Etelänkeltaperhonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Etelänkeltaperhonen
Colias croceus (Dordogne).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Kaaliperhoset Pieridae
Alaheimo: Keltaperhoset Coliadinae
Suku: Colias
Laji: crocea
Kaksiosainen nimi
Colias crocea
(Geoffroy, 1785)
Katso myös
 Commons-logo.svg Etelänkeltaperhonen Commonsissa

Etelänkeltaperhonen (Colias crocea) on kaaliperhosten heimoon ja keltaperhosten alaheimoon kuuluva keskikokoinen päiväperhonen. Laji esiintyy palearktisella alueella.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiras

Etelänkeltaperhosen etusiiven pituus on yleensä 22–28 mm. Suomessa on mitattu siipien kärkiväliksi 40–47 mm. Siipien yläpinnan pohjaväri on punankeltainen. Siipien reunassa on leveät mustat reunajuovat. Naaraalla on mustassa reunajuovassa keltaisia täpliä, koiraalla erottuu reunajuovassa erityisesti lähellä etusiiven kärkeä keltaisia siipisuonia.[1]

Takasiipien alapinta ja etusiiven alapinnan ulkoreuna ovat vihertävänkeltaisia. Takasiiven alapuolella on kaksiosainen valkoinen ja punareunainen diskoidaalitäplä.

Etelänkeltaperhosella tunnetaan myös värimuoto f. helice, jolla siipien yläpinnan pohjaväri on vihertävänvalkoinen. Muoto tulee näkyviin vain naarailla.

Muoto helice

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelänkeltaperhosen levinneisyysalue ulottuu Afrikan pohjoisosista Euroopan keski- ja eteläosien kautta idässä Iraniin saakka.[2] Laji esiintyy Euroopan pohjoisosissa vain vaeltajana ja kesänviipyjänä.

Suomessa etelänkeltaperhonen on hyvin harvinainen vaeltaja, jota on silloin tällöin tavattu maan eteläosissa. Vuonna 2010 laji tavattiin Suomessa ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen[3]. Joinakin kesinä laji on myös lisääntynyt Suomessa. Suomen havainnot on tehty heinä-elokuussa[4][5].

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelänkeltaperhosen elinympäristöä ovat avoimet kulttuuriympäristöt, niityt, puutarhat, pellonreunat ja nummet noin 2 000 metrin korkeuteen asti.[2] Laji talvehtii toukkana. Toukalla ei ole kuitenkaan varsinaista lepovaihetta, vaan se syö ja kasvaa joulu–tammikuussa hitaasti. Tämä estää lajin leviämisen pysyvästi alueille joilla talvi estää ravinnonsaannin.

Lentoaika ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentoaika on huhtikuusta alkaen marraskuuhun useana sukupolvena.[2]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukan ravintokasveja ovat mailaset (Medicago), apilat (Trifolium), virnat (Vicia), esimerkiksi hiirenvirna (Vicia cracca), mesikät (Melilotus) ja maitteet (Lotus).[2][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www2.nrm.se/en/svenska_fjarilar/c/colias_croceus.html
  2. a b c d Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
  3. Kimmo Saarinen: Valtakunnallinen päiväperhosseuranta 2010. Baptria, 2010, 35. vsk, nro 4, s. 105. Suomen Perhostutkijain Seura.
  4. http://www.insects.fi/Lepidoptera/Pieridae/Colias/crocea/Colias%20crocea.htm
  5. Pertti Pakkanen: Etelänkeltaperhonen. Suomen Perhostutkijain Seura.
  6. Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kirjayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]