti vahvan englanninkielisen ryhmän taholta, johti afrikaanerikirkot kehittämään 1900-luvun aikana rasistisia näkemyksiä, joita ne pyrkivät puolustamaan teologisesti.
Etelä-Afrikan kalvinistikirkot kävivät koko 1800-luvun ajan kamppailua modernismia vastaan ja kannattivat Abraham Kuyperin uuskalvinistista näkemyksiä. Kuyper katsoi, että Jumala hallitsi erillisia luomakunnan piirejä, esimerkiksi kansakuntia, joita piti suojella liberalismilta ja vallankumouksellisilta aatteilta.[3] Kuyper vastusti myös valistusaatteen ihmisten yksilöllisyyden ja rationaalisuuden korostamista ja katsoi, että ne olivat johtaneet Ranskan vallankumoukseen innoittamiin ajatuksiin vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta. Nämä ajatukset kyseenalaistivat hänen mielestään Jumalan auktoriteetin.[4][5] Näiden uuskalvinististen ajatusten pohjalta afrikaaneriteologit määrittelivät lukuisia erillisiä poliittisia, taloudellisia ja kulttuurillisia piirejä, joilla oli omat itsenäiset kohtalonsa.[3] He tulkitsivat myös afrikaanerien historian kristillis-nationalistisen ideologian kautta. Jo Transvaalin presidentti ja Nederduitsch Hervormde Kerkin perustajajäsen Paul Kruger viittasi siihen "pyhänä historiana", jossa afrikaanerien muodostama volk oli valittu kansa, Suuri vaellus oli "pako Egyptin orjuudesta": exodus Kapmaasta brittien ikeestä buuritasavaltojen luvattuun maahan.[6]
1800-luvun aikana afrikaanerikirkkojen kanta nationalismiin oli enemmän käytännöllinen kuin idealistinen ja esimerkiksi rotuerottelu hyväksyttiin rauhanomaisena tapana hallita etnisesti monimuotoista yhteiskuntaa. Vuosien 1905–1909 laman aikana tämä asenne kuitenkin muuttui samalla kuin uusi, pääasiassa afrikaanerien muodostama, "köyhien valkoisten" luokka syntyi.[3] Vuoteen 1939 mennessä rotuerottelusta oli tullut keskeinen osa kirkkojen oppia[4]
»Erottelupolitiikka, jota afrikaaneri ja hänen kirkkonsa ajavat, on kirkon pyhä kutsumus niiden tuhansien kaupungeissa asuvien köyhien valkoisten auttamiseksi, jotka ovat häviämässä kamppailua nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Erottelu tulee myös johtamaan erillisten terveiden kaupunkien syntymiseen ei-valkoisille, jossa he voivat kehittyä omalla tavallaan, luoda omat instituutionsa ja myöhemmin hallita itseään valkoisten suojeluksessa.»
Afrikaanerivaltiolla kristittynä sivilisaationa katsottiin olevan oikeus pysyä erillisenä muista ja hallita ympäröiviä "pakanakansoja".[6]
1980-luvun alkupuolella Maailman reformoitujen kirkkojen liitto julisti apartheidin harhaopiksi ja erotti Etelä-Afrikan reformoidut kirkot. Erottamisen jälkeen kirkot Etelä-Afrikassa alkoivat luopua apartheid-järjestelmästä. Vuonna 1986 kaikki kirkkojen seurakunnat desegregoitiin ja viime aikoina kirkko on osoittanut katumusta apartheidin synnistä.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Afrikaner Christianity: The Dutch Reformed Churches in South Africa African Christianity Homepage. Viitattu 9.7.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c Elliott Shaw, Department of Religion and Ethics, University of Cumbria (ed.): Dutch Reformed Church of South Africa Overview Of World Religions. Viitattu 9.7.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c Desmond J. Clark, J. D. Fage, Roland Anthony Oliver, A. D. Roberts: The Cambridge History of Africa, s. 564–565. , 1975. ISBN 0521225051. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.7.2009). (englanniksi)
- ↑ a b Wallace G. Mills: Hist. 322 14a Religion and Afrikaner Nationalism stmarys.ca. Viitattu 8.7.2009. (englanniksi)
- ↑ Juha Ahvio, TL: Tunnustuksellisesta reformoidusta apologetiikasta Suomen teologinen instituutti. Viitattu 8.7.2009.
- ↑ a b Martin Prozesky, John De Gruchy: Living faiths in South Africa, s. 27–55. C. Hurst & Co., 1995. ISBN 1850652449. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.7.2009). (englanniksi)